![]() |
![]() |
|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#11
|
|||
|
|||
![]()
Ei helevata, tuohan on mun vanha ajokki!
Ostin sen ihanankeltaisen kaunokaisen muistaakseni v. -99 Kempeleestä ja pois myin kahden muun pihankoriste-Jeepin kanssa muistaakseni vuoden 2010 syyspuolella. (Ostaja korjatkoon, jos olen väärässä ![]() ![]() Auto oli minulla käyttöpelinä parin vuoden ajan ja kertaakaan se ei minua tielle jättänyt. Tämän jälkeen se siirtyi isäpapan käyttöön ja polttoaineen loppumista kummempia tiellejäämisiä ei hänellekään sattunut. Muutamia vuosia ajeltuaan isäpappa alkoi haluta pienempää, näppärämpää ja helpommin kylmäkäynnistyvää kulkinetta ja Jeeppi jäi pois päivittäisestä käytöstä. Aktiivisen käytön aikana meillä kelattiin Jeepin mittariin n. 40 000 kilometriä. Viimeisimmät vuotensa ajokki vietti suurimmaksi osaksi pihassa seisoen. Kyllä sitä säännöllisesti pyöritettiin ja sillä myös ajettiin kaikenlaisia piha-ajoja. Ajokin aktiivikäytön aikana periaatteena oli - valitettavasti - se, että se korjataan, mikä menee rikki. Mitään ylimääräisiä ehostuksia vehkeeseen ei tehty ja sen varmasti siitä hyvin huomasikin. Ja ne sähköviritykset oli paikallaan jo silloin, kun ajokki meille tuli! ![]() Sen lavalla olleen työkalulaatikon väsäsin minä. Periaatteena oli, että nätti ei tartte olla, mutta kestää pitää. ![]() Takaikkunalla takanatulijoille vilkuttanut pandakarhu on minun vanha unileluni jostain 80-luvulta. ![]() ![]() Se etukardaani on jonkinmallisen Volvo-kuorma-auton ulosoton akseli. Takapäästä tosiaan puuttui se tuplanivel ja koska kulma meni niin jyrkäksi, täytyi niitä pantoja ym. muita paikkoja vähän rälläkällä avartaa... Että ei ne välttämättä ajossa ole kuluneet... ![]() Jos oikein muistelen, niin meillä ollessa autoon vaihdettiin tuon etukardaanin ja sen ristikoiden lisäksi etupyörien laakerit, vetonivelet, jarrupalat eteen ja jarrurummut ja ehkäpä jopa kengätkin taakse. Jos siinä kolmivaihteisen tilalle tulleessa nelivaihteisessa laatikossa on se ominaisuus, että pakki menee päälle yhtä helposti, kuin mitä ykkönen ja kolmonenkin, niin sekin kuulostaa minulla olleessa toisessa Jeepissä olleelta laatikolta. Olisikohan tuo vaihtomoottori sitten siinä samassa sinisessä Jeepissä ollut kone (erikoistuntomerkkinä siisti, mutta hieman vaeltava tyhjäkäynti). Jos nelivaihteinen laatikko on sama, niin se pakin jousi ei ole poikki. Otin laatikosta kannen aikanaan paikoiltaan, kun ominaisuutta tutkiskelin ja sain sen pakin kytkeytymistä "hidastavan" nastan herkisteltyä toimimaan. Se kuitenkin jumitti kohta uudelleen ja perusteellisempi tutkiminen olis vaatinut minunlaiselta laiskurilta aivan liikaa paneutumista ja purkamista. |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
KeTTu TyTöT FSJ Cherokee 1983. the orginal :) | young n dum | Maasturiprojektit | 164 | 23.04.2016 23:27 |
KeTTu TyTöT : 76" 2 D Portal axle cherokee | young n dum | Maasturiprojektit | 551 | 17.04.2016 07:39 |
KeTTu TyTöT : Tela Elmeri | young n dum | Maasturiprojektit | 35 | 05.01.2014 12:02 |
KeTTu TyTöT Jeep / VALMET | young n dum | Maasturiprojektit | 358 | 28.10.2012 19:59 |
FLAT BED lavan teko Kingcap nissaniin | Rouveri | Tekniikka & Jutustelu | 7 | 06.10.2010 16:37 |