![]() |
![]() |
|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#29
|
||||
|
||||
![]()
Kun teki avarruksen HJ pesiin noita HD niveliä varten sillä paineilmarälläkällä niin kauan siihen oikeasti meni aikaa?
Ja kuin paljon sitä materiaalia poistetaan olkatappien puolelta? Milleinä. Entä kuin paljon suunnilleen sieltä pohjalta? Itse ajattelin asennella 39,5 pokkerit 61 akseleille. Luonnollisesti tolla rengaskoolla ajaminen tulee olemaan aika munmomaista köröttelyä ilman turhia huudattamisia. Kääntösäde jää suureksi eli suorastaan kaartuvaksi. Vai kannattaako lykätä ilman hiomisen tuskaa kylmästi noi vakiomurrokset. Ja ottaa penkin alle se 4 varalle. Kyselen nyt sen vuoksi kun noita HD murroksia on räksähdellyt pikkukumeilla. Ja toiset ei ole saaneet niitä rikki suurillakaan. Ja sen vuoksi ettei missään ole kunnollista asennusohjetta HD murroksille Hoojiihin. Kuluttajana 4x4 lehden sivuilta myynti-ilmon luettuani saattaisin äkkiseltään luulla että net HD:t menee pesään senku heittää. Ja johan alkaisi vitutus kun lauantaiyönä klo 2 hoksaa ettei ne meekkään ja sunnuntaina pitäisi olla jo menossa kohti safaria. Elikkäs asennusohjetta kuvien kera HD nivelelle kaipailisin.......... -SLCK #28- <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> x-x-x <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> Edited by - SuurSyömäri on 18/04/2008 01:02:18 |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
M: 460 G:n Murrokset | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 4 | 11.04.2008 06:18 | |
HDJ:n murrokset | Gary Grand | Tekniikka & Jutustelu | 13 | 29.11.2007 10:46 |
vahvistetut murrokset | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 04.09.2007 20:53 | |
Mersun murrokset? | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 23.07.2007 16:45 | |
M:Vitaran Murrokset | sakari65 | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 0 | 02.04.2007 08:14 |