Tulipa tuossa mieleeni, kun lueskelin noita juttuja, että mikä on rakkaan isänmaamme hallinnon vastuu näissä saastutusasioissa? Otetaanpa esimerkiksi se, että meikäläinen alkais viljelemään rypsiä, josta jalostetulla piipertäjälöpöllä sitten ajelisin kesäisin, sillä silloin tuo litku kai on ihan diisseliin verrattavaa menoainetta. Ei tarvis kauaakaan ajella, kun joku perkeleen riistäjä tulis kiikuttamaan jonkun sortin verolapun, joka ei kenties olis lainkaan halpa. Vaihtoehtoisella polttoaineella ajaminen oli ihan oikeasti pop juttu, mutta moinen verokäsittely ei paljoa siihen kannustaisi. Eikös samaa pohdintaa käyty joskus pari vuotta sitten tuosta hakkuujätteestä jalostettavasta menovedestä. Tuommoinen HJn nelilitrainen malmikasa olis todennäköisesti helposti muutettavissa käymään vaikka laimennetulla kusella, mutta kuka siihen uskaltaa lähteä. Luonnon ehdoilla ajamisen vastapalkaksi sinut leimataan rikolliseksi, kun et maksa veroa!! Ei ummarra. Ehkäpä noiden piipertäjien kannattaisi pakata kimpsut ja kampsut ja kävellä vaikka Kiinaan osoitamaan mieltään ja köyttämään itseään raivaustraktorin tielle. Aika helppoa on sivistyneessä hyvinvointivaltiossa terjua, kun ei muualla uskalla.
JA yks juttu muuten... Tässä vuonna muutamana GreenPeacen poppoo oli osoittamassa mieltään eräällä metsäkohtella ja kuinka ollakaan... Suurin osa heidän käyttämistään autoista oli KUULEMMA Pajeroja ja Hondan CRV:tä.. Kyllä niillä kelpaa piipertäjänkin liikkua.
Perkele
Kaivaa se..
www.nalle-offroad.com