![]() |
![]() |
|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#30
|
||||
|
||||
![]()
Eli HS sääntöpohjaa tuosta:
http://www.akk-motorsport.fi/attache...11-23-5912.pdf Ja sit turvallisuusmääräykset vähintään Standard luokan mukaan ja nehän sanoo että: 2.0. Turvallisuusmääräykset 2.1. Turvallisuus yleistä Nämä määräykset koskevat trial-ja mutakilpailuja sekä safaritapahtumia soveltuvin osin. Kilpailut ja tapahtumat tulee järjestää siten, että osallistujille, järjestäjille tai yleisölle ei aiheuteta terveyden- tai omaisuuden suhteen vaaraa saavuttaessa kilpailupaikalle, kilpailun aikana tai poistuttaessa kilpailupaikalta. Järjestäjä on velvollinen ryhtymään ennakolta sellaisiin toimenpiteisiin, joilla edellämainitut vaaratekijät pystytään mahdollisuuksien mukaan estämään. Järjestäjän on kuitenkin varauduttava mahdollisen onnettomuuden varalta huolehtimalla kilpailupaikalle riittävästi materiaalia, henkilökuntaa ja kalustoa ensiavun antamiseksi ja välittömien pelastustoimien aloittamiseksi. Sen lisäksi, mitä kilpailuihin osallistuvien autojen turvallisuudesta on määrätty, tulee järjestäjän huolehtia seuraavien määräysten noudattamisesta: kypärän käyttö on pakollinen kaikissa ryhmissä ja kaikissa autoissa (autourheilukäyttöön hyväksytty kypärä) viranomaisten lupaehdoissa esittämät vaatimukset täytetään asianmukaisesti kilpailulle on nimetty turvallisuuspäällikkö, joka vastaa kilpailun turvallisuudesta yhdessä kilpailun johtajan kanssa 2.2. Autojen turvallisuusvarusteet standard ryhmässä on turvakaaren tai kehikon asentaminen sallittua. Avoautossa tulee olla vähintään pääkaari, jos autossa ei ole turvakaarta alunperin - muissa luokissa on Liite J:n mukainen turvakehikko pakollinen, jos käytetään saumallista materiaalia tulee pääkaaren seinämävahvuuden olla vähintään 3,2 mm. Turvakehikon voi rakentaa myös auton ulkopuolelle. Pääkaaren kallistus sisäänpäin on sallittu, jotta kaaren alapään kiinnitys saadaan tukevaan paikkaan. Seinämävahvuuden mittaamista varten on 5 cm:n päähän lattiasta ajajan puolelle porattava 6 mm:n reikä. Diagonaalituki on pakollinen modified, pro modified ja prototype ryhmissä. Turvakehikon ja kuljettajien kypärän välissä tulee olla vähintään 5 cm tyhjää tilaa. Prototype ja pro modified ryhmässä tulee olla lantiotasolle asennettu pitkittäistuki (oviputki). Modified ryhmässä oviputki vaaditaan, mikäli ovea on madalletettu tai ovi on korvattu SFS-normin 4338 mukaisella enintään 30mm:n silmäkokoa olevalla verkolla, jonka tulee ulottua vähintään lantiotasolle. Putkirunkoautoissa ei korikiinnityksessä vaadita vahvike/ kiinnitys lappuja. Avoautossa ryhmissä modified, pro modified ja proto type kehikon yläosan avonainen osa on peitettävä vähintään 2 mm:n teräs- tai 3 mm:n alumiinilevyllä, joka kiinnitetään kehikkoon katkohitsaamalla tai noin 50 cm:n välein vähintään 6 mm:n pulteilla. vähintään 3-pisteen turvavyöt ovat pakolliset ryhmissä standard ja modified umpiauto. Modified ryhmän avoautoissa ja ryhmien pro modified ja prototype autoissa tulee olla 4-pisteen turvavyöt. Olkavyöt voivat olla rullatyyppisiä istuimet tulee olla tukevasti kiinnitetty ja korkeaselkänojaisia, suositellaan kuppi-istuimen käyttöä. Modified (avoautot), pro modified ja proto type ryhmissä tulee olla kilpailukäyttöön tarkoitetut kuppiistuimet jauhesammutin vähintään 21B hyväksytty. Se on kiinnitettävä tukevasti pikalukitteisella pannalla ja tarkastettava joka toinen vuosi hinauspisteet jotka kestävät auton painon, kaikissa autoissa sekä edessä että takana ja merkittävä selvästi polttoainesäiliöt suojattava mahdolliselta ulkopuoliselta iskulta ja sijoitettava turvallisesti (myös paloseinällä ohjaamosta). Polttoainesäiliön korkin tulee olla nesteen pitävä polttoaineputket on suojattava iskuja vastaan. kaikissa ryhmissä tulee olla jarru- ja peruutusvalo, jotka toimivat jarrupolkimen ja vaihteenvalitsimen kytkimillä suositellaan päävirtakatkaisinta Liite J:n mukaisesti, sekä polttoaineen syötön katkaisinta (diesel) apukuljettajan ”kauhukahva” on pakollinen akku tulee aina kiinnittää tukevasti ja lisäksi + napa on suojattava mahdollisilta runko kosketuksilta, jos ryhmäsäännöt sallivat sen siirron, on se suojattava muovikotelolla autossa ei kilpailun aikana saa olla irrallisia varusteita mikäli kampikammion tuuletus on avoin, tulee moottorin huohottimeen asentaa vähintään kahden litran öljynkerääjä kuumia nesteitä sisältävät putket, säiliöt ja laitteet on suojattava ja eristettävä ohjaamosta voimansiirto on koteloitava pois ohjaamosta Autoja joissa on airbag ei suositella kilpailu käyttöön <center>--------------------------------------- www.pirate4x4.no www.pirate4x4.com www.formula-offroad.fi </center> |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Renkaat Suunnistuksen Stanu luokkaan tilattu | landy | Tekniikka & Jutustelu | 44 | 15.02.2012 11:07 |
M: Suzuki SJ 410 Stanu luokan vehje. | pikkujussi | O/M/V Muut | 8 | 25.10.2005 14:47 |
M/V: Harraste LJ | O/M/V Muut | 3 | 31.07.2005 18:36 | |
Punakilpi katsastus stanu kilpuriin? | tomikoo | Tekniikka & Jutustelu | 19 | 16.07.2005 19:59 |
Käyttö / harraste 4x4 | Intiaani_Chief | Tekniikka & Jutustelu | 33 | 19.11.2003 15:57 |