Tässä uuden kiinnikkeen aihio ja vanha revennyt.
Tässä puolestaan valmis palikka hitsattavaksi. Aiemmin kötöstelty prikka - hitsausasento ei nimittäin ole niitä optimaalisimpia - oli jotensakin paikallaan, mutta sen sisä-ø oli millin suuri (=15mm), joten keula paukkui vähän väliä välyksen reunasta toiseen. Nyt se loppuu, tai sitten pauke kuuluu jostain muualta.
Raakilesauma, johon tuli vielä hiontaa ja lisätäyttöä. Jätin tarkotuksella väliin katkoja, jottei tule liikaa lämpöä. (Tässä toistaalta tuskin tulee mitään pahoja kutistumia ja vääntymiä, koska hitsit on akselissa poikittain. Trussi puolestaan kun vedetään akselin suuntaisesti, niin onkin jo toinen juttu.) Kaikki hitsit on kuitenkin molemmin puolin, paitsi tuo iskarinkiinnikkeeseen tuleva vaakapalko. Viistopala jäi vielä puuttumaan.
Kiinnike on muuten alkanut revetä ennen viistopalojen hitsausta, kun tämän oikean puolen pala oli alunpitäen jotenkin omituisesti vinossa. Sikäli en jaksa alkaa väsätä vasenta kiinnikettä kokonaan uusiksi, joten laitan vain 3mm latasta vahvikkeet, joissa 14mm reikä 15:n prikan tilalla. Viistopala pitää rakenteen kotelomaisena ja siten riittävän tukevana, varsinkin kun vasemmalla ei ole mitään repeämiä.
Ei muuten ihan helppo paikka hitsata, vaikka tilaa on huomattavasti enempi kuin jossain madalletussa tuningissa...
Tukivarsi oli varsin mielenkiintoinen paikalleenasennettava, kun koko akseli oli siirtynyt n. 10cm koriin nähden sivuun ja pultinreikä n. 25mm pielessä! Ei kun panhardi irti ja kaveri vääntämään rattia, jotta sai alatukivarren pultin paikalleen. Sitten vielä pieni tarkistus panhardin ja ohjausvarsien asetuksiin ja vot, siellä on. Kunhan saan viistopalan paikalleen ja koko hässäkän maaliin niin sitten loppukuvat.