![]() |
|
|
|||||||
| Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Homma eskaloituu sillä tavalla, että kun alkaa tekemään vinssipuskuria, niin että saa tehtyä sen, täytyy ensin tehdä palkkihelmat. Ja jotta sen pystyi tekemään, piti purkaa puolet auton sisustaa ettei vahingossa polta autoa helmoja hitsatessa
![]() Lattiamattoa sivuun kääntäessä tuli todettua, että auto on todellakin hyvässä kunnossa - lattia sekä matto olivat aivan rutikuivat, pienintäkään ruosteen pisaraa ei näkynyt missään. Maton alla ei ollut edes likaa tai pölyä, yms.. ![]() Palkkihelmojen osalta kävin ensin apparin puolen kimppuun. Ja löytyi sitä norjankromiakin vihdoin viimein tuntuu olevan aika vakiopaikka näissä Grandeissäkin tuo kotelo, ihan niinkuin on Cherokeessakin.Etupäässä oli tälläinen kukka, b- pilarin "jalassa" oli myös vähän ruostetta, mutta ne hävisi kun piti rälläköidä sen verran pois. Tuli raapaistua helmasta pois ~10cm, Grandin helma on sellainen että alareuna tulee n.7 cm lattian alapuolelle. Rälläköin siten että helman pohja on pari senttiä lattiaa alempana että vähän suojaa. Mulla ei ollut 150mm x 50mm palkkia valmiina, enkä jaksanut lähteä ostamaan. Joten rälläkkä ja kemppi laulamaan - halkaistaan yksi 100 x 50 x 3 palkki ja hitsataan se 100 x 50 x 3 palkkiin.. ..ja sitten hitsuutellaan se paikalleen: Pitää vielä tehdä lopullinen hitsaus sekä putsata ja maalata nuo. Harkinnan alla on vielä että laitanko samalla vielä putket tuohon kylkeen, olis helppo kivuta katolle talvisin lunta harjaamaan, ja toisaalta suojaisi vielä paremmin ovia. Täytyy vähän mittailla ettei tule kuitenkaan liian leveäksi ![]() Tuossa vähän vertailua palkkihelmasta, ja alkuperäisestä:
|
|
#3
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
Olihan tää se sun arkikäyttis, millä ajelet päivittäin?Lainaus:
Lainaus:
Entä jos helmapalkin ja puhutun putken väliin mahtuis joku simppeli askelma helpottamaan laivaan nousua? Tunnetusti ratista voi ponnistaa vaan kapteenin paikalle. Chewbacka pitkäjalkasena pääsee kyllä perämieheksi, mutta mitäs ne muut? |
|
#4
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
![]() Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
|
|
#5
|
|||
|
|||
|
Eiku se askelma ois ajon aikana jemmassa, mutta sen sais vivuttua esiin tuolta, minne se on ruostunu jumiin ollessaan piilossa...
|
|
#6
|
||||
|
||||
|
Näääh.. hankalaa. Vaimolla on terveet nuoret jalat mitkä taipuu
|
|
#7
|
||||
|
||||
|
No niin, matkustajan puolen putkihelma on nyt kokonaan kiinni hitsattu, vaatii kyllä vielä pientä muokkausta ja päiden tulppausta molemmista päistä etu- ja takarenkaiden hujakoilta. Putkia en vielä laittanut lisäksi, asia on edelleen harkinnan alla.
..ja kun sai palkkihelman tehtyä, niin sai väänneltyä putkea mistä tulee levike. Tuonne pitäisi mahtua tarvittaessa isompikin rengas, mutta ei 32" kumikaan ihan minikokoiselta onneksi näytä. ![]() Tämä on luonnollisesti vielä ihan raakilevaiheessa, mutta putket on jo ihan loppulisella paikallaan hitsattuna. Tuo jalankulkijantappovöline tuosta siistitään aikanaan oikeaan mittaansa ![]()
|
|
#8
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
![]() Olin vaan ajatellu että homma onnistuu ilman lokareiden kanssa pelaamista, mutta tarviihan se saada hitsattua tohon koriin lokarin takana. Ettei käy kuten Dodgen kanssa kun en jaksanut irroittaa lokaria niin tottahan se unohtui tehdä myöhemmin ja korroosio söi peltiä isommalla kädellä
__________________
Montenegro Offroad Club #21 Dodge Ram '95, Jeep ZJ '96 |
|
#9
|
||||
|
||||
|
Onneksi lokari on helppo ottaa irti, muutama hassu torx- päinen mutteri. Alapäästä ne on jollain ihmeen liimamössöllä kiinni, repii irti vain.. tai ainakaan minä en keksinyt miten muuten lähtisi jotenkin sivistyneesti
__________________
Jeep Grand Cherokee 5.9 Limited LX, käyttöauto sopivasti maastoon varusteltuna. Jeep Cherokee 4.0 - Ikuisuusprojekti Moggiakseleilla, 42" renkailla ja kaikensortin enemmän ja vähemmän oleellisilla ominaisuuksilla. Jeep Cherokee 4.0 - Menehtyi kunniakkaasti Stadin Cruiseissa 5/2008. |
|
#10
|
||||
|
||||
|
Torx-päinen mutteri?? Sellaista koskaan nähnyt, minkäsnäköinen se on?? Torx-pää löytyy tietääkseni vain ruuveista...
__________________
Killing time is not murder |
|
#11
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
__________________
Jeep Grand Cherokee 5.9 Limited LX, käyttöauto sopivasti maastoon varusteltuna. Jeep Cherokee 4.0 - Ikuisuusprojekti Moggiakseleilla, 42" renkailla ja kaikensortin enemmän ja vähemmän oleellisilla ominaisuuksilla. Jeep Cherokee 4.0 - Menehtyi kunniakkaasti Stadin Cruiseissa 5/2008. |
|
#12
|
||||
|
||||
|
Kun on perheenlisäystä tulossa tässä viikon-parin sisään, niin on nämä turvakaukalo/ turvaistuinasiat ajankohtaisia.
Kävin jo ostamassa turvakaukalon ja alustan. Alusta oli turvavyö- sekä isofix- kiinnitteinen, eli käy myös näihin vanhempiin autoihin. Kuitenkaan kiinnitys ei ole pelkällä vyöllä & tukijalalla sinnepäinkään hyvä - tai ainakaan en itse ollut siihen yhtään tyytyväinen. Tuntui että alusta ja kaukalo ei pysy ollenkaan paikallaan sivusuunnassa, ja kaatuisikin aika helposti. Koska autossa ei ole Isofix- kiinnikkeitä, niin pitihän ne jotenkin viritellä turvavyön kaveriksi että pysyy kaukalo, ja myöhemmin isompi turvaistuin kunnolla paikallaan. Tämä jää kuitenkin harrasteautoksi kun joskus ostaa uudemman kulkineen, joten noille kunnon kiinnikkeille on joka tapauksessa vielä vuosiksi käyttöä. Ei muuta kuin penkki irti, ja päälliset & pehmusteet irti. Päällinen onneksi on kahdella vetoketjulla alapäästä kiinni, eli lähtee varsin helposti ehjänä pois ![]() ![]() ![]() Tältä näyttää penkin runko; enimmäkseen ohutta prässättyä levyä, mutta alareuna onneksi tukevaa tekoa, ja itse alarunko on vahva (n.6mm kamaa): ![]() Isofix- kiinnikkeet muotoutui mukavasti 40 x 30 (4mm:n seinämä) putkipalkista, joihin porasin reiät 6mm:n pulttia varten jotka toimii varsinaisina Isofix- alustan kiinniketappeina. Käytin pitkiä pultteja, jotta sai "suoraa osaa" kierteen sijasta palkin sisälle mistä penkin/ alustan leuat nappaa kiinni. Hitsasin pultit molemmin puolin palkkien ulkoreunasta kiinni, ei varmasti lähde mihinkään. ![]() Lisäsin myös selkäpuolelle turvaistuimen kaatumasuojaliinalle kiinnityksen. Vakoilin pihassa olleesta uudesta GOlffista kiinnikkeiden sijainnit kohdalleen, pitäisi olla standardin mukainen ![]() ![]() Vielä reiät päällystenahkaan, ja nahka kontaktiliimalla taitettu kiinni. Täytyy vielä laittaa tuon palkin ympärille joku sopivanmallinen levy, ettei ole niin tökerön näköinen. Samalla pysyy varmaan nahkakin ehjempänä, ettei pääse vahingossa ratkeamaan ![]() ![]() ![]() Lopputuloksena helvetin paljon tukevammin paikallaan oleva turvakaukalo. Ei varmaan ole kovin monessa '98 vuosimallin Jeepissä Isofix- kiinnikkeitä..
__________________
Jeep Grand Cherokee 5.9 Limited LX, käyttöauto sopivasti maastoon varusteltuna. Jeep Cherokee 4.0 - Ikuisuusprojekti Moggiakseleilla, 42" renkailla ja kaikensortin enemmän ja vähemmän oleellisilla ominaisuuksilla. Jeep Cherokee 4.0 - Menehtyi kunniakkaasti Stadin Cruiseissa 5/2008. Viimeksi muokannut Timo_L : 24.02.2015 20:05 |
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
| Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
| Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Grand cherokee WJ | Rekisteröimätön | Tekniikka & Jutustelu | 4 | 15.03.2010 22:29 |
| Ostetaan Cherokee/Grand Cherokee 4.0 (huoltokirjalla) | Rekisteröimätön | O/M/V Ajoneuvot | 1 | 20.02.2010 18:48 |
| O. Cherokee/Grand Cherokee laturi. | 454SS | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 2 | 16.02.2008 17:49 |
| cherokee tai grand cherokee kokemuksia | Chit-Chat | 8 | 16.05.2007 18:55 | |
| Ostetaan jeep cherokee/grand cherokee vanteet | O/M/V Muut | 5 | 16.12.2005 21:50 | |