![]() |
|
|
|||||||
| Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
|||
|
|||
|
Laitetaan nyt kuva "ei ihan linjassa" olevista sähkötolpan pätkistä. Ossi kun kävi itse kuvaamassa. ![]() Kuvanoton jälkeen jossain vaiheessa oli ilmestynyt molempiin päihin linjakepit ja niiden väliin piukalle pingotettu naru. Ei hullumpi vaihtoehto. Ja kun ensi viikon lopulla haetaan tolppasatsi, saa tämäkin projekti vauhtia. (saveen upotettu kaasupullo jäi arvoitukseksi )Mutta nyt on sitten tässä projektissa ensimmäisen kerran tehty jotain ammattimaisesti. Säteri kävi tuomassa kaksi kertaa täyden satsin hiekkaa radalle. Annoin kameran Ossille jotta molempien ei tarvitsisi radalla tönöttää. Kävi vain niin hassusti, ettei Ossi kehdannutkaan kuvata Säterin nähden. Joten kuvat ovat ns. salakuvia. Kilometrin päästä otettuja. ![]() Tässä on kyllä ihan tasamaata. Kärryä ei ole jätetty mäkeen.![]() Kamerassa olisi ollut zoomausominaisuus. ![]() ![]() ![]() Olisi tämä Cummins komistus ollut vaikka videokuvauksen arvoinen mutta käyhän se näinkin. ![]() Jos viikonloppuna jotain tapahtuu, se on ilmeisesti kivenajoa. Tässä voi tulla pidempi väli ettei mitään uutta näytettävää ilmene.
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Tuli taas mieleen.......Niistä tukeista ja esim vanhoista ojanrummuista saa kivasti lisähaastetta esim lyhyiden mutakuoppien reunoille. Samalla ne estää, ettei kuopan reunat ala sortumaan ja kulumaan niin helpolla. tuossa näkyy vähän jotain:
http://www.youtube.com/watch?v=mxM2dJT8i5Q Sama ku jos on tiedossa isoja maansiirtokoneiden vanhoja renkaita, niin rengas pytyyn ja upottaa puolet maaha ja siitä reitti yli......on ainaki pitkille autoille haastetta ![]() http://www.youtube.com/watch?v=dN5WZyV9yc0 EDIT: tää on ehkä parempi esimerrki viteo: http://www.youtube.com/watch?v=GpyIYQR3xBo Viimeksi muokannut Jare : 24.07.2010 10:54 |
|
#3
|
|||
|
|||
|
Kiitos Jare noista linkeistä. Ossi on yrittänyt hakea hyviä videoita laihoin tuloksin.
Projektin edetessä tämä ei ole tuntunutkaan enään niin helpolta. Juuri ideoiden puute pukkaa välillä päälle. On helpompi matkia kuin keksiä jotain itse. Löytyykö Suomesta sitten niin "hulluja", jotka menevät suu virneessä isolla hapella savilillinki veteen. Siinä taitaa niin kuski kuin ajoneuvokin olla muumio hapetuksen jälkeen. Meillä on mahdollisuus järjestää molemmille pesupaikka, mutta löytyykö kuskeja???? Vai pitäisikö jatkaa sillä linjalla, mihin Ossi on jo vähän spooria kehittänytkin. Enemmän hiekkaa pohjalle, kastellaan vai sen verran että saadaan sopiva soosi aikaiseksi. Ei tehdä siitä mitään vetistä vetelää savihautaa. Kommentoikaa. Nyt on mahdollista vaikuttaa. Ossi nimittäin ihan tosissaan aikoo tehdä tästä aikuisten leikkipaikan johon on jatkossa mahdollista tulla leikkimään porukalla etukäteen sovittuna ajankohtana. Vaikka kilpailunkin muodossa.
|
|
#4
|
||||
|
||||
|
jos spoorissa on todella hienoa hiekkaa niin se ainakin syö stefoja
heinolan crossiradalla 2005 oli spoori jossa oli hiekkavelliä niin sen jälkeen sain vaihtaa akseleihin ja jakolaatikkoon kaikki stefat videon loppussa http://www.youtube.com/user/tarefin#p/u/13/1l7EK91PvUA |
|
#5
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
![]() ![]() ![]() Syt yks idea taas. Eli Australiassa jakson nimi oli Wombat Holes, eli sellaisia renkaan nieleviä kuoppia sopivasti ristikkäin, että auto joutuu lähes kokoajan oleen ristijoustosta toiseen. Tulee makeita renkaan nostoja noissa, kunhan kuopat on sopivan syviä :-) Siis ei kannata varmaan ihan mitään tappo rataa tehdä ens alkuun. Kuitenki suurella osalla Suomessakin on isoja autoja (HJ:t ja Patrollit ym ym), jotka varmaan nekin tykkäis lähtee suditteleen, kunhan rata ei ole ihan murhaa autolle. Ja sitte vedellä kastelemalla vaikeutta saa todella äkkiä lisää. |
|
#6
|
||||
|
||||
|
Hep. Yksi mutaspoorin testaaja ilmottautuu, otanko oman painepesurinkäyttäjän (13v) matkaan?
![]() Koska ajetaan. ![]() ![]() ![]() ![]() Sellanen spoori et tolla jenkkilahnalla (K10) pääse hapella läpi.. Eli sellanen mikä on tulossakin.
__________________
Broken Back Team #1 |
|
#7
|
|||
|
|||
|
Kun oltiin Pälkäneellä keväällä Offimiitissä niin siellähän kyllä mutakisasta joristiin,käsitykseni on että kyllä löytyy ajomiehiä kun on tollanen tehty ja ns varma ja turvallinen mutelikko.Taitaapi olla ettei ajomiehet jää ihka vähiin,tuleehen sitä tehontuntua heikommallakin kun luistaa..
Tonnehan vois järkätä haastekisan,tyyliin Puuseppä ilehän hakkaa kaikki dieselillä ajavat eli haasteet ja kuitenkin ns kaikki kaikkiavastaan.Kellollahan ongelmat ratkotaan ja eliminaattorilla. |
|
#8
|
||||
|
||||
|
Ei teillä tai jollain muulla satu olemaan piikkejä tuohon Volvon kuormaajaan? Siis varsin jämerät on syytä olla. Ite kaivoin maasta samankokoisia kiviä ku teillä ja halkasijaltaan lähes puolimetrisiä kantoja omalta pihalta juurikin piikeillä, varsin kivisestä maasta. Piikit kestivät vaikka isompien kivien ja kantojen kohalla perä nousi. Kone oli Fiat-Allis fr10b.
|
|
#9
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
On hyvä tietää mistä saadaan testiajaja kun sen aika tulee. Itse ei varmaan oikein viitsisikään ensimmäisenä yrittää. On hyvä katsoa ensin miten kävi ja miettiä vasta sitten uskaltaako itse. ![]() ![]() Ja tuskin ne testiajot pelkkään mutaspooriin jää. Monenmoista muutakin varmaan ilmaantuu. Joten pidä kalusto kunnossa.
|
|
#10
|
||||
|
||||
|
Toi noi, millä estetään koko spoorin täyttyminen liiaksi vedellä, esim pinta ja sulamisvedet? Pumppaamalla?
Kuvista ei ihan selviä tuo maaston muoto, mutta tasamaalla saattaapi vettä kertyä? Toki peltohan taisi olla salaojitettu? |
|
#11
|
|||
|
|||
|
[quote=Jare;683892]Ja voisin väittää 100% varmaks, että Laasosen Tuukka tulee takuulla ajamaan ja pitämään showta, kunhan vaan mahdollisuus sille annetaan....se on unelmoinu tälläisestä touhusta jo piiiiiiiiitkään
![]() ![]() ![]() Tällaisen tekstin Jare laittoi tässä taannoin kun keskustelimme mutaspoorista ja siitä löytyykö Suomesta ainuttakaan niin hullua että ajaa isolla hapella jenkkityyliin mutaspooriin. Laasosen Tuukka! Jos me saataisiin sellainen show mies tänne meidän pienelle vaatimattomalle radalle esiintymään, SE OLISI SUURI KUNNIA! Jos Tuukka on kuulolla, olet todella kunniavieras radallemme sitten kun ensivuonna on ensimmäinen virallinen tapahtuma. Jos et ole kiinnitetty mihinkään tiettyyn autoon, saa Team Kutunjuusto kunnian antaa show esitykseesi teamin oman auton käyttöösi. Se tietenkin nostaisi tapahtuman arvoa meidän kannalta tarkasteltuna. ![]() Tällä hetkellä teamin auto näyttää tältä. ![]() Vielä on vuosi aikaa saada edellisen mestarin jäljilta ajoneuvo kuntoon. Mutta valmistuttuaan se tulee olemaan aikasempiin versioihin verrattuna huomattavasti .... sanotaan vaikka kestävämpi. ![]() Niin ja Tuukka vielä sellainen pikku seikka. SHOW OHJELMAN SAAT ITSE VAPAASTI RAKENTAA.
|
|
#12
|
|||
|
|||
|
[QUOTE=Picu;684415]
Lainaus:
|
|
#13
|
|||
|
|||
|
Vastaus kysymykseen millees tää projekti etenee:
Valuakselit on asennettu. Pakoputket on tuotu taakse asti. Jakolaatikko vaihdettu. Ennen oli vain nopea puoli, nyt on sekä nopea että hidas. Nyt autolla voi madella, ennen sillä pysty menemään vain iso happi auki. Turvakaaret on hankala tehdä yksin, joten Ossi päätyi helppoon ja varmaan ratkaisuun. Lapa Team Huittisista innostui heti projektista, joten auto ja Penttilän rautaputket kuljetuskaappiin ja nokka kohden Huittista. Lopputulos on ammattimaisen siisti ja toimiva, mutta ovathan kaverit ammattihitsaajia. Lisäksi kiinnostuneita lukemaan offi sääntöjä ja suunnittelemaan ennen kuin alkavat tekemään. ![]() ![]() Seuraavaksi Ossin pitäisi hitsuutella putkiston saumat valmiiksi, nyt ne ovat vain kasattu pistehitsauksilla. Sitten auton purku, hiontaa, hiekkapuhallusta ja vellit niskaan. Kasaus ja uudet tarrat kylkiin. Valmistumistavoite on radan ensimmäiseen viralliseen ajopäivään. Tehtävänä toimia showautona. Koska putkien teko kävi Lapa Teamin kavereilta niin joutuisasti, päätti Ossi ottaa esiin tämänkin kapistuksen nokkospuskan keskeltä. ![]() Genobista ei tiedä koska hän taas on pelipaikalla ja yksin se putkien teko on edelleen hankalaa. Eli tämä siirretään kuljetuskaappiin huomenna (toivottavasti mahtuu, on nimittäin hieman leveä) ja Lapa Teamin kynsiin. Saavat tehdä tarvittavat korjaukset, muutokset ja jatkaa putkien sommittelu loppuun. Voi olla etteivät kelpuuta ollenkaan koko viritystä. Taisi se Ossin ja Genobin touhu olla niin spontaania, että jäi ohjekirjakin lukematta. Se koska tämä häksätin liikkuu ilman apuja, on arvoitus. ![]() Team Kutunjuustolla ei ole ainuttakaan sponsoria! Se on syy siihen että kaikki projektit venuu ja venuu. Harrastusaikaa kun palaa työn tekoon jotta on sitten "paksu" lompakko auton rakentelua varten. ![]() Laitan tarinaa ratatyömaasta, kunhan saan ladattua kuvat ja videot. |
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Myydään Rata BMW | elhapero | O/M/V Ajoneuvot | 2 | 04.12.2009 22:07 |
| Rata Camaro -67 | O/M/V Muut | 2 | 24.08.2005 06:55 | |
| Lahden rata? | Tapahtumat | 6 | 22.10.2003 09:51 | |
| Alastaron rata-ajopäivät la 21.9 klo:9-11 ja 13-15 | Tron | Yleiset | 0 | 19.09.2002 07:28 |
| Rata-ajot ?? | ZR1 | Yleiset | 0 | 20.03.2002 14:37 |