|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
|||
|
|||
noviisin kysymyksiä - millainen laite pärjää jo lumessa?Tällainen täysin noviisin kysymys. Tilanne on semmoinen että tarvitsisi päästä väliin harrastamaan riistan ruokintaa, riistakameran huoltoa ja makkaran paistoa paikkoihin joihin johtaa metsäautotiet mutta joita ei talven aikana aurata. Eli kysymys on sen suuntainen että millainen laite minimissään pitää olla että pirkanmaan korkeuksilla olisi mahdollista ajella auraamattomia metsäautoteitä ja uskaltaisi vielä ottaa vaimon ja lapset mukaan paistelemaan makkarat laavulle. jossain kohtaa olen miettinyt Foresteria taikka vastaavaa mutta sellaisilla en usko perille pääsevän. Toisaalta nelkkua ei tarvitse vetoon eikä muuhun käyttöön normiajoissa eli "rymymaasturi" vaikuttaisi soppelilta tähän omaan erikoistarpeeseen. Olisi parkissa poistettuna tieliikenteestä poislukien päivät kun käy tuolla metsäautoteillä ja toki syksyn metsästysajat olisi ajossa. Eli kysymys siis millainen on minimi millä tuollaisessa käytössä saattaisi pärjätä? Riittääkö esim. peruskuntoinen 2000-luvun alun Jeep Grand Cherokee vai pitääkö olla hyvinkin rakenneltu ja joutuuko silti lumella herkästi jumiin? Toinen askarruttava asia on nuo maksut, verot ja vakuutukset. onko ne tosiaan poikki tieliikennekäytöstäpoiston ajan ja maksu menee vain päiviltä kun ajaa? onko silloin isoa merkitystä onko bensa vaiko diesel, etenkin jos kilometrejä tulee kuitenkin maltillisesti?
|
#2
|
||||
|
||||
Paljokoha sielläpäin lunta?
Miten ois peräkärry ja mönkkäri ja ehkä telasarja tai moottorikelkka. Äkkiä tulis mieleen että eukkolle ja penskoille riittää yks reissu sillä jeepillä ku ukko riehuu lapion kanssa... |
#3
|
|||
|
|||
Kyllähän tuo parikymmentä senttiä nuoskaa lunta ahdistaa sen verran että siinä on city maasturilla aika ajaminen tietysti jos joku oikea maasturi jollain 35" niin silloin menee kyllä, mutta yleensä metsäauto teillä on aikas reilut ojat niin ei ole varaa pienimpäänkään ohjausvirheeseen... itse lähtisin kyllä mönkijä+telat linjalle sille ois käyttöä ympäri vuoden. Ja jos vielä ostaa traktoriksi rekatun niin käyttömelko edullista ja huoletonta, saa hinaillä kärriä tiellä kulkea lumiauran kanssa ym.
|
#4
|
||||
|
||||
Kannattaa muuten laskea sitten kannattaako pistää jatkuvasti ajoon ja seisontaan sekin meinaan maksaa. Itse laskin hiluxin kanssa muistaakseni niin että jos kaksi kertaa kuussa ottaa ajoon päiväksi ja laittaa sitten seisontaan niin kannattaa siinä kohtaa jo pitää ympäri vuoden ajossa. Verolappu tulee aina ja on minimissään 10€ ja seisontaanlaitto maksaa 6€ plus vakuutus.
|
#5
|
|||
|
|||
Lainaus:
Itellä ihan neliveto Hilux Hakkapeliitta LT2 235/85/16 renkaat. On jäänyt ketjutkin ostamatta kun ei ole lunta yleensä paljoakaan. Mikäpä olisi itsestä ollut lapsena mukavempaa kuin lähteä isän kanssa maasturiajelulle. Jos kilsoja ei tule paljon, niin eikös tollasesta saa kunnollisilla talvirenkailla tehtyä ihan hyvän metsätieauton: https://www.nettiauto.com/mitsubishi/pajero/9333152 |
#6
|
||||
|
||||
Tervetuloa foorumille!
Muutama kysymys näin metsästäjänä tulee mieleen: -onko pitkiä siirtymiä mehtuumaille? -mitä ruokit?sorkkia vai pienpetoja -onko kovin nirso akka? |
#7
|
|||
|
|||
Sanoisin, että joku sellainen 4-veto, jossa on alennusvaihteisto, eli pikkupuoli jakolaatikossa. Noin koko jahtikautta ajatellen tuntuu syksyllä maan pehmetessä ja myöhemmin lumessa ensin loppuvan meno vajaavetoisilta, sitten alentamattomilta 4WD-vehkeiltä (vain 4H) ja viimeisenä 4L-vehkeiltä.
Toki paksummassa lumessa on annettava pyörän pyöriä kunnolla, jotta etenee, mutta kyllä jakolaatikon pikkupuoli antaa paljon lisää käyttökelpoisia vaihteita juuri sille alueelle, jossa liikutaan. Jos on pelkkä nopea puoli, niin ei talvellakaan juuri ykköstä suurempaa pykälää voi metsäautoteillä lumessa käyttää, tai muuten menee nopeus niin kovaksi, että ojaan lipeäminen on vaarana.
__________________
Jukka |
#8
|
||||
|
||||
Lainaus:
Aloittajalle joku isopyöräinen takalukollinen oikee maasturi. Jeepit vähän pieniä/pienipyöräisiä. Viimeksi muokannut -MaTTi- : 08.01.2018 19:56 |
#9
|
|||
|
|||
Lainaus:
Helpompi on kaverin tulla auttaa auto jumista jos se ei ole mikään jättijytky. Suurin osa taviksista ei pääse autollaan mihkään kun asenne puuttuu, eikä mitään varusteita mukana jumista lähtöön. Mut jos tyyli on tärkeää ja haluaa naapurit kateelliseksi ja ehkä meidän muutamat palstan käyttäjätkin, niin tosta pikku rakentelulla: https://www.nettiauto.com/toyota/land-cruiser/8832460 |
#10
|
||||
|
||||
Tai tämmönen https://www.nettiauto.com/dodge/ram/9301471
Taitas vaikka isommatkin pyörät mahtua. |
#11
|
||||
|
||||
Ite suosittelisin joko tuommosta https://www.nettikone.com/sisu/masej...avaksi/1516194
Tai sitten ehkä jopa tämmöstä https://www.nettikone.com/sisu/nasu/1684728 |
#12
|
||||
|
||||
VastausLainaus:
__________________
Jeep ISORY |
#13
|
|||
|
|||
Lainaus:
http://www.hankkija.fi/Koneet/vaihto...923%2D4452%2D2 |
#14
|
||||
|
||||
Osta tojota niin ei muna sojota:
Tällanen minkä arvo vaan nousee ja verot puolet hlöautosta: https://www.nettiauto.com/toyota/land-cruiser/9353381 Tai vähän erikoisempi: https://www.nettiauto.com/toyota/hilux/9344079 |
#15
|
|||
|
|||
Kiinnostavia ehdotuksia. esim. Tämä: https://www.nettiauto.com/toyota/land-cruiser/9353381
Kelkka muuten mutta saattaa joku tykätä huonoa jos ajellaan tietä, autolla ei taas pääse niin helposti sanomaan. Maastoon kelkalla ei ole asiaa kun ei ole omia maita. Siirtymää itsellä tuonne metsiin tulee noin 50km, tämä väli on isoa pääväylää. syksyt on kyllä pärjännyt kaksivetoisellakin mainiosti. probleemia tulee kun perheen kanssa haluaisi mennä talvella laavulle makkaranpaistoon ja laavu on alueiden sisällä puomitetun tien perässä. Ison tien ja laavun väliin jää nelisen kilometriä metsäautotietä jota ei välttämättä ole aurattu. Laavu on kivalla paikkaa ja halu olisi käydä mutta pienten lasten kanssa ei tuota matkaa kävellä. Maasturi itselle tavallaan menettää merkityksensä jos silläkään ei suht kätevästi tuota 4 km matkaa talvella auraamatonta tietä ajele. itse ei osaa ollenkaan arvioida miten nuo kulkee kun ei ole kokemusta. Auto todennäköisesti olisi isoilla renkailla ja korotuksella oleva eikä tarvitsisi olla edes nätti. Pihan koristeena muuten paitsi jahtikauden ja nämä talviretket, toki noita saattaisi olla useinkin jos ajelu olisi yhtä hauskaa kuin kuvittelisin |
#16
|
|||
|
|||
Lainaus:
https://youtu.be/jT1zaw5VsfU Kulkeminen riippuu niin paljon minkälaista lunta on esim. sellainen moottorikelkalla ajettu tie, joka ei kuitenkaan kanna voi olla aika huonoa etenemisen kannalta. Otetaan mukaan pienipyöräinen Jeeppi, jossa on ketjut, lumi ei ihan ehkä pahiten vastustavaa sorttia: https://youtu.be/KHMhaS2AAFQ Omasta mielestä melko normaalit nastalliset talvirenkaat on parhaat metsäautoteille. Offroad maastorenkaat tyyliin mud terrainit taas parhaat mutamömmöön ja teiden ulkopuolelle. Ihan joka autoon ei välttämättä hirveän isot renkaat ole katulailliset. Ehkä parhaimmillaan jossai HJ tyylin autossa on otteessa 35" renkaat, mutta olikos ne sitten hyvät maantiellä ja metsäautotie voi olla jäässä kuten maantiekin. Ennemmin mä ottaisin normaalit talvirenkaat ja vaikka ketjut tai jonkinlaisen kompressorin, jolla voi renkaisiin laittaa lisää ilmaa jos sitä vähentää. Viimeksi muokannut tekniikkamies : 09.01.2018 11:34 |
#17
|
|||
|
|||
Oisko joku rj70 soiva peli
|
#18
|
|||
|
|||
Tuomosta alkutalvesta aurattua mettätietä kävin ajelemassa yli 20km. Aika helvetinmoista työtä se on normaalilla maasturilla tuomosta tietä ajaa. Tuossa oli lunta semmonen 30-40cm (vaikka kuvassa ei näytä olevan lunta paljoakaan, ja pahimmoilleen kelkalla poljettu kesketä) ja vakiokorkuinen vakiokokoisilla nastarenkailla oleva land cruiser 100 alla. Käytännössä ykkönen-kakkonen ja lappu lattiassa lähes kokoajan. Löpöä menee se litra/kilometri Esimerkkinä siis ettei kannata kuvitella aivan älyttömiä näitten maastureiden talvisista etenemisistä. Telavehkeet erikseen. |
#19
|
||||
|
||||
No tojotat erikseen...!
Blatseri eteni tossa vaiheessa ihan hyvin, renkaana oli 35"bogger.
__________________
"Niin metsä vastaa, kuin sitä kynnetään". K.Viikate ”Mielummin ajan mutarenkailla talvella kuin talvirenkailla mudassa”. Veijon-Esso |
#20
|
|||
|
|||
Lainaus:
|
#21
|
||||
|
||||
Ota koeajoon joku maasturi ja käy kokeilee siellä laavulla pyörähtää😏.
Eikö joltai kaverilta löytys jotain maasturia millä kävis kopasemassa. Sais sitten kokemusta touhusta. |
#22
|
||||
|
||||
Pääseekö maasturilla lumessa kysymys vaan sisältää liikaa muuttujia. Lunta on sen tuhatta eri laatua ja sitä voi olla sentti tai metri. Maasturi voi olla kiia sorento tai kuuspyöränen volvo 40" renkailla. No meneekö se maasturi ny lumessa vai ei?
__________________
"Niin metsä vastaa, kuin sitä kynnetään". K.Viikate ”Mielummin ajan mutarenkailla talvella kuin talvirenkailla mudassa”. Veijon-Esso |
#23
|
||||
|
||||
Lainaus:
35" boggeri on niin alamittainen,Ettei tossa kuvassa oo kun pikku pöly lunta? Tietty se voi bläähseri miehelle olla kovakin koettelemus. Pistetään nauruhymiö perään,Niin menee huumorin piikkiin. |
#24
|
|||
|
|||
Maasturi voi olla kiia sorento tai kuuspyöränen volvo 40" renkailla. No meneekö se maasturi ny lumessa vai ei? [/QUOTE]
Tarkalle männöö tuo 40" telissä, ei jiä kuin 34millii pelivarraa. |
#25
|
||||
|
||||
ei ollu. Mähän kirjotin että eteni hyvin. Toisin kuin kotiin jääneet suikat..!
__________________
"Niin metsä vastaa, kuin sitä kynnetään". K.Viikate ”Mielummin ajan mutarenkailla talvella kuin talvirenkailla mudassa”. Veijon-Esso |
|
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Rengas lumessa | Heegi | Tekniikka & Jutustelu | 85 | 18.09.2014 13:39 |
Miten Dodgella pärjää?? | SukiSuki | Tekniikka & Jutustelu | 27 | 09.05.2013 19:34 |
Jäljet lumessa | toyovoima | Chit-Chat | 16 | 07.02.2008 16:04 |
Millä pärjää? | JERKKU | Tekniikka & Jutustelu | 13 | 18.02.2005 23:27 |
Lukot lumessa | Niko | Tekniikka & Jutustelu | 29 | 30.09.2004 08:42 |