Ulkona huoltamisen ihanuus

[nyyperi]

Aikas persiistä tuo pihalla pusaaminen kyl on. oon pikkupojasta lähtien haaveillut omasta lämpimästä ja hyvillä vermeillä varustetusta tallista. onneks ei oo enää ihan niin paskat vehkeet kun silloin, kun mopoja rassasin. Silloin oli jakari ja ruuvasri, ja sellanen käsin pyöritettävä smirgeli. Porakone tuli joskus kanssa, sininen black&deckeri.
Mutta joo, siis pihalla.. Joko on kuuma, kylmä, märkää tai jotain muuta. Sujuvaa ja mukavaa kovin harvoin. Ja kun nykyään on kipuja jotka johtuu selästä, niin kylmä ja kostea pahentaa niitä. Vaikka oikeasti tykkään rakennella ja pusata, hitsatakin, niin tuo aneeminen rakennuspaikka tappaa ilon välillä melkoisen tyyten.
Ja etenkin nyt, kun iltaisin, tai siis kaiken aikaa on niin kirotun pimeää, sekin ärsyttää. Olen aina ollut likinäköinen ja iänmyötä vielä lähinäkökin on hukassa, niin koeta tihrustella jotain sähköhommia vaikka. Ja ehkä kauheinta on se, että asun pienellä maalaiskylällä ja siis tunnen oikeastaan kaikki ja verstas on ihan tien vieressä. Eli jokainen joka menee ohi, käy juttelemassa ja sitten käydään montakertaa päivässä läpi se mitä nyt on työn alla, ja se ottaa sitä aikaa, jota ei oikeastaan ole, koska pimeys.
Maalaushommia ei voi edes kuvitella, koska jos ei sada, on paikka täynnä jotain hyönteisiä, tai koiria joista tippuu karvaa, tai kanat tulee just ettimään safkaa Jeepin tyköntä ja ruopsuttaa hiekkaa maalaukset täyteen.
No, ehkä sitten kun auto/mopo/prätkä hörähtää tulille, tai kantaa emännälle jonkuin sepäntyön ja sen silmät loistaa sen katsoessa minua, sankariaan, joka on osannut tehdä. Ehkä se auttaa kestämään. Ehkä...