![]() |
![]() |
|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
![]()
Lainaus:
|
#2
|
|||
|
|||
![]() BILTEMAtLainaus:
Itselläni on kyseisiä valaisimia kaksi kappaletta keulalla ja ne on suunnattu eri suuntiin valokeilan leveyden maksimoimiseksi. Silti valovoimaa on niin paljon, ettei enempää oikein osaa kaivata (toisaalta ei kyllä vähempääkään enää halua, kun tähän on tottunut). Lisävalot kolminkertaistavat valovoiman kun ne lisää auton omien valojen rinnalle (mitattu). Jos laitat 4 kpl kyseisiä, en usko, että on järkevää suunnata kaikkia aivan samaan suuntaan. Tämä olisi huono ratkaisu jo valtateidenkin varsin loivissa mutkissa. Tämän rinnalla nuo nykyiset lisävalosikin todennäköisesti näyttäisivät varsin himmeiltä. Neljällä valaisimella suuntausvaihtoehtoja on paljon. Järkevää voisi olla suunnata kaksi suoraan eteen ja kaksi laajentamaan tätä kuviota. Näin leveyttä olisi periaatteessa kolemen valaisimen edestä ja pituutta kahden valaisimen edestä, suoraan eteen valoa olisi tuplasti verrattuna ojiin. Tai sitten suuntaa kaksi suoraan eteen ja kaksi vain "puolittain" sivuille, jolloin suoraan eteen on valoa jo melkein yhtä paljon kuin suuntaamalla kaikki samaan suuntaan, mutta leveyttä mukavasti lisää. Ainoastaan kokeilemalla se omaan makuun ja tilanteeseen paras suuntaus sitten löytyy. Jos tuollaiset saat hommattua, niin kerro toki omatkin kokemukset. Muuntosarjoista sen verran, että ainakin omat halpis-Ollot tuottaa raadiohäiriöitä ja syttyminenkään ei ole 100 % varmaa joka sytytyskerta. |
#3
|
|||
|
|||
![]()
Ketään ei ole tarkoitus noilla häikäistä. Ajattelin pistää niille oman katkaisijan, niin niitä voi käyttää kun ajelee öisit pitkiä metsätaipaleita, joilla ei tule ketään muita vastaan kun hirviä ja peuroja. Muutenkin ajelen vaann ilta ja yö aikaan, niin ei paljon liikennettä ole hiljaisemmilla teillä. Ja kuorma-auton katolla ne joutuu suuntaamaan niin paljon alaspäin, ettei varmaankaan häikäise niin paljon vastaantulevia kun henkilöauton ja pakun nokalla.
|
#4
|
||||
|
||||
![]()
Ite askartelin Hellan Comet FF200:iin xenonin sarjat, kyseessä 17.5 ref mallit, jotka siis xenoneilla 37.5 reffi. Mukavaa kun kerrankin lailliset xenon lisäpitkät. Kärkkäiseltä 69€ sarja, sis. kivisuojat, ja perään joku BTR tms. xenon sarja 50€.
Tuossa yllä puhuttiin tuosta kahdesta reffi merkinnästä, hellan umpiossahan tuo pienempi reffi on toteutettu kolmella pienellä nastalla mitkä siirtää polttimoa kauemmaksi umpion lasista. Näitä ei siis ole kun ostaa 37.5 ref mallin. Itse hioin ne pois ja xenonia tilalle. Alkuperäisen polttimon kiinnikkeen jouduin poistamaan ei käy xenonin kanssa, silikonimassalla polttimo kiinni. Kuvia on U muotoinen, aika hassu pikasesti koitettuna toimiva kuitenkin. Su. viimeistään pääsee kunnolla liikenteeseen toteamaan toimiiko valo vai ei. BTW, voin myydä 100€ / TARJOUS, käyttämättömät testivoittaja biltemat, piti ne pistää alunperin mutta osottautu tollaseen pikkuautoon liian isoiksi. Mukaan tulee polttimot + varapolttimot. Plus ulkomailta tulossa 4kpl 100W myös ne kuuluu hintaan.
__________________
PäHäMa Pamaas SLCK Toyota Landcruiser BJ40 4.0 1980 Ex. Toyota Landcruiser BJ42 4.0 1982 Ex. Suzuki Jimny 2006 Ex. Toyota Landcruiser RJ70 Ex. Mercedes-Benz 300GD 1981 Ex. Hilux LN65 Ex. Volvo C303 Ex. Hilux LN65 Ex. Suzuki 413 Ex. Range 3.5L +hj akselit Ex. L200 |
#5
|
|||
|
|||
![]()
Sanotaampa omakki kokemukset täältä LAPIN perukoilta, verrokkina 190 touring.
Hyvä valo iliman kenonia, tarkka säätää että saa valon tielle. Kenonilla ei aivan yhtä tarkka säätää eikä tarvetta niin tähellisesti, alakaa aavistuksen hajottahan ja on oikeasti hyvä jäläkiasennusxenoneile. Näissäki kantamaa liikaa vaikkei ole koskaan ollu testien mukkaan ko se 200m niin aina riittää räpyttelijää jolle se silihmän paistaa, siis halogeeneilä nuo testit. Mutta mielestäni kokhon nähen paras valo mitä varastamalla saa. REF 17,5 |
#6
|
|||
|
|||
![]() Biltemat
Biltemat testivoittajat laitoin emännän autoon. Todella kuten edellä todettiin, valokuvio on korkea mutta yllättävän kapea TM:n testiin verrattuna. Kahdella valolla ei oikeen saa tarpeeksi leveyttä. Kantamaa kyllä piisaa. Jollain foorumilla oli laitettu xenonit näihin ja sillä saatu leveämpi valokeila. Kolmas lamppu hankintalistalle... Varmaan on hyvät pakun/rekan/raktorin katolla, valokuvio vois olla semmoseen just passeli.
|
#7
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
muijan corollaan laitoin kans tollaset taivaan vanhat bochin 190 touringit ja kokeilin xenonilla mut valokuvio meni pistemäiseksi ja huonoksi, hyvillä 100W polttimoilla näyttää helvetin hyvin ja mikä parasta pysyy lasi sulana kovassakin lumituiskussa kun pitkiä matkoja taittaa. mua ainakin vituttaa kun xenoneilla lamppujen lasin on tuuman paksusessa jäässä... |
#8
|
||||
|
||||
![]()
bilteman valot ja xenoni muutossarjat biH4 ja H11 4300k tuli tilattua , pitänee läjän keulille ruuvata ne kiinni ja sittenhän tuon näkee ...tai sitten ei näe.
Viimeksi muokannut liero : 07.01.2011 20:27 |
#9
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Tuo hassu U-kuvio ei esiinny H3c polttimoa käytettäessä. H3c on siis aivan H3 polttimon näköinen muodoltaa. Vähän huonommin löydettävissä, mutta ebaystä ainakin löytää
__________________
__________________________________________________ __________________________________________________ ________ |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Sähkövinssien top10??? | repo | Tekniikka & Jutustelu | 48 | 19.06.2008 21:56 |
SJ413 vm -86:n lisäkaukovalojen kytkentä? | JC | Tekniikka & Jutustelu | 1 | 18.01.2008 22:53 |
Työ- /maastovalojen TOP10 | gikseri | Tekniikka & Jutustelu | 18 | 28.11.2007 15:49 |
Mikä on faq ja fyi -lista ? | finvalp | Chit-Chat | 4 | 31.03.2006 17:41 |
Lista | JNiemi | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 24.08.2004 18:28 |