![]() |
|
|
|||||||
| Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
||||
|
||||
|
Taannoin tilailin peruutuskamerasetin kahdella langattomalla kameralla. Sen verran huolimattomasti kyllä, että tuli 12 V versio. No, ebaysta löytyi n. 4 € kappalehintaan pikkuisia jännitteenalentimia, niin niitä sitten tilailin lisäksi. hytissä olikin kyllä myös 12 V sähköt, mutta kameroille ja lähettimille ei. Tänään viimein sain peruutuskameran laiteltua. Hommaa oli jonkin verran virtajohdon vetämisessä. Ensin aattelin ottaa sähköt takavaloilta, mutta kun niiden johdot on kaikki niin tiiviisti suojaputkissa, niin ei olisi onnistunut putkia leikkelemättä. Siispä taas yksi johto piti pujotella aiemmin laitettuun putkeen ja ottaa sähkö peruutusvalon kytkimeltä. Kamera tuli tuohon. Saa nähdä, onko ajellessa aina niin kurainen, ettei mitään näe... Kuvassa näkyvä pallo on noin metrin päässä autosta. Aiemmin tuli jo testailtua, että aika hyvin näkyy kuva pimeässäkin, kun kameroissa infrapunaledit valaisemassa. Eteenkin tulee kamera, kunhan puskurin ehdin oikomaan. Sen aattelin sijoitella puskurin alle jäähdyttimen edessä olevaan "kalteriin". Tulipa tänään mittailtua XJ:tä ja lavaa sillä silmällä taas, että mitenhän Jeepin saisi kyytiin mahtumaan... Ja taitaa se onnistua, kun eturenkaiden alle laittaa rampit niin, että eturenkaat saa lavan etuseinää vasten. Jos vaikka Jeeppiä kuskailisi tuossa kuukauden päästä, kun se ei oikein hyvässä tiekunnossa ole nyt.
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Vähän pitää vielä fiksailla kamera-asennuksia, kun paikallaan toimii hyvin, mutta ajossa pätkii. Päättelin, että lähetin ja vastaanotin on syytä laittaa johonkin kiinni, kun nyt pääsevät heilumaan aika paljon ja kummankin ympärillä aika paljon johtoja. Jos ne vaikka häiritsee.
Tänään menin puskurin oikomishommaa aloittelemaan, mutta millään ei viitsinyt aloittaa rälläköintiä, kun oli aika kostea sää... Aattelin sitten kuitenkin kokeilla, josko saisi yhtään oikenemaan laittamalla ketjun puuhun kiinni ja toisen pään puskuriin ja sitten peruutusta. Kaveri piti soittaa tuohon hommaan apuun katsomaan, mitä tapahtuu, kun eihän puikoista näe. No, kerrankin joku homma onnistui helpommin, kuin ennalta ajateltu ja puskurin sai oikenemaan aika paljon tuolla tavalla. Eihän se virheetön ole, mutta valon sai taas suunnattua ja eiköhän se vältä sitten taas. Ehkä keväällä jos tekisi lisää vahvikkeita sitten, kun nyt aika huonot pihalla rakentelukelit. Tein eteen tulevalle kameralle kiinnikkeen ja jos vaikka huomenna senkin saisi laiteltua. Paljon olisi kaikkea puuhaa, mutta pahasti laiskottaa... |
|
#3
|
||||
|
||||
|
Peruutuskameran asennusta tuli korjailtua ja auttoihan se ja kuva näkyy nyt pääosin pätkimättä. Tosin tänään, kun auto oli hyötyajossa, niin ei ihan niin hyvin. Kävin työpaikalle hakemassa uuden jääkaapin ja kodinkoneliikkeen lastauslaituriin piti peruuttaa, niin eihän silloin tietenkään kuvaa näkynyt ollenkaan...
Siinä pihassa ei muutenkaan oikein näkynyt. Taitaa vaan olla niin herkkä ulkopuolisille häiriöille. Eli johtopäätös taitaa olla, että jos peruutuskameraa tosiaan tarvitsee niin kannattaa jaksaa se piuha vetää tai sitten ostaa parempi langaton, jos ne vaikka toimii paremmin...Tänään sitten lisää tähellisiä asennuksia, eli eteen kanssa kamera. Tuohon se asettui aika suojaiseen paikkaan. Edellisessä kuvassa näkyvä pallo näkyy tuossa justiinsa kuvassa ruudun reunalla. En mä kyllä nyt vielä oikein keksinyt, mitä tuolla kameralla tekee... Tai voihan nyt vaikka tarkistaa, onko joku laittanut palloja auton eteen, jos ei enää muista autoon kiivettyään. ![]() Tänään meinasi käydä tämän auton kanssa liikenteessä hiukan säpsäyttävä tilanne. Työpaikkani kun ei ole tosiaankaan minkään valtatien varressa, niin oli melkoisen liukkaat tiet, kun oli jäätynyt tienpinta ja päällä vielä vähän lunta. Olin mä sen liukkauden havainnut ja hissukseen ajelinkin, mutta niin vaan lähti oikealle kääntyvässä jyrkässä mutkassa nelipyöräluisuun... Ei siinä muuten sen kummempaa, mutta kun vastaan tuli juuri silloin pakettiauto. Vaan sain sentään auton hanskaan ja pidettyä omalla kaistalla. Pakun kuski ei ehkä edes huomannut mitään, tai ainakaan ei näkynyt mitään pikaisia jarrutuksia tai ohjausliikkeitä. Joten hyvinhän se lopulta meni, mutta säväytti vähän kuitenkin. |
|
#4
|
||||
|
||||
|
Seuraavalla kerralla puskurin oikomisessa ei tarvi kaveria kun laitat kameralle pikakiinnikkeen magneetilla.
|
|
#5
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
![]() Jossain vaiheessa ajattelin, että oisi ollut hyvä, jos oisi niin saanut asenneltua, että olisi ennen osumaa nähnyt, milloin akseli ottaa kiveen kiinni, mutta en oikein sellaista paikkaa keksinyt kameralle. |
|
#6
|
||||
|
||||
|
Tämmöistä hirmu hienoa ja kätevää tänään...
Sade vaan sotki suunnitelmat ja kiinnikkeiden teko jäin viikonlopulle. Vähän sentään sai tuohon liittyviä muita juttuja tehtyä, mutta oikeestaan aika minimaalisesti taas. Sunnuntaina olisi kuitenkin tavoite päästä testaamaan, kuinka toimii, vai toimiiko ollenkaan... |
|
#7
|
||||
|
||||
|
Edellinen homma jatkui ja plasmaleikkailua aattelin samalla vähän harjoitella. Leikattavaa oli aika paljon ja loppuvaiheessa alkoi tuota paremmin sujumaan...
Tuommoisia kannakkeita tein. Tänään sitten kaverin kanssa testattiin, kuinka Jeepin saa tuonne lavalle. Tuollainen oli lähtötilanne. Nuo ajorampithan on siis aiemmin tekemäni lavan laidat. Vinssiähän siinä tarvittiin, kun odotetusti ei pito riittänyt. Nostoliina on kiinni etupuskurissa ja siitä hytin yli ja vinssin vaijeri sitten siinä. Eikä edes pohjapanssari ottanut kiinni lavan reunaan. Ja nousi ja mahtuikin lavalle lopulta. Semmoinen ajatusvirhe oli, että kun lava laski jousituksen painuessa, niin rampithan jäi paikoilleen noiden tukien varaan. Sitten kun takarenkaat meni rampilta lavan puolelle, niin kummatkin rampit putosivatkin alas, kun kynnet ei enää osuneetkaan niihin kannakkeisiin. Vaan ei se enää siinä vaiheessa haitannut. Autoa saa vielä kymmenen senttiä eteenpäin lavalla, mutta oli tuo nostoliina vähän pitkänä, niin ei saanut vinssillä vedettyä pidemmälle. Pois ajoin, tai laskin vaijerin varassa, ilman noita tukia ramppien alla ja kestipä ne niinkin! No, toinen ihan vähän taipui toisesta laidasta, mutta yksillä tuilla pärjää ainakin varmasti. Tulipa kerrankin sellainen olo, että homma onnistui aika suunnitellusti ja auton monikäyttöisyys lisääntyi taas huomattavasti. ![]() Perjantaina Jeeppi taas kyytiin ja lauantaina MANni saa toimia sen kuljetusautona. Tietty ihan vaan siksi, kun luin, että tapahtumaan, mihin mennään, pitäisi kuljetusautojenkin olla nelivetoisia.
|
![]() |
| Luokat |
| 8.136, fae, maastokuorma-auto, man |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Spider man 4 | SL | Chit-Chat | 1 | 08.08.2007 13:39 |
| Brave man | SamppaFIN | Jokes | 0 | 14.11.2002 17:48 |
| Spider-Man | mikk0 | Movies | 0 | 02.09.2002 22:37 |
| Business man | SamppaFIN | Jokes | 0 | 22.08.2002 14:14 |
| Man with a problem | SamppaFIN | Jokes | 0 | 19.08.2002 17:13 |