FFRP: Kutsu

[Lars]

Bobo heräsi valtaisan tammen juurelta. Puun lehdiltä tippuneet kastepisarat olivat kastelleet hänen kullanruskeat hiuksensa märäksi.

Bobo nousi istumaan ja kaivoi laukustaan pitkän piippunsa ja tukun Stoorialaista tupakkaa. Bobo pyöritteli tupakkaa tovin sormenpäillänsä. Stoorialaisen aromikas tuoksu täytti Bobon sieraimet. Aseteltuaan tupakan varovasti piippuunsa pesään, Bobo kaivoi esiin tulukset ja sytytti.

Bobo oli jälleen yhdellä pitkistä matkoistaan. Menossa ei minnekään. Pitkälle, kauas, kunnes jalat turtuvat. Ja Bobon jalathan eivät turru helposti.

Bobo poltteli piipullisen rauhassa loppuun, pakkasi tavarat laukkuunsa ja venytteli. Edessä olisi aamiaisen hankinta. Bobo lähti kulkemaan pohjoiseen. Korvat höröllään, tarkkaavaisesti kulkien läpi harvapuista metsää. Bobo kuuli kottaraisen naksutusta ja pysähtyi äänettömästi. Jälleen. Bobo paikallisti linnun ja kulki äänettömästi sen puun alle mistä linnun ääni kuului. "Aah, aamiaista", tuumasi Bobo ja laski laukkunsa ja nahkapanssarinsa puun juurelle. Kokeneena kiipeilijänä Bobo haki hyvän kohdan puun rungosta ja lähti kiipeämään puuta pitkin. Pian Bobo olikin jo sen paksun oksan kohdalla minkä puoleenväliin kottaraisemo oli katsonut parhaaksi pesänsä rakentaa. Tasapainoillen ja oksistosta tukea ottaen Bobo lähti kulkemaan kohti pesää. "Hus tiehesi", tokaisi Bobo kovaan ääneen ja potkaisi jalallaan kohti kottaraista joka pinkaisikin oksalta lentoon. Bobo pääsi pesän viereen ja myhähti onnesta nähdessään kolme pulleaa munaa. Bobo asetteli munat varovasti takkinsa taskuihin ja lähti kulkemaan poispäin. Kottaraisemo lenteli puun ympärillä ja naksutteli kiihtyneenä.

Bobo laskeutui alas puusta, teki pienen nuotion puun juurelle, ja paistoi itselleen maukkaan kottaraisomeletin.

Omeletin nautittuaan hän poltteli vielä ruuan päälle hyvät savut Rhovanialasesta tupakkasekoituksestaan, pakkasi tavaransa ja jatkoi matkaansa.

Läpi paisteisen päivän aina pimeyden tuloon saakka Bobo käveli. Aina välillä pysähtyen nauttimaan tupakan aromeista tai kulauksen viinaleilistään. Pimeyden tultua Bobo kulki eteenpäin hakien katseellaan sopivaa yösijaa. Hetken jatkettuaan hän löysikin mitä mainioimman lepopaikan suuren puun juurelta. Bobo asetteli tavaransa puun juurelle ja laski päänsä laukulleen haukoitellen. Vain hetken ehti Bobo lampaita laskea kun havahtui ääniin.

Puheen sorinaa. Askeleiden ääniä.

Äänettömästi Bobo pakkasi tavaransa ja lähti hiipimään kohti äänen lähdettä.

Pienen matkan käveltyään, hän tähysteli äänien suuntaan. Bobo erotti alhaalta laaksosta puiden lomasta soihtujen välkettä. Bobo käveli varovasti alas rinnettä. Heti tunnistettuaan alhaalla olevan rakennuksen ystävällismieliseksi Bobo alkoi ottaa juoksuaskelia. Viinaleili kaipasikin täydennystä.

Rakennus oli majatalo. Sen eteenkin oli leiriytynyt muita matkalaisia, niin täynnä se oli. Bobo asteli muina hobitteina sisään, janoiselle matkalaiselle kun on aina majatalossa kurkunkostuketta tarjolla paria tinapalaa vastaan. Bobo joi monta tuopillista majatalon omaa olutta, täytti viinaleilinsä, ja tukevasti humaltuneena ja väsyneenä hoiperteli majatalon talliin nukkumaan.