![]() |
![]() |
|
Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
||||
|
||||
![]() Sen verran pitää ottaa takaisin että tosiaan tuo elvytys meininki on osaltaan vaikuttanut tuohon velkaantumiseen. Parit vaaalit taaksepäin kun kokoomuksella,ja keskustalla oli hinku pudottaa demarit hinnalla millä hyvänsä pois hallituksesta,eli samalta ajalta kuin nuo vaaliraha jupinatkin on saaneet alkunsa, ajoi kokoomus keskellä hulluinta nousukautta samaan aikaan sekä veronalennuksia,että julkisentalouden menonlisäyksiä(eli hoitsuille lisää liksaa). Eli silloin kun olisi pitänyt verottaa minkä kerkiää koska silloin oli vielä maksukykyä,ja näin kasvattaa puskuria tulevaa lamaa ajatellen,niin sitä ei tehty,ei vaikka se 90´luvun lama oli vielä jopa omassa muistissa. Sen sijaan koska jotain lupauksia piti jopa lunastaa niin esim.ruuan alvia pudotettiin,ja sittemmin nostettiin kuten muitakin alveja. Ja koska topicci koskee valtion takuita muille euromaille niin en tosiaankaan väitä että ihan kaikki on suomen kokoomuksen syytä,vaan ilmiö on yleiseurooppalainen,ja seurausta siitä että ihmiset on onnistuttu lainoittamaan niin syvälle että heillä ei ole todellakaan varaa maksaa lainojaan takaisin pankeille,jotka ei pysty maksmaan omia lainojaan eteenpäin,ja kas ollaan tilanteessa jossa huudetaankin valtiota,jolla ei silläkään ole rahaa,apuun, joka taas kääntyy muiden eurovaltioiden puoleen. Pakko myöntää että ihan koko kokonaisuus ei vielä aukene meikäläiselle, mutta se ei ehkä ole niin huolestusttavaa kuin se että se ei tunnu aukeavan asioista päättävälle tahollekkaan. Mutta se lehtijuttu josta aiemmin mainitsin. En löytänyt sitä enää netistä mutta sanoma oli se että joidenkin valtioden nyt on vaan velkannuttava tai kasvua ei synny. Ei puhetta että tuotannon pitäisi kasvaa vaan että ainoastaan velalla. Eli jos tämän asian kääntää suomeen niin se menisi suunnillleen että paperitehtaat kun suljetaan niin kaikkien pitää mennä kauppaan töihin. Ja kun kenelläkään ei ole varaa ostaa sieltä kaupasta mitään niin sitten pitää ruveta valtion takaamaan lainoja että saadaan kasvua,ja ...tässä nyt on vaan jotain mitä en ymmärrä.
|
#2
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Tämä jatkuvan kasvun tavoite on jotenkin outo. Miksi yhden valtion talous ei voisi pysyä samana vaikka 10 vuotta ? Tai no, valtion talouden kasvu näkyy siinä, että velan määrä suhteessa budjettiin pienenee, eli tilanne on hallinnassa. Mutta joo, elämä jatkuu, nyt aamupalaa laittamaan....... ![]()
__________________
Tumpula Racing Team |
#3
|
||||
|
||||
![]() EUSE,Lainaus:
vaan ylätyksen tuntuu tuottavan yhteinen, maksukyvyn mukainen, vastuu elintasosta. Kuten otsikossa viitoittelinkin, niin "Euroopean Union States of the Europe" on organismi joka huolehtii niin rikkaiden, kun vähemmän rikkaiden "jäsentensä" rahankierrosta yhteisen toimivuuden takaamiseksi. Vai eikö Eyrööppä ole jo tarpeeksi maailmassa sotinut, ja pahuuttansa kaikkialle levittänyt jo historiassaan? Jos siis sisäistä konsensusta, lue rauhaa, saa ostaa rahalla, niin eikö se ole halpaa? Mikä on oma hintasi?
__________________
Eteenpäin elävän mieli. |
#4
|
||||
|
||||
![]()
kauankohan tuo USA jaksaa räpiköidä. Velka mennyt tappiin maan lakien mukaan ja nyt ne varmaan muokkaa lakia jotta saa lisää lainaa. 14000 miljardia on aika mälli. Koskahan päästään jenkkien kummeiksi?
![]() ![]()
__________________
RASOR |
#5
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]() |
#6
|
||||
|
||||
![]()
__________________
Tumpula Racing Team |
#7
|
|||
|
|||
![]() Muutamalla ehdolla ei ole takautuvaa vaikutustaLainaus:
![]() Toivottavasi tilanne olisi niinkuin Jyrkiboy artikelissa ilmoittaa, mutta kun EI. Me ei koskaan päästä karkuun sitä mitä aikaisemmin on sovittu ja allekirjoitettu. Jos on nimi paperissa niin turha on alkaa ehdoista itkemään jälkeenpäin ![]() Alkaa pikkuhiljaa asianomaisetkin tajuamaan kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Herätkää päiväunilta. |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
"Totuus Pentagonista" | MikaH | Chit-Chat | 10 | 17.05.2011 22:37 |
Karu totuus | SamppaFIN | Jokes | 0 | 25.11.2002 17:28 |
Totuus Kekkosesta! | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 0 | 29.10.2002 21:48 |
Totuus | Laskos | Jokes | 0 | 11.10.2002 13:40 |
Totuus Euroviisuista! | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 0 | 14.06.2002 02:32 |