![]() |
|
|
|||||||
| Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
|||
|
|||
|
Kiikkuri on painoitettu toisesta päästä ja palautus toimi tasamaalla. Nyt ajolinjat eivät ole enää tasamaalla vaan kiikkuri laskee hieman ojaan. Palautus ei toimikkaan enää automaattisesti. Se tarvitsee hieman apua jotta palautuu seuraavaa ajajaa varten. Tähän apuun riittää ihan esim nykäisy hihnasta tai ketjusta joka varmaan kiinnitetään kiikkurin reunaan. Turvallisuuden vuoksi voi olla ihan hyväkin ettei se palaudu omia aikojaan. Aina ei joka ajotapahtumassa välttämättä ole valvonta riittävää ja joku kertahan sinne alle voi jäädä esim. jonkun lemmikkikoira taikka pahimmassa tapauksessa kirmaileva lapsonen. On ihan hyvä että jonkun on se nypättävä alas ja samalla tulee varmaan katsoneeksi onko alla mitään sinne kuulumatonta. Omat testauksemme ja pähkäilyt saivat aikaan sen käsityksen että kiikkurin alla olevan tynnyrin pitää olla liikeradassa mukana. Sitä ei voi sitoa maahan kiinni. Tämän jälkeen lavetin liikerata ei mene oikein. Tietenkin tynnyrin voisi kiinnittää lavettiin mutta se ainakin tuntuu hankalalta toteuttaa. Voi kun olisi lähialueella malli jota voisi mennä katsomaan, sen jälkeen tämä olisi huomattavasti helpompaa. ![]() Eilen Ossi ja Genobi valmistivat kurottajan. Viime kesänä Ossi yritti tuota nosturia myydä mutta ketään ei kiinnostanut. Nyt se ei todellakaan ole enää myytävänä mihinkään hintaan! ![]() Tällä on komia nyppiä autoja mutaspoorista. Vähintäänkin nämä Ossin eilispäivän laitteet ja koneet ovat näkemisen arvoisia.
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Mitenniin eilispäivän? Pikkasen väriä pintaan niin pesee 6-1 uudet ja kalliit epäluetettavat tietsikkahimmelit..
Keep it simple, niinkuin riikkarimaikka sanoo..
__________________
Broken Back Team #1 |
|
#3
|
|||
|
|||
|
Pörö poikkesi Patruunallaan ja tarjoutui testiajoon pikkurenkaisten näkökulmasta. Pikkurenkaisella autolla ei ole vielä radallla ajeltukaan ja ongelmia tuntui ilmaantuvan tämän tästä. Tosin Patruunan lukot eivät tainneet aina olla mukana ryhmätyössä ja rata taitaa suosia lukollisia autoja.
![]() En päässyt heti kuvaileen joten spoorin läpiajosta ei ole materiaalia. Spoorin toinen pää oli kuulemma jo hieman pehmeä mutta ei tuottanut ongelmia. Spoorin jälkeen tulevat Wombat Holesit kuulemma jätettiin väliin mutta savikasan ylitys meni mallikkaasti. Genobilla on ehkä jotain videota? Kun pääsin paikalle, Patruuna oli liki kyljellään savikanjonissa. Tässä jotain kuvatuksia: Kuppipenkit meni tilaukseen. ![]() Välillä kaivinkoneella siloittelua. Aikaisemmat koeajot on tehty Rokkarilla joka on mahtunut hyvin, mutta pidempi auto ja pidemmät ylitykset. Kuvaajalle huudettiin tämän tästä että pois edestä tai pois alta. Mutta välillä on vain pakko uhrautua. ![]() Kaasu pohjassa eteni vauhdikkaammin mutta taisi siinä pyöristyä niin auto kuin kanjonikin. ![]() Kiikku meni ..... no aika hyvin. ![]() ![]() Sovitaan että kuvat hukku johonkin. Tässä kuitenkin talous vatupassissa.Genobilla oli pelkääjän paikalla välillä hyviä ilmeitä. Vaikka kaikki haluaa aina videoita, mutta sarjakuvalla otetuissa valokuvissa on välillä hyvätkin puolensa. Niihin saa vangittua hauskoja yksityiskohtia. Muuten mihin on hävinnyt toinen ajovalo? ![]() Tätä hetkeä aikaisemmin Ossi joutui hieman Willellä muokkaamaan maastoa, mutta silti pääsi käymään näin. Ei eteen eikä taakse. Tuo ensimmäinen iso rengas siirrettiin pois jotta tämä ei toistuisi. Mitsun vinssillä ei saatu tilannetta korjattua joten nyt tarvittiin ekan kerran Kuttulandian Mahti Kikkeliä! Radat ovat ajamisen puutteesta vielä kovin roheita ja toimimattomia mutta tästä koeajosta oli suurta apua. Paljon tuli kotiläksyjä radanrakentajille. Mutta onneksi tuota aikaa vielä on. Tässä tutkitaan vaurioita ja ilmeisesti murros sieltä lopulta meni. Paljon olisi vielä ollut ajettavaa mutta katsotaan joku toinen kerta. Jos pyöristyivät radatkin hieman ajettavampaan suuntaan, on Pörönkin Patruuna askeleen lähempänä kunnon metsäautoa. Mielestäni se oli ennen koeajoa ihan katulaillinen mutta ei enää.
|
|
#4
|
||||
|
||||
|
Hmmm... Pelästyikö arvon palstalaiset nyt noita viimeisiä kuvia????
__________________
PERKELE! Pääsponsori---> Joki-Pub
Lahjattomat lukottaa |
|
#5
|
|||
|
|||
Ihan normaalia
Ei noi urat pelota kun täällä päin on valtion tiet samassa kunnossa ja niitä ajellaan ihan normi autoilla.
|
|
#6
|
|||
|
|||
|
Radan rakentaminen sellaiseksi että se tarjoaisi sopivan haasteen kaikenkaltaisille autoille on ehkä jopa mahdotonta. Pörön auto on hyvä esimerkki siitä että etu- ja takapään ylitykset tuntuivat ottavan joka paikkaan kiinni. Rata on helpompi autoille joissa ylitykset ovat mahdollisimman pienet. Se että pitäisikö rataa muokata palvelemaan myös pitkillä ylityksillä varustettuja autoja onkin kysymys sinänsä. Sen jälkeen trial tyyliset kilpurit joissa ei ole ylityksiä ollenkaan kokevat radan aivan liian nössöksi.
Toinen kysymys on se, että onko mitään järkeä näyttää keskeneräisten osioiden ensimmäisiä läpi/koeajoja täällä. Jokainen ensikoeajo jonka olen tänne julkaissut on päättynyt joko nolosti tai este on vaan ollut täysin mahdoton. On varmaan turhaa edes toivoa että kukaan tulee testiajopäivään kun mielikuvat perustuvat noihin noloihin videoihin ja kuviin. Mutta tämä on projekti ja mikä sellainen projekti on jossa esitellään vaan valmis toimiva lopputulos? Toivon että jokainen ymmärtää sen että rata on vielä rakennusvaiheessa ja että noi aikaisemmin näytetyt kuvat ja videot ovat osa rakennusvaihetta. Kun testiajopäivä koittaa, rata tulee olemaan noiden nolojen ensiajojen ansioista ajettavampi. Testiajopäivän kokemuksien perusteella meillä on vielä kuukausi aikaa tehdä viimeiset korjailut ja muutokset. Toivomme että testiajopäivään ilmoittautuisi mahdollisimman paljon porukkaa ja että näin saisimme mahdollisuuden rakentaa tästä radasta pitkäaikaisen toimivan puuhalandian palvelemaan offiharrastajia moneksi vuodeksi. Se on jo tiedossa että vaikeuksilta ei alussa vältytä mutta tuskin mikään isompi projekti on tässä maassa laakista onnistunut ja kukoistanut. Eli sama lyhennettynä: laittakaa ilmoa Kuttulandian testiajopäivään jotta saisimme tärkeää palautetta jonka avulla voimme tehdä tästä toimivan puuhalandian vuosiksi eteenpäin.
|
|
#7
|
|||
|
|||
|
Picun kanssa oon täysin samaa mieltä siitä, että keskeneräisiä videoita ja epäonnistuneita korjaamattomien esteiden testiajoja kuuluu näyttää ja ihmetellä ja arpoa. Virheitähän sattuu ja tapahtuu ja sitten niistä opitaan ja korjataan hommat paremmiksi. Niinhän on tässäkin topicissa jatkuvasti tapahtunu.
Tätä projektia on mielenkiintosta seurata vaikka ihan hyvin tietää etten tule näitä ratoja ja esteitä ajelemaan ainakaan lähimpään muutamaan vuoteen. Niin, mulla on kaareton ja pienirenkainen käyttis enkä kuvittelekaan ratoja rakennettavan niillä ehdoilla. Hieno tästä aikanaan tulee ja jännintä ehkä onkin arvuutella onko se jo heinäkuun skaboissa toimivan hieno ja päästäänkö siitä jatkokehittämään vai tarviiko alun kehitystä hioa moneenkin otteeseen. Ainakin rc-autojen puolella on suht normaalia että uuden radan parit ekat kisat saattaa mennä täysin reisille radan ollessa lähes mahdoton ajaa kaikilla autoilla jostain syystä, jonka löytyminen ei välttämättä ole edes aivan ilmeistä. Sitten käy niin, että on muutama autokunta kellä menee lujaa ja kaikkia muita hatuttaa kun joko ei ole oikeita renkaita tai sitten paikat hajoilee tai väärä auto tai jotain muuta. Näissä merkeissä siis toivottelen rakentajille hyvää rakentelukesää ja kilvoittelijoille onnea ja menestystä ja pullamunkkeja <3 |
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Myydään Rata BMW | elhapero | O/M/V Ajoneuvot | 2 | 04.12.2009 22:07 |
| Rata Camaro -67 | O/M/V Muut | 2 | 24.08.2005 06:55 | |
| Lahden rata? | Tapahtumat | 6 | 22.10.2003 09:51 | |
| Alastaron rata-ajopäivät la 21.9 klo:9-11 ja 13-15 | Tron | Yleiset | 0 | 19.09.2002 07:28 |
| Rata-ajot ?? | ZR1 | Yleiset | 0 | 20.03.2002 14:37 |