On se vain jännä kun aina huudetaan suomen ylikireästä yritysverotuksesta ja nyt se onkin liian lepsua... Kun investoi vaikkapa 0,5mrd € niin selvää lienee jokaiselle yritysverotukseen tutustuneelle että poistoja on muutamaksi vuodeksi... Tuollainen kaivos on kuitenkin sellaisen aikavälin hanke että jos esimerkiksi viisi vuotta pyörii maksamatta yhteisöveroa, on sen jälkeen vielä 20-25v toiminta-aikaa jäljellä.
Talvivaara on äärimmäisen kehno esimerkki veronmaksusta, johtuen ongelmista ja kalliista sellaisista. Kumma ettei otettu esimerkkejä vaikkapa Pampalon tai Suurikuusikon kaivoksista maksettujen verojen määrästä...
Ja tuokin Viiankiaavan tapaus, yhtiö ei ole saanut lupia toimia Natura-alueella. Jos kaivos tulee, sen pitää olla maanalainen, näin asiaa uutisoitiin kun tuo löytö tehtiin.
Lapiokaivajien osalta en löytänyt nopealla lukaisulla uudesta laista mitään erikoista kieltoa.
E: tyypillinen nykyajan dokumentti, jos faktoja esiintyy niin sivulauseessa tai editoituna omalle agendalle sopiviksi paloiksi...