![]() |
![]() |
|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
||||
|
||||
![]() Joo, jos meinaa vielä trialia harrastaa, niin ei auta kun nakata sillä sääntökirjalla vesilintua ja laittaa omat kisat pystyyn.
|
#2
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
|
#3
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
AKK-Motorsport ry on omistajiensa (jäsenyhdistysten) keskusjärjestö, jonka tehtävänä on valvoa omistajiensa etuja. Jäsenyhdistykset vastaavat virallisesta autourheilun kansallisesta kilpailutoiminnasta Suomessa. AKK on lisäksi kansainvälisen Autoliiton (FIA) urheiluoikeuksien haltija Suomessa. Tämä sopimussuhde edellyttää, että myös kansallinen kilpailutoiminta järjestetään tiettyjen periaatteiden mukaisesti. Kilpailutoimintaan osallistuvat liiton jäsenyhdistykset, joille liiton jäsenyyden kautta myönnetään sekä oikeuksia että myös velvollisuuksia. Kansainvälisesti ja kansallisesti tunnustettuun liittorakenteeseen kuuluu, että kansallista kilpailutoimintaa valvova lajiliitto voi kohdistaa myös kurinpitovaltaa jäsenyhdistykseen tai siinä toimivaan yksittäiseen henkilöön, mikäli liiton kilpailusääntöjä tai liiton yleistä etua rikotaan. Tämän virallisen toiminnan ulkopuolella olevaan kilpailutoimintaan osallistuminen on liiton lupaa edellyttävää. Liitolla on oikeus kieltää jäsenyhdistystensä tai kouluttamiensa toimitsijoiden osallistuminen kilpailutoimintaan, jolle ei ole annettu liiton virallista lupaa. Kiellon perusteena on se, että tällainen luvaton kilpailutoiminta heikentää järjestäytyneen autourheilutoiminnan resursseja ja ehkäisee mahdollisuutta valvoa kilpailijoiden ja toimitsijoiden yleistä oikeusturvaa ja lajin luonteeseen kuuluvaa yleistä turvallisuutta. AKK:n jäsenseurojen tulee erityisesti huomioida, että mikään AKK:n jäsenseuroille ja kilpailijoille AKK:n toimesta otettu kilpailun järjestäjän vastuuvakuutus, kilpailijan vastuuvakuutus, lisenssivakuutus tai vapaaehtoistyön tapaturmavakuutus ei ole voimassa kilpailuissa, jotka järjestetään ilman Liiton lupaa. AKK-Motorsport ry Jani Backman pääsihteeri |
#4
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]() ![]() Vakuutuksiako ei saa muualta vapaa-ajalle...?
__________________
www.ipefix.fi |
#5
|
|||
|
|||
![]() saahan noita tavan vapaa-ajanvakuutuksia
Bacmanin jutussa viitataan kilpailija- ja toimitsijalisenssiin sisältyviin vakuutuksiin joilla ei tietystikään ole mitään tekemistä normi vapaa-ajanvakuutusten kanssa joita jokainen voi tietysti ottaa mielensä mukaan mistä vakuutusyhtiöstä tahansa.
|
#6
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Järjestettävissä kyllä. Ensilisenssi vuodesta 1973-> P.S En vastusta AKK:n alaisia kisoja tai muutenkaan liittoa ja tulen ajamaan kisoja lisenssin kera jos niitä on tai jos tulevalle autolleni löytyy luokka jne.,mutta jos ei,niin olen halukas harkitsemaan myös muita "kisoja".
__________________
www.ipefix.fi Viimeksi muokannut Ipe64 : 11.02.2011 07:34 |
#7
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Miten se AKK:ta liikuttaa, mitä kukaan tekee omissa metsissään? |
#8
|
||||
|
||||
![]()
Sääntökirja-topikissa kyselinkin jo tosta korista pro-modissa, mut siihen ku ei tullu tarkempaa tietoa niin laitetaan tännekin.
Säännöissä sanotaan seuraavaa: Lainaus:
Mutta tuo kohdan 3.5.2.3 korin leveys, katsotaanko se etuakselin keskilinjasta taka-akselin keskilinjaan? Tuo konepellin kavennus alkaa suurinpiirtein pyöräaukon takareunasta, joten pitääkö sitä muokata siten että se on etuakselin keskilinjaan asti suora?
__________________
Montenegro Offroad Club #21 Dodge Ram '95, Jeep ZJ '96 |
#9
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Leveys hommassa kans miettiny, että jos lokasuojista leikkaa reunaa pois (kaventaa) ja korvaa kumilla ainakin alkuperäiseen leveyteen saakka tai yli, niin sellainen on ilmeisesti sallittu. Mutta toi letukan keulan eli lukkopellin ja maskin kavennus ei oman sääntötulkinnan mukaan ole enään 2012 sallittua pro-modissa..........mites muut tulkitsee? |
#10
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
keula ja perä oli tarkoitus kaventaa, kehikon putketkin on rakennettu sen mukaan mutta silloin juuri julkaistiin toi 2012 korisääntö. maskin osalta tulee säilyä alkuperäinen leveys, näin mun autosta ainakin kommentoitiin kun kyselin tota 2012 korisääntöä eli ilmeisesti tähän maskiin täytyisi ajovalotarrat saada kiinni niin olis säännön mukainen ensivuonna? |
#11
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
![]() Mites muuten stanujen sallitut ja kielletyt renkaat, oliko tuo sääntö jo 2010? T: nyybibaxxter |
#12
|
||||
|
||||
![]() Kielletyt renkaat
Mielestäni tuo rengaspykälä on ollut jo tovin voimassa ja kiellettyjen renkaiden osiossa aika mielenkiintoisia merkkejä/malleja.
Kun ei oikein jymmärrä...kaikki ei ole uusiorenkaita,joka saattaisi olla yksi peruste,mukana myös esim. PitBul Rocker? Jos esim. Malatesta Kaiman on kielletty,miksi ei ole listalla Insan SpesialTrac ja Fedima Sirocco????
__________________
www.ipefix.fi Viimeksi muokannut Ipe64 : 12.02.2011 13:47 |
#13
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Rengaslista on munkin mielestä ollut jo jonkin aikaa Suomenkin säännöissä mukana. |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Eurotrial 2010 karsintakilpailu 8.5 Janakkala | Saija | Tapahtumat | 188 | 09.03.2015 12:54 |
Eurotrial 13-15.8.2010 Borås | tare | Tapahtumat | 101 | 04.10.2010 22:18 |
kauden 2010 trial | sos | Tapahtumat | 11 | 19.01.2010 17:12 |
Trial kaarien uudet säännöt??? | Jare | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 01.10.2009 20:53 |
Eurotrial säännöt? | Tarzan | Tekniikka & Jutustelu | 41 | 30.01.2009 18:07 |