![]() |
|
|
|||||||
| Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Allekirjoitan tuon motivaatiokadon mistä jutussa kerrotaan. Olen joskus kuvitellut, että on työhalut ollut kateissa. Mut nyt ollaan ihan uudella tasolla.
__________________
RASOR |
|
#2
|
||||
|
||||
|
|
|
#3
|
||||
|
||||
|
Voin puhua vain omasta alastani mutta iso metallin vientiyritys ollaan ja palkkamalttia ollaan orjallisesti noudatettu amerikan pankkikriisistä saakka eli 2008 lähtien. Korotukset luokkaa nolla pilkku jotain prosenttia parin vuoden välein, lisäksi kaikenlaisia etuja karsittu sitä mukaa että vuosiansio on ollut nyt 7 vuotta täysin sama, muutaman satasen heitolla.
Kun kaveripiiriin kuuluu mm. kunnallisella työskentelevää sakkia, tuntuu että siellä korotukset ovat jatkaneen samaan tahtiin kuin ennenkin. Ja tietenkin kun lukee vaikka kansanedustajien omia korotuksia jotka ovat useita prosentteja vuositasolla, tulee vähän sellanen silmäänkustu olo. Ja se olo on kyllä alkanut jo ennen tätä tulevaa hallitusta, jonka aikana muka "alkaa" tiukat ajat. Kyllä se on ollut tavan duunarilla jo tiukempaa jonkin aikaa, ja menopuolta on saanut sopeutella "palkkamalttiin" nähden.
__________________
Tiäräksää tuanoi |
|
#4
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
|
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Enrgia paketin tulevaisuus | H_Nietu | Chit-Chat | 0 | 22.04.2010 02:25 |
| Huoltoautojen tulevaisuus? | Tekniikka & Jutustelu | 46 | 01.05.2007 15:40 | |
| Tulevaisuus näyttää valoisalta. | Rudolf | Romance and Relationships | 0 | 04.12.2002 15:46 |
| Maaseudun tulevaisuus! | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 0 | 18.12.2001 16:11 |
| Tietotekniikan Tulevaisuus! | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 0 | 18.12.2001 15:53 |