![]() |
|
|
|||||||
| Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
|||
|
|||
|
Pakko tähän on taas hämmentää. Syy miksi itse tuen sitä että käytetään kilvellisiä autoja on ihan puhdas realismi, eikä haavekuvat. Nyt kun ei saa hyvällä omallatunnolla enää siirtokilpiä, ne täytyy vain unohtaa. Tämä teksti on vanhojen näkökantojen toistoa, mutta kun näihin en ole kenenkään nähnyt antavat kunnollisia perusteltuja vastargumentteja, niin laitetaan taas kerran. Ja vastaargumentit sitten siten, että niissä on myös mietitty laajemmin muitakin kuin omaa erikoistapausta. Odotan toisaalta mielenkiinnolla kuinka nämä neuvottelut uudella porukalla päättyvät. Tuntuu näissäkin olevan vaan unohdettu se realismi. Ei se että pääsee AKK:n alaisuuteen tarkoita pelkästään sitä että mennään nykyisellä systeemillä ilman huolen haivää, ilman katsastusta, ilman lisenssejä jne. Esimerkiksi AKK:n puolella tulee automaattisesti määrätyt lisenssivaatimukset järjestäjille. Ei se ole montaa lisenssiä, mutta kun ei näitä lisenssin omaavia nykyään ole oikein trial kilpailuihinkaan. Trafin alla vaikka saisi kansalliseksi kattojärjestöksi, niin seuraavaksi millä ihmeellä perustelet ne erikoisluvat vaikka renkaisiin, vanteisiin, itsetehtyihin tukivarsiin, auton akseleiden siirtoon jne... Vakionahan ne punakilvet vain tarkoittavat verovapaan auton käyttöä kilpailuissa. Suljetut tiet, jokainen tie kuitenkin vaatii sen valvonnan karkeasti 24h. Oletetaan vaikka että kilpailualueella on 5 läpiajettavaa tietä mitkä pitäisi sulkea. Jokaiseen tien päähän tarvitaan käytännössä se 2 miestä. Se on jo tällöin 20 ihmistä. Ja kukaan ei oikein intoudu vuorokautta tienpäässä seisoskelemaan, niin 12h vuoroilla se olisi jo 40 ihmistä järjestämään pelkästään teiden vartiointia. Tämän lisäksi sitten luparuljanssi. Ei okein kuulosta ralistiselta nykyisillä budjeteilla ja työntekijämäärilla kilpailuissa. Trailerisiirroissa törmätään tiestön vaatimuksiin. Harvassa paikaissa on niinpaljon tilaa että vaikka edes 5 traileria mahtuisi samaanaikaan parkkiin. Ja tässäkin pitäisi varautua pahimman tilanteen mukaan, eli että kaikki traileria käyttävät olisivat samaan aikaan samassa paikassa. Samoin teiden leveydet metsäautoteillä eivät yleensä salli oikein kahden kuormatun trailerin ohittaa toisisaan, sillä monet mestäautotiet eivät todellakaan ole niitä läpiajettavia. Siinä on hyvin nopeasti komea tulppa kun arvotaan kumpi peruuttaa... Kuitenkin mielestäni se on helpommin ratkaistavissa oleva ongelma että autoa ei saa kilpiin, kuin se että kilpailua ei pystytä järjestämään johtuen epärealistisista vaatimuksista. Jos jollain kilpailulla olisi realistinen mahdollisuus ajattaa "outlaw" luokkaa niin varmasti ajattaisi cupin ulkopuolisena luokkana. Itse säännöt kuitenkin pitää olla mahdollisimman yksiselitteiset ja sellaiset että niiden perusteella voi jokainen järjestää kilpailut. Kommentoidaan vielä vähän näitä tekniikkasääntöjen muutoksia. Se että sanoo "ei se kallis nelipyöräohjaus auta niinpaljoa" aiheuttaa kuitenkin muutaman tällaisen löyhennyksen jälkeen jo aika suuren kilpailuedun ja rahanmenon. Tähän saakka on menty sillä idealla, ettei suuria muutoksia tehdä kuin pakon edestä. Ei haluta tilannetta jossa sääntömuutoksen takia laitetaan kaikki kilpailijat hankkimaan vaikka 1-2" suuremmat renkaat, sillä kyllä se kilpailuvietti ajaa hankkimaan ne. Tässä pelissä ei ole muita voittajia kuin rengaskauppiaat. Nelipyöräohjaus antaa melkoisen paljon helpotusta näissä Suomen kilpailuissa, kun kuitenkin useasti rastit on mietitty siten, että siinä valinnan paikka, mennessä vai tullessa kääntymisongelmat. Se on ihan eri asia ajaa jossain aavalla kuin pujotella kallioiden ja puiden välissä. Samalla kun ajetaan autoja yhä rakennellumpaan ja teknisempään suuntaan niin kilpaluiden vaikeustasoa on taas pakko nostaa. Tämä ei ainakaan helpota uuden porukan saamista kilpailuihin. Pikkuluokkien vaikeustaso nousee kokoajan suhteessa vapaammin rakennettavaan kalustoon. Tässä pitäisi unohtaa oma tilanteensa ja miettiä kumpi on haluttu suunta. Halutaanko hommasta entistä rankempaa, rakennellumpaa, kalliimpaa, "entry level" luokista entistä haastavampia ja kilpailuista vaikeammin järjestettävää vai halutaanko pitää laji helpommin lähestyttävänä, helpompana järjestää, osallistua ja että voisi pärjätä vähemmän rakennellulla autollakin.
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Ja tarrakilpiä varten ei vaadita että auto olisi katsastus kunnossa, joten niiden saanti on ilman haavekuvia mahdollista. Ja muistatko Mylppy kun epäilit että saadaanko uusi cuppi kasaan ja vielä kilpailujakin siihen mukaan, nyt on kilpailukalenteri julkaistu ja siinä on jo neljä kilpailua. Eli ei tämä mahdotonta ole jos vain on halua saada hommat toimimaan eikä vaan ala ruikuttamaan ettei onnistu eikä tehdä asian hyväksi mitään. Ja se väite että jokainen hankkisi 1-2" isommat renkaat on täysin tuulesta temmattu. Voihan nytkin kaikki orkkiksen kuskit vaihtaa 11" isommat renkaat kun siirtyy suoraan protoon, miksi näin ei sitten silti tehdä????? Ja tälläkin hetkellä protoissa on voinut ajaa 42" renkailla ja moni on ajanutkin mutta onko sitten aina kolme parasta palkinto pallilla ollutta ajanut suurimmalla sallituilla renkailla. Tarkistakaapas tämä!!! Aina kun tekee autoon muutoksen elikkä vaikka vaihtaa isommat renkaat aiheuttaa se monta muuta muutosta, elikkä ei ole aina viisasta eikä järkevää vaihtaa esim. isompia renkaita vaikka säännöt sen sallisivatkin. Modi luokassa rengaskokoa kasvatettiin sen takia koska esim. Irok 36" ja 37" ovat joskus pahimoilleen tuon 915 m yli eivätkä näin ollen mene tulkista läpi. Nyt menevät ja saadaan nekin käyttämättä jääneet renkaat taas kisakäyttöön. Kuka voittaa, no kilpailijat tietysti kun ei tarvitse uusia renkaita ostaa koska mahdollisuus löytää käytetyt renkaat kasvaa. Ja jos tuo rengaskoko meina niin paljon niin MITEN on mahdollista että Vitikainen ajaa modissa VAIN 35" Boggereilla LUKOTTOMALLA Pajerolla ja silti pärjää ihan pirun hyvin. Toisin sanoen luuleeko vielä joku että pelkät suuret renkaat tekevät voittajan???? Taikka nelipyöräohjaus?? Eikös tuo Ponssekuski jo kertonut että mistä ne voittajat on tehty!!! Ei auta mitkään välineet eikä renkaat jos kuski ei osaa ajaa eikä appareilla ole vitunmoista voitontahtoa ja vauhtia kisan aikana. Ja kun tätä uutta cuppia nyt muutamat vastustaa niin kertokaapa että millä tavoin tämä uusi cuppi vaikeuttaa teidän kilpailemista??? Meneekö auton rakentelu uusiksi vai mikä mättää??? Mielestäni aivan samat autot kuin millä on tähänkin asti ajettu käyvät samoihin luokkiin kuin ennenkin aivan sellaisenaan. Elikkä ei pitäisi tulla edes lisäkustannuksia. Viimeksi muokannut TML : 13.01.2013 18:03 |
|
#3
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Viimeksi muokannut offroadjouni : 14.01.2013 00:31 |
|
#4
|
||||
|
||||
|
suomi24 CUP vois olla muuten aika passeli nimi uudelle Cupille
__________________
- Levannon We(l)ho - |
|
#5
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
![]()
__________________
Salon seudun OFF ROAD Ry |
|
#6
|
||||
|
||||
|
Jos joku ei oo sattunut jo huomaamaan, niin tämä ja muut aiheeseen liittyvät keskustelut ovat käytännössä saapuneet päätökseen. Neuvottelut ovat tuloksettomia ja kohta viimeistää siirrytään henkilökohtaisuuksiin jos ei olla jo siirrytty. Joten ehkä olis parempi lopettaa ennenkuin seuraukset ovat täysin peruuttamattomia?
Harrastajat on saatu jaettua vähintään kahteen osaan, toivotaan kaikille osapuolille riittävää kannatusta jotta toiminta voi jatkua. Ja eiköhän ruveta sitte ajamaan trialia..
__________________
Harbor Cruisers |
|
#7
|
||||
|
||||
|
Joskus pari kisaa stanu-luokan autolla ajaneena olen sitä mieltä että on perseestä yrittää edetä pikkupyörillä isopyöräisten kaivamissa urissa. Ajateltiin korjata asia siirtymällä luokkaa ylemmäs modiin, jotta turhautumisen tunteilta vältyttäisiin kisan aikana ja homma pysyisi myös vinssiapinoista mielekkäänä. Autoa on nyt rakennettu kuin Iisakin kirkkoa monestakin syystä johtuen ja vaikuttaa siltä että kun se joskus valmistuu niin suurin luokka ajaa jo traktorin (taka)renkailla. Mukava jonkun orggisluokan Suzukin yrittää edetä vakiopyörillä ja sontakärrinjousilla jossain 44" urassa ja kuunnella takaa tulevan protokuskin ohjeita kuinka pitäisi väistää päästääkseen ohi. Lopulta näissä tilanteissa käy miun kokemuksen mukaan aina niin, että protokuski tekee uuden uran ohitusta varten ja maanomistaja kiittää kisan jälkeen.
|
|
#8
|
|||
|
|||
|
Kovasti vaikuttais siltä että vanhalla cupilla alkaa olemaan kohta kakki housuissa kun joku toinen uskaltaa tehdä kisoista enemmän käyttäjäystävällisempiä eikä ajattele VAIN sitä mitä siitä jää omaan taskuun.
Vaikken olekkaan kisaillut niin olen aina ihmetelly tuota vanhan cupin järjetöntä rengassääntöä joka blokkaa tietyt (ja melko yleiset) maastorenkaat pois. Viimeksi muokannut HV : 14.01.2013 10:03 |
|
#9
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
|
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
| Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
| Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Suunnistus cupin säännöt kaudelle 2013 | Paavo | Tekniikka & Jutustelu | 251 | 23.09.2013 16:44 |
| Myyty Modiluokan Suzuki Samurai 1.9td | make-lj | O/M/V Ajoneuvot | 9 | 05.08.2013 01:38 |
| Uusi Offroad portaali kaipaa tuottajia | Flash | Tekniikka & Jutustelu | 65 | 03.12.2006 20:29 |
| Paras NHL siirto kaudelle 05-06 | SamppaKoti | Jääkiekko | 13 | 15.09.2005 14:06 |
| Sääntömuutokset kaudelle 2002-2003 | reindeer | Salibandy | 0 | 24.06.2002 15:40 |