Kehäteillä ja ulosmenoväylillähän ajaa lähinnä niitä stadin ulnopuolella asuvia työmatkalaisia..
Jos em. tienpätkillä opeteltaisi ajamaan niin stadin ruuhkat ja jatkuvat onnettomuudet vähenisi oleellisesti. Mut täällä kun on pakko ajaa 10m "turvavälillä" mihin kukaan ei mahdu kun tarttee vaihtaa kaistaa tai tulla liittymästä, liittymistä toisaalta tullaan 50-60km/h 80-100km/h alueelle kun pässit ei tajua että kiihdytyskaistalla tulisi kiihdyttää niin reippaasti että ajettaisiin samaa nopeutta kuin siinä tiellä mihin ollaan menossa, ja toisaalta sitä valtaväylää ajavat ei ymmärrä vetoketjutekniikasta hevon vittuakaan vaan itsepintaisesti pidetään omasta paikasta kiinni - vaikka vetoketjuna kaikki liikenne sujuisi paremmin.
Kuvaavaa on, että stadissa ei tarvi ajaa kuin 5-10min. ja hermot jo ehtii mennä, esim. Jenkeissä tuli ajettua isoissa kaupungeissa + maanteillä kaksi viikkoa ja 4800km, todella vilkkaassakin liikenteessä, ja koko aikana pari hassua kertaa oli kun joku pöljä sinne osui. Sama pätee aika hyvin myös mm. sveduissa. Täällä ei vain osata ajaa järkevästi, sujuvasti, toiset huomioonottaen ja niin että liikenne kulkisi silti turvallisesti. En oikein tiedä mikä siinä on niin vaikeaa.