Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ETL
Quadra Drive 2 ja Chrysler 8.25” perä. Perästä pultattu kardaanin laippa irti, jotta pinionin vuotavan stefan sai vaihdettua. Korjaamokäsikirja antaa laipan kiristykselle momentin 285 Nm, mutta koska akselia ei irroitettu ja uutta esipuristusrengasta ei vaihdettu laakerien väliin, kiristys on tehty Youtubessa olevan ohjevideon mukaisesti, missä mutteriin ja akseliin merkattiin asento, missä ne olivat ennen avausta ja kiristettiin siihen samaan.
Kiristysmomentti siihen että se oli samassa kireydessä ei ollut tuntumalla lähellekään 285 Nm. Heittokellolla kardaanin laipasta mitattuna pitkittäisvälys on 0,2 mm ja säteisvälys saman 0,2 mm. Onko tämä välys liikaa?
|
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Timo_L
No ei kiristänyt samaan, ei nuo viivoilla kiristykset osu oikeaan, ja siksi se ohje on ihan ääliömäinen.. Vika ei ole laakereissa vaan väärässä ohjeessa, joten ihan turha alkaa "neuvomaan" että kannattaa ensin räjäyttää perä osiin.
Eri asia jos välystä ja/ tai ääntä olisi ollut _ennen_ purkua, silloin olisi laakereissakin hyvin todennäköisesti vikaa.
Ei tuossa tartte tehdä muuta kuin kiristää oikeaan pyörintämomenttiin. Mittaus vaan olsi pitänyt tehdä ennen purkua, ja stefan vaihdon jälkeen sitten kiristää samaan vierintävastukseen + n.0,5-1Nm päälle.
|
Ja ETL kirjoittaa vielä """"Kiristysmomentti siihen että se oli samassa kireydessä"""
Aika näyttää, että kestääkö/ääntääkö;
Ja siitäkö olisi tullut hyvä, kun summamutikassa mainitsema 0,5-1Nm lisää?
Jos kuo krymppiholkkien kiristysmomentit pyörii sadoissa Nm:ssä, niin ei tuolla 1 Nm ole kovinkaan suurta merkitystä....
Siitä ollaan -Timo-L- kanssa samaa mieltä, että tuo entiseen asentoo kiristäminen ei ole lähellekkään paras vaihtoehto.
Mutta jos aksiaalista välystä on 0,2mm niin vika lienee jossain muualla, kuin siinä että mutteri kierroksen löyhällä....
Ja tuohon viisarimalliseen pieneen momenttiavaimeen: Varmaan paras ratkaisu, jos tuolle k.o pinjonille ilmoitetaan em. liikkeellelähtö momentti.
Mutta: -euro- laittamat linkit: jenkeistä? lulee hintaa varmaan yli 200 euroa, ja aikaa varmaan viikko?
Ja aliexpressinkin vaihtoehto ei lähde aivan 50 eurolla; jo ilman alvia reilu 64 euroa, ja siihen alv; niin ollaan noin 80 eurossa, ja pitää odottaa noin kuukausi.
Noita kalapuntareita kaupoissa alta 30 euroa, ja saa samantien mukaan.