Joskus pari vuotta sitten ostin Motonetistä sellaisen, missä oli muistaakseni viisi tai kuusi toisistaan erotettua lohkoa samassa rungossa vierekkäin ja jokaisessa lohkossa oli neljä abiko-koirasta toisiinsa kytkettynä. Moponetin sivuilla ei näkynyt nyt olevan sellaisesta ainakaan kuvaa. Täytyy tonkia varastossa, jos se olisi vielä laatikossa.
Edittiä: eipä löytynyt enää. Siinä oli runko sellaista keltaisenväristä muovia, kaksi liitintä pystyssä ja yksi kummallekin sivulle, noita N kpl vierekkäin.
Tällainen 2x10 löytyi ja näkyy olevan vielä myynnissä Moponetissa:
Joko Moponetista tai Hämeen Autosähköstä on tullut tällainen Britax-jakolaatikko, jossa on tiivistetyt johtoläpiviennit (tiivisteet pussissa, tulee laatikon kyljen uriin) ja pohjassa 10x8 liitintä. Sillä voi jakaa siis kymmenen tulevaa johtoa jokaisen seitsemään lähtevään. Tämä on ajateltu perävaunun sähköjen haaroittamiseen. Kannessa on kumitiiviste, eli pitäisi olla roiskeveden pitävä.
Toisesta laatikkomallin jakajasta ei ollut laatikkoa enää, kun meni muuhun käyttöön. Siinä on myös tiivisteellinen kansi, neljällä sormin kiristettävällä ruuvilla kiinni. Sisällä on tällainen punainen liitinpötkö, jossa on 12x4 liitäntää. Kaikkissa 12 lohkossa on neljä liitintä toisiinsa kytkettynä. Autosähköliikkeen tarvikkeita. Laatikossa on neljä kumitiivisteellistä kaapeliläpivientiä.
Tällainen viimeisen kuvan mukainen laatikkoineen on ollut oman peräkärryn pohjassa kohta 15 vuotta, eikä siinä ole ollut mitään kontaktihäikkää.