![]() |
|
|
|||||||
| Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
Painosta ei ole tietoa. Ossin tekeleet ovat tunnetusti olleet "raskaita". Auto punnitaan kun se saadaan liikkumaan omillaan trailerin päälle. Tässä lähellä on kaksikin eri punnituspaikkaa. Sellaisia päiväunia on nähty että paino voisi jäädä gramman verran alle 2000 kg. Mutta jos painoa tulee liikaa, tarkoittaa se sitä että mosaa pitää alkaa virittämään. Isompaa turboa tilalle ja syöttöä isommalle. ![]() Muuten tuosta väristä sen verran että sinappiväri loppui. Nyt käytetään kirkkaan keltaista kun sitä sattuu olemaan useampi kannu jouten nurkissa. Mutta ajan patinaa ei pilata vielä, vasta syksyllä.
|
|
#2
|
|||
|
|||
|
Keltaista, ASIAA . . .
|
|
#3
|
|||
|
|||
|
Moottorin eteen hitsattu poikittaispalkki sai tänään rälläkkää ja modifoinnin jälkeen siitä tuli pultattava versio. Moottorin irroittaminen on tämän jälkeen mahdollista. Toisen etukulman ohjauksen raudat on hitsattu ja siistitty. Lisäksi jarrulevy koki pientiä pienennys modifointia ja jarrusatulakin on saatu paikoilleen. Pienentämisellä haettiin ilmeisesti vain painon kevittämistä, levyssä ei ollut mitään vikaa. Vinssinaru tulee kuvassa näkyvää putkea pitkin keulalle. Tähän kokonaisuuteen tuleekin sitten vain tuo laturin hihna. Ohjaustehostus toteutetaan tupla hydraulipumpun kautta josta myös vinssi saa voimansa. Ennen kuin tuplapumppu kiinnitetään kampiakselin päähän pitää boori vaihtaa isompaan. Niin ja tuon kampiakselin ja tuplapumpun väliin tulee tietenkin Mersun kardaanin nivellaippa, kumilimppu, mitä nimitystä kukin haluaakin käyttää. Kiinnitys suoraan kampiakseliin saattaisi vääntää akselin väärään tiukan paikan tullen. ![]() Helppohoitoiset muovipulkat kajuutan puolelle. Ajatus on se että auton pitäisi kestää painepesuripesu kauttaaltaan ja mielellään vielä kuivuakkin nopeasti. Sen vuoksi penkkien pitää olla irtopäällisillä. Ja tässä ne irtopäälliset vielä laatikossa. Suhteellisen siedettävissä hinnoissa penkit päällisineen olivat mutta mukavuutta ei varmaankaan voi kehua. |
|
#4
|
||||
|
||||
|
Elkee millää maalilla tuhriko tuota pilalle vaa säilyttäkää toi asiallinen madmax lookki tossa!
Se oli vaan mun mielipide.
__________________
__________________________________________________ _____________________________ Jos toimintasavu pääsee ulos, tulee se pussittaa. Päiväkodissa sentään rehellisesti hakattii lapioilla jos vitutti. Nykyään ei enää saisi edes sanoa ääneen jos vituttaa. |
|
#5
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
Ainakin Klaperjahtiin mennään tällä ilmeellä mikäli nyt ylipäätään sinne asti päästään.
|
|
#6
|
|||
|
|||
|
Tallissa on puuhailtu juhannuksen tunnelmissa ja aikaansaannoksiakin on tullut ihan mukavasti. Mukavasti ottaen huomioon että nyt on menossa se näpertelyvaihe.
Vai alkoiko mestaria näpertely turhauttamaan ja otettiin raskaanpaa työkalua esiin. Vaikuttaa siltä että valmistumistavoitteeseen on liikaa aikaa kun putkirunkoa aletaan pilkkomaan. ![]() Ensin piti olla tilava oviaukko ja nyt alkoivat jo ristikotkin ahdistamaan. Tosin täytyy muistaa että ajokorkeus kasvaa jonkinverran ja pruhjumaastossa kajuuttaan kiipeäminen tuon ristikon yli lukuisia kertoja olisi alkanut käymään liiaksi työstä. Nimeenomaan apukuskille. Kuljettajan puolelta ristikko onkin jo rälläköity ja nyt on menossa apparin puoli. Tilalle tulee saranoilla varustetut ovet. Boori on vaihdettu ja hydraulipumput paikoillaan. Audin muuttuvasiipinen turbo on saanut siipien ohjauksen. Tämä turbo oli hankintahetkellä hai tekkiä mutta nyt todennäköisesti vanhentunutta tekniikkaa. Mutta kun se on kerran hankittu, pitää sille edes joskus löytää käyttökohde.Imupuolen putkisto on liitetty tiiviiksi. Penkkien kiinnitysraudat valmiit. Jarrupoljin ja ohjaus on pikku hiljaa saamassa omalle tekniikalle paikkaansa konehuoneen puolelta. Pajerosta lähtöisin olevat polkimet on jo asennettu. Ohjauspylväskin tulee olemaan Pajerolainen. Kuvassa näkyy myös oven hahmotelma. Saranoita ei vielä ole hankittu joten tekele on pikku heppauksella rungossa kiinni. Vinssin hydrauliikkaventtiili sopii tuohon. Jonkinlainen jatkovarsi tulee varmaan olemaan tarpeellinen käytön kannalta mutta kaikki aikanaan. Myös jäähdytin sekä kaksinopeuksinen tuuletin on kiinnitetty paikoilleen. Alunperin suunniteltu vanha Letukan jäähdytin löysi tärkeämmän käyttökohteen joten tälainen piti hankkia ja laskun mukaan on mallia Ford. Mallillahan ei olisi ollut merkitystä, jäähdytin tilattiin ulkomittojen mukaan. Näkymää toiselta puolelta. Vesipumppu saadaan noin kahden viikon päästä joten vasta sitten aloitetaan vesilinjaston rakentaminen. Siihen hommaan on varattu ihan alansa osaaja. Tulee hyvät liitokset ja saadaan mainostaa jälleen kerran paikallista osaamista. ![]() Siitä tulikin mieleeni että LapaTeamin Mika kävi katsomassa kuinka projekti etenee. Ossin hitsaussaumat olivat aikaansaaneet lähinnä "oksennuskohtauksen". No ammattimies on eri mies ja ei se aina tarkoita etteikö ruma sauma voisi ajaa asiaansa yhtä hyvin. Niinkuin eräs mestari joskus irvaili: huono hitsaaja on hyvä hiomaan. ![]() Hydrauliöljysäiliö mahtuukin nyt hyvin keulalle kun vinssi sijoittui taakse. Säiliö on mallia omavalmiste ja vielä kesken. Sen kiinnitys on tuossa uudessa poikittaisputkessa. Putken pulttikiinnitys helpottaa jälleen kerran moottoripaketin irroitusta ja putki tukee ehkä myös hieman ilmatikkujen kiinnitysputkia. Jakolaatikkoon on ilmestynyt iso/pikkupuoli kytkin sekä nelivedon vapautin. Sen jälkeen autosta tulee takatuuppari. Etuvetoa ei harkittukaan kun trialli ei ole tämän auton heiniä. Muuten jos jollakulla on nurkissa myytävänä kyseisen näköinen jakolaatikko, toimiva tai varaosiksi kelpaava, kannattaa ottaa yhteyksiä privana. Että tällaista tällä kertaa. "MadMax" alkaa valmistumaan mukavaa tahtia.
|
|
#7
|
|||
|
|||
|
Monen päivän ajan on tallissa tapahtunut mutta tarinan kertoja on jäänyt jälkeen jo pahasti. Päivitetään välillä.
Patrollin kardaanit odottelevat modifointia ja paikoilleen asentamista. Jotta kytkentä jakolaatikkoon onnistuu, välilaipat pitää muokata siten että toinen pää sopii laatikkoon ja toinen pää Patrollin kardaaniin. Kuvassa näkyy miten laippaa on kasvatettu. Reiät on vielä poraamatta ja sen jälkeen tuote on valmis kiinnitettäväksi. Tämännäköistä kytköstä. Takakardaani on vinossa ja etummainen suorassa linjassa. Toiselta puolelta näkymää. Ja kuvataan nyt alapuoleltakin. Hydrauliletkut on kaikki vedetty ja säiliö on täytetty öljyllä. Vuotojakaan ei ole ilmennyt vaikka kaatohetkellä "hieman" lörähti ohitse. Putket vinssin venttiilille. Alustasta tulee tasainen ja noihin palkkeihin on helppo kiinnittää pohjapanssari. Nyt on ilmatikkuja hieman paineistettu ja koria saatu korkeammalle. Konehuoneen tekniikka alkaa olemaan niitä vesilinjastoja vaille valmis. Näkymiä sivusta. Ja toisesta sivusta. Kattopelti ei tässä kunnossa paljoa esittelyjä kaipaisi. Reunojen viimeistely, hionta ja maalaus tekee kummia tällekin palalle mutta koeajot mennään viimeistelemättömällä lookilla. Jarruputket on vedetty niin eteen kuin taaksekin. Tässä kohtaa piti ottaa muistiinpanovälineet esiin kun isäntä alkoi selostamaan mikä lauhdutin kuuluu millekin toiminnolle. Vasemmanpuoleinen on moottoriöljyn lauhdutin, keskimmäinen vaihdelaatikkoöljyn lauhdutin ja oikean puoleisin keulalla olevan välilauhduttimen jäähdytin. Meniköhän se nyt oikein. Sitten tuo iso noiden kolmen takana on moottorin jäähdytin. Joka tapauksessa hydrauliöljykin saattaisi tarvita oman lauhduttimensa mutta yritetään ensin ilman ja katsotaan ilmeneekö sellaisen tarvetta ylipäätään. Vaihdekepin sijoittumisen suunnittelua. Eikä aikaakaan kun tällainen metallipömpeli oli ilmaantunut keskikonsoliksi. Nämä turvavyöt ovat nopeat ja yksinkertaiset käyttää. Ovat ihan riittävät crossiauton tarpeisiin. Kompuran paikka löytyi ohjaamon puolelta. Tuskimpa sen aiheuttama äänihaitta paljoa erottuu auton muista äänistä. Korvanjuureen sijoittuva vaimentamaton pakoputki pitää huolen siitä. ![]() Lantsikasta irroitettu paineilmavivusto sopii suoraan tähän asennettavaksi. Ainoastaan yksi vipu on liikaa sillä tähän ei tule erillistä takavinssiä. Turvavöiden kiinnityspisteiden rakentelua. Tältä näyttävät valmiina. Muuten silloin kun tuota takaseinää tehtiin loppui pelti kesken. Ei mikään mairittelevan näköinen mutta aikanaan saumakitit ja maalipinta korjaavat pahimmat kauneusrypyt. Ja tuleehan tuon kohdan eteen onneksi penkki. ![]() Keskikonsolissa alkaa olemaan jutut paikoillaan. Ihan käsinkosketeltavaa tuo 80-luvun Saksalaisen laatuauton tunnelma. Tämän jälkeen on vain yksi vaihtoehto ohjauspyöräksi. Pitääpä kysäistä Raptecilta. Mersumies valitsee parhaat vaihtoehdot offispeliinkin. Muuten tuo vaihdekeppi on jo kytketty ja vaihteet vaihtuvat hienosti. Tässä kaikki tällä kertaa. Autoahan rakennetaan nytkin koko ajan eli ilmeisesti illalla tai huomenna tulee uutta tilannepäivitystä. Videoo ensikäynnistyksestäkin pitäisi saada ihan lähiaikoina. Asia ei ole vielä varma mutta ensi tiistaina saattaa Krossille tulla ensimmäinen "keikka" vaikka ei niitä vesilinjastoja vielä siihen mennessä päästä tekemäänkään. Viimeksi muokannut Picu : 01.07.2012 16:02 Perustelu: asiavirhe kuvatekstissä |
|
#8
|
|||
|
|||
|
Mistä oot ostanu nuo penkit??
|
|
#9
|
|||
|
|||
|
Täältä:
http://www.racersplace.fi/home.php Hyvänä puolena ollaan pidetty sitä että ne ovat helppohoitoiset. Nopea pestä ja kuivattaa. Huonona puolena voi pitää sitä että ristiselän kohta vaatii lisäpehmustetta tuon oman päällisen alle. Mutta ollaan leikattu jumppamatosta palaset ja teipattu ne ilmastointiteipillä pulkkaan kiinni ennen päällysteen paikoilleen laittoa. Se on riittänyt. |
|
#10
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
nyt ei ole enää tullut alaselkään mustelmaa ja on melkoisesti paremmat istua.
__________________
laiskuus on lahja mutta ahneus synti |
|
#11
|
||||
|
||||
|
Summitin penkit on muistaakseni tolta kohdalta paremman muotoiset ja muutenkin hiukan syvempi tuo kuppi, eli pysyy paremmin jakkarassa.
|
|
#12
|
|||
|
|||
|
Kuuluuko päälliset hintaan..??
|
|
#13
|
|||
|
|||
|
Eivät kuulu. Päälliset on hinnoiteltu erikseen. Nyt en muista hintoja tarkkaan mutta yhteisiinsä päällysteen kanssa hinta jäi selvästi alle sen mitä pyydetään halvimmista pehmustetuista kuppipenkeistä. Eli noi on halpa ratkaisu mutta käyttömukavuudesta joutuu tinkimään.
Kannattaa varmaan katsoa myös niitä Summitin penkkejä. Jarehan tuossa tuumaili että taitavat olla paremmin muotoillut. Nämä meidän penkit kun eivät tue laisinkaan sivuttaissuunnassa. Elleivät vyöt ole tiukalla, niin kovarytmisessä crossiajossa on ollut hieman ongelmia pysyä penkillä. ![]() VINKKI: Tuossa yks päivä mestari vain itse tuumaili että voisi vaikka myydä nämä penkit sopuhinnalla jollekin ja laittaa tilalle nurkista löytyvät vanhat kunnon kuppipenkit. Eli nämä penkit voisivat olla myytävänä ja jos kiinnostaa niin suoraan privaa käyttäjälle mauriala.
|
![]() |
| Luokat |
| officrossi, porttaaliakselit, putkirunko |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
| Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
| Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Myyty Toyota land cruiser rj "crossiauto" | artsi777 | O/M/V Ajoneuvot | 2 | 31.10.2011 20:43 |
| Myyty Aussie locker HJ, BJ eli tojon isoon perään | lepoantti | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 0 | 31.12.2008 09:47 |
| V: Chevy > isoon autotraileriin | KooPee | O/M/V Ajoneuvot | 2 | 17.04.2006 22:17 |
| Järeä puskuri isoon autoon | Tekniikka & Jutustelu | 32 | 14.04.2006 18:33 | |
| Isoon Sormuksen Isäntä | mikk0 | URL | 3 | 18.11.2004 20:56 |