Selvennän vielä, jotta en käytä handsfreetä, vaan availen ja suljen korttia painamalla ovet. Se handsfree on ihan hanurista. Kun toin eka kertaa auton talliin, ja tapani mukaan kierrän aina auton mennen tullen, ja tsekkaan mm. renkaat. Hirvee pauke kun lukot aukes ja sulkeutui yhtenään. Peilit meni edestakaisin samaa tahtia lukkojen kanssa. Peilit sai sentään pysymään paikallaan napista. Myös kun menen talliin, pitää muistaa jättää auton ovi auki tallin oven avaamisen ajaksi. Muuten riemastuu, vilkuttelee valoja ja soittaa torvea. Sitä ominaisuutta ei kuulemma saa pois mistään. Eli sateella sammutan moottorin tallin ovien avaamisen ajaksi. Toi toisen kortin kokeilu tuli itselläkin mieleen. Pitänee tehdä se. Mutta toi tulosuunta on tosiaan muuttunut täysin päinvastaiseksi talossa tehtävien suurten ulkoremonttien vuoksi. Vanhemmissa Dacian ohjekirjoissa on paljon enemmän säätömahdollisuuksia, vaikka niissä ei ole välttämättä edes näyttöä. Mun Dusterissa ei auton asetuksissa kovin montaa ruksivaihtoehtoa ole. Kun avaan ovet, ja auto tööttäilee, niin tiedän että se on taas itse muuttanut rukseja näytössä. Olen vaihtanut handsfreen ja korttikäytön välillä sekä kortista, että näytöstä. Ja toi kortti ja puhelin lähekkäin on myös totta. Niin farkkujen taskuissa, kuin ajaessa autossa jossa puhelin siirtyy aina takataskusta siihen käynnistysnapin alla olevaan koteloon. Pitääpä testata noita antamiasi vinkkejä. Kiitos niistä.
|