![]() |
|
|
|||||||
| Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
|||
|
|||
|
Onhan näitä sekavia hybridi kisoja ennenkin ollut. Muistan että viime vuonna osallistuimme sellaisiin joissa samoilla autoilla ajettiin triallia ja crossia samassa kisassa. Trial ratakin oli hieman helpompi ja sellaista helpompaa mekin yritämme toteuttaa. Eli nyt on tarkoitus ajaa triallia ja mutaa samassa. Ja pesupaikkakin järjestyy jos on tarve välillä saada isommat savet pois, autosta tai kuskeista. ![]() Jos nämä pidettäisiin vähin äänin "metsässä" niin ei tarvitsisi paljookaan sääntöjen takia päätään vaivata mutta nyt ei auta muu kuin yrittää saada hyväksyttävät pelisäännöt aikaiseksi. Perusajatus kuitenkin ensin alkuun on että sellainen tiukkapipoisuus jätettäisiin kotiin ja yritettäisiin pitää hauskaa turvallisuusasioita unohtamatta. Yleisöä kuitenkin tulee paikalle ja heitähän varten tätä tehdään. Tarkoitus on vielä että tapahtuma kuvataan monesta kulmasta ja youtube kanava levittää tapahtumaa pitkin maailmaa. Siitä pidän huolen.![]() Nyt olen saanut niin privana kuin tännekin aika paljon mietittävää sääntöehdotuksista. Nyt vain aivoriihi pyörimään. Jaren ehdotus jonkinlaisesta porukasta joka edesauttaisi offi harrastusta kuulosti keskustelemisen arvoiselta jutulta. Toivoisin näkeväni rakentavaa keskustelua joko täällä tai uudella topicilla. Ja Saija, ymmärsin tekstisi ja nyt mietitään.
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Mää lähtisin tuonne http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=73571 miettimään tuon kisan sääntöjä, niin ei mene tämä topicci sekaisin...jooko?
Ei muuten, mutta kun kyseessä on uusien luokkajakojen spekulointia ja mietitntää, niin saattaa sotkea tämän topicin, jossa kysellään lähinnä tulkintoja jo olemassa oleviin sääntöihin
|
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
| Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
| Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Eurotrial 2010 karsintakilpailu 8.5 Janakkala | Saija | Tapahtumat | 188 | 09.03.2015 12:54 |
| Eurotrial 13-15.8.2010 Borås | tare | Tapahtumat | 101 | 04.10.2010 22:18 |
| kauden 2010 trial | sos | Tapahtumat | 11 | 19.01.2010 17:12 |
| Trial kaarien uudet säännöt??? | Jare | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 01.10.2009 20:53 |
| Eurotrial säännöt? | Tarzan | Tekniikka & Jutustelu | 41 | 30.01.2009 18:07 |