![]() |
![]() |
#1
|
|||
|
|||
![]() käkikello kunnossa?Eräänä iltana minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin vaimolleni, että olen takaisin puoleenyöhön mennessä: "Lupaan." No, tunnit kuluivat ja olutta meni alas liiankin hyvin. Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin. Juuri kun pääsin ovesta sisään niin eteisen käkikello ´kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että vaimo varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana miehenä kukkua yhdeksän kertaa lisää. Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä. Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty. Seuraavana aamuna vaimoni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista eikä hän vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Tässä vaiheessa olin varma, että homma toimii saumattomasti. Sitten hän sanoi: "Me tarvitsemme muuten uuden käkikellon." Tiedustelin tietenkin syytä moiseen. "No, viimeyönä se kukkui kolmesti. Sen jälkeen se sanoi että voi vittu ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi."
|
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Onko pakkasnesteet kunnossa? | -MAKE- | Tekniikka & Jutustelu | 30 | 22.10.2007 21:20 |
Tämä homma kunnossa | JERKKU | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 29.07.2007 19:00 |
Aika kunnossa meikäläisten tiet | nettijussi | Chit-Chat | 12 | 28.05.2006 22:35 |
patroli leimalle, miss kunnossa...? | junnu78 | Tekniikka & Jutustelu | 5 | 19.04.2006 09:56 |
en saa logattua itteeni:: kunnossa;;;;;;;;; | ttapio | Chit-Chat | 7 | 02.05.2005 19:13 |