![]() |
![]() |
|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
||||
|
||||
![]() Terve taas kaikille. Eilen illalla sain seuraavanlaiset osat haltuuni. Ja eihän sitä malttanut olla asentamatta niitä heti tänään autoon. Paikoilleen tuli siis ruuvattua EGR:n tulppauskitti, uudet ahtopaineletkut sekä uusi ilmamassamittari. Samalla tuli huuhdeltua välijäähdytin sekä putsattua imusarjassa oleva MAP/IAT anturi. Ja uusi bling bling keskikonsolikin löysi paikkansa helpottamaan pikkutavaroiden sijoittelua ohjaamossa. Ja sitten taas vähän kuvia operaatiosta. Ensin keulaa purkamaan että pääsee välijäähdyttimeen käsiksi. Välijäähdytin mahtui juuri ja juuri tulemaan ulos jäähdyttimen ja ilmastoinnin kennon välisestä raosta. Välijäähdytin viimein irti ulko- ja sisäpuolista puhdistusta varten. Ja kyllähän sieltä vähän öljynsekaista mustaa velliä tulikin. Sitten ahtoletku turbosta irti, samalla tuli käsivaralta kokeiltua turbon välykset. Uusi silikoniletku paikoilleen. Sitten putsattu välijäähdytin takaisin paikoilleen. Ja toinen silikoniletku kiinni välijäähdyttimeen. Sitten uusi ilmamassamittari paikoilleen. Vanhassa oli outo vika, välillä toimi ja välillä ei. Mittari tulee suoraan kahdella klipsulla kiinni ilmanputsarin koteloon. Suodatinkin vielä puhtoisen näköinen. Sitten EGR:n pakosarjan ja lauhduttimen välinen putki pois. Pultit lähtivät onneksi suosiolla irti. Sitten vain sokeoinnit paikoilleen. Sitten itse pääpirun kimppuun. Venttiili on kiinni neljällä pultilla imusarjassa. Itse poistin samalla alipaineohjauksen venttillit yms. Autoon jäi siis EGR:stä muistoksi vain kaksi sähköliitintä. HUOM! Muista tulpata alipainejärjestelmän T-liitin, muuten esim. jarrutehostin lakkaa futaamasta. Tässä kuva tekemistäni tulpista alipainejärjestelmään. Eli ruuvi sisään ja kutistesukka päälle. Venttiili oli tässä kunnossa sisältä, ei onneksi ollut vielä nokeentunut kovin pahasti. Sitten vain uusi väliputki ja viimeinen silikoniletku paikoilleen. Sitten MAP/IAT anturi irti imusarjasta ja likainenhan se oli. Tässä anturi putsattuna. Konsolikin löysi paikkansa. Sinkityt osat tulivat takaisin, näistä osa lähti vielä pulverimaalaukseen. Katsotaan nyt miten pinta kestää. Täytyy sitten maalata jos näyttää siltä että pulverimaali alkaa lähtemään irti. Koeajolla auto tuntui aivan erilaiselta, nyt kone vääntää jo heti alhaalta paremmin ja muutenkin tuntui että laitumelle karanneet hevoset saatiin kerättyä takaisin kasaan. Uudella ilmamassamittarilla oli tähän varmaan suurin vaikutus. Jason, vinssiksi olen ajatellut Superwinchin EP9:iä tai Warnin M8000. Tosta Warnista en ole kyllä ihan varma, että onko tarpeeksi iso tähän autoon. Kääkkä, laitan kokonaiskuvia autosta sitten kun osat ovat tulleet takaisin pulverimaalauksesta ja taas kiinni autossa.
__________________
_________________ Land Rover Defender 110 Td5 Vm.2002 --------------------------- Viimeksi muokannut Defender 110 : 03.09.2011 19:52 |
#2
|
||||
|
||||
![]()
Saattaapi suhtautua katsastusmies aika suppeesti tohon egr:än tulppaamiseen jos sattuu huomaamaan. Kun on vielä noin näkyvästi toteutettu
__________________
Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys eivät ratkaisisi. |
#3
|
||||
|
||||
![]()
Joo, niinhän tuo saattaa tehdä. Kuvasta puuttuu tosin alkuperäinen muovinen konekoppa, joka pultataan ton koneen päälle. Ei tullut otettua siitä vain kuvaa. Sen alta noita putkia ei oikein näe.
__________________
_________________ Land Rover Defender 110 Td5 Vm.2002 --------------------------- |
#4
|
|||
|
|||
![]()
Juu, ei egr- tulppaus juurikaa näy ulospäin, muovinen tuulettimen "suoja" peittää kokonaa...
Sulla oli jo kuiteski aikas tervattu/nokeentunu toi egr- venttiili!? Mulla oli lähes uuden veronen vielä ![]() En ehkä 8000:sta kyllä laittais, tai no, teknisesti se vetää liki puolet enemmä ko mitä oma massa, mutta... Ite 9500 tai enempi ajattelin, toki, jos tollanen kohalle hyvällä hintaa sattus, nii, go figure ![]() Pistä mulle vaiks yv:tä, ko oot taas jotai ajatellu ottaa "sumusilta saarilta", ni saadaa samaa tialuksee tjms. hiukka säästöö you know ![]() |
#5
|
||||
|
||||
![]()
Viikko syyslomaa pidetty mökillä ja Defen kimpussa taas touhuttu.
Aluksi kuva sinkityistä ja pulverimaalatuista osista. Nämä siis jo autosssa kiinni. Ylhäältä alas, varapyöräteline, vahvistetut takatukivarret, valojen suojaraudat ja ovien saranat. Sitten tuli asennettua etuakselille uudet sinkityt putkimalliset iskaritornit ja viimeinkin nuo jousien kohdistuskartiot. Samalla vaihdoin iskareihin polyuretaanipuslat. Taka-akselille tuli asennettua taivutetut ja vahvemmat takatukivarret, sekä jousien kohdistuskartiot. Tukivarsiin ja takaiskareihin laitoin myös uudet polyuretaanipuslat. Auto on massattu uutena ja massa on rungossa vielä suhteellisen hyvin kiinni. Muutenkin pohja on siisti ja ruosteeton. Jotta näin olisi vielä jatkossa, päätin tehdä alustalle uusintakäsittelyn. Homman aloitin puhaltamalla palkit paineilmalla sisältä puhtaaksi ja sitten pesemällä pohjan kuumavesipesurilla, jonka jälkeen auto sai kuivua muutaman päivän lämpimässä tallissa. Sitten rapsuttelin löytämäni ruostepaikat kirkkaiksi ja päälle sudin ruosteenestomaalia. Varsinaisen suojauksen tein ammattilaiselta saamieni ohjeiden mukaan ja hyvillä aineilla. Aluksi pohja ruiskutettiin kauttaaltaan kotelonsuoja-aineella. Tämä pehmentää vanhan massan ja luo hyvän tartuntapinnan uudelle massalle. Samalla kotelosuoja tunkeutuu saumoihin ja koloihin suojaten ne hyvin. Tässä pohja kotelosuojalla ruiskutettuna. Kotelosuojan annoin kuivua vuorokauden. Sitten päälle ruiskutettiin varsinainen alustamassa.
__________________
_________________ Land Rover Defender 110 Td5 Vm.2002 --------------------------- |
#6
|
||||
|
||||
![]()
Taas saatu jotain pientä aikaiseksi talvilomalla.
Koska tuossa Td5:ssä on riskinä tuo dieselin meneminen moottoriöljyn sekaan, päätin asentaa moottorille varmuuden vuoksi vähintään öljynpainemittarin. Kaukonäköisenä tilasin mittarikotelon Mudstuffilta silloin samalla kun tilasin keskikonsolinkin. Koska kotelossa on tilaa valitsin mittareiksi VDO:n Viewline mallistosta öljynpaine-, ahtopaine- ja jännitemittarin, sekä VDO:n paineanturit. Kyseiset mittarit ovat tarkoitettu venekäyttöön ja ovat suojausluokaltaan IP67, saattavat siten ehkä jopa toimia Defen kosteissa monsuuniolosuhteissa. Mittareissa on sisäänrakennettuna hälytysvalo, jonka voi säätää syttymään anturissa olevan varoituskontaktin mukaan tai sitten säätää portaattomasti erikseen hankittavan lisäpalikan avulla. Tässä mittarit, mittarikotelo, anturit, hälytysvalon säätöpalikka ja T-haarat. ![]() Kokoonpano alkaa, johdotukset tein kolvaamalla tai vedenkestävin liittimin. ![]() Mittaritaulun johdotukset valmiina. ![]() Asensin mittarivaloille erillisen katkaisijan, jotta saa valot pois päältä jos häikäisee. ![]() Ahtopaineanturin pulttasin kiinni lokasuojaan kaapeliputken kiinnikkeellä. Paineen otin T-haaralla hukkaportin painekellon letkusta. Säätöpalikalla säädin varoitusvalon syttymään kun ahtopaine ylittää 1,2 bar. ![]() Öljynpaineanturi kiinni T-haaralla alkuperäisen anturin kanssa. Varoitusvalo syttyy mittarissa jos öljynpaine laskee alemmaksi kuin 1 bar. ![]() Kuvassa paketti valmiina kojelaudan päällä ja ihme kyllä, kaikki toimi heti niinkuin pitääkin. Ainoana miinuksena on se, että mittarivalojen väri on punainen, eikä niitä voi vaihtaa purkamatta sillä ovat toteutettu ledeillä. Mutta paikkasin tyylirikkoa siirtämällä Webaston kellon mittareiden kaveriksi, sillä siinäkin on punainen taustavalo. Nyt siis kaikki punavaloiset samassa paikassa. ![]() Moni lantikan omistaja on paininut kostealla ilmalla esiintyvän huurtumisongelman kanssa. Minäkin suuntasin ilmiöön kyllästyneenä rautakauppaan etsimään ongelmaan ratkaisua. Olin jo lähdössä kahden perinteisen pyöreän 50mm. ritilän kanssa, kun äkkäsin ikkunoiden yläpuolelle tarkoitetun tuuletusventtiilin. Tuossa venttiilissä on hyvänä puolena venttiilin säätömahdollisuus, ja sellainen kaupasta sitten lähti mukaan. Kuva venttiilistä. ![]() Ulkopuoli valmiina. Tiivistyksen hoidin sialla ja tiivistysnauhalla. ![]() Sisäpuoli valmiina. ![]() Aika näyttää miten toimii, toistaiseksi ikkunat pysyneet kirkkaina.
__________________
_________________ Land Rover Defender 110 Td5 Vm.2002 --------------------------- Viimeksi muokannut Defender 110 : 15.01.2012 11:45 |
#7
|
||||
|
||||
![]() Kytkin ja vaihteistoremppaa
Tervehdys,
Loppukesästä alkoi Defen vaihdelaatikosta kuulua ikävää vinkunaa ja hurinaa viitosvaihteella. Ääni alkoi kovenemaan pikkuhiljaa ja muutama korjaaja diagnosoi äänen pahentuvaksi laakeriviaksi. Selvittelin asiaa hieman lisää ja moni ihmetteli, että miten lantikan (kuulemma) kestävin laatikko voi vikaantua näin pienillä kilometreillä (175 000). Syyksi arveltiin sitten täydestä merkkiliikkeen huoltokirjasta huolimatta, että laatikossa on käytetty vääriä öljyjä. Nämä epäilyt saivat lisävahvistusta kun kävin Inch*****a hakemassa osia ja päätin tällä kertaa ostaa MTF94 vaihteistoöljyt heiltä. Vastauksena oli että "Mitä se semmoinen öljy oikein on? ATF:ää me ollaan kait vaan sinne laiteltu... " No, itse olen siis laittanut laatikkoon aina tuota MTF öljyä mutta voi olla, että vahinko oli jo ehtinyt tapahtua tai sitten kyse oli vain jostain muusta, tai silkasta huonosta tuurista. Päätin jatkaa ajelemista sekä seurata äänen muuttumista ja tehdä asialle vasta sitten jotain, kun ääni on niin paha ettei pokka kestä enää ajamista. Alkutalvesta alkoi kytkinkin sitten luistamaan ja päätin, että pakko nuo viat on nyt sitten pistää kuntoon. Aluksi ajattelin viedä auton korjauspaikan puutteen vuoksi johonkin korjaamolle, mutta kun kaveri tarjosi auttavan kätensä ja lämpimän korjauspaikan, päätimme korjata auton itse. Ehdin kysellä jo muutamasta paikasta tarjouksenkin urakasta ja jos ao. henkilöt lukevat tätä, niin kiitos vielä paljon vaivannäöstä sekä vinkeistä. Eli homma alkoi buukkaamalla töistä viikko vapaaksi sekä tilaamalla osat. Ashcroftilta tuli - Kunnostettu R380 laatikko - Valeo kaksoismassavauhtipyörä - Valeo kytkinpaketti Alkuperäisinä osina tuli - Vauhtipyörän pultit sekä asetelman mutterit - Kytkimen käpälä pikkuhiluineen - Silmälaakeri - Moottorin öljypohjan tiivisteet sekä öljypumpun rattaan kiinnityspultti - Kampiakselin takastefa - Jakolaatikon pääakselin stefa - Kytkimen pää- sekä työsylinteri letkuineen + tikku - Suodatinsarja koko autoon Lisäksi tietysti vielä kori kaljaa, moottoriöljyt, vaihteistoöljyt sekä jarrunestettä. Sitten vähän kuvia remontista... Lattiaa purettuna... Kuvassa paketti irroitettuna sekä lisäksi uusi vaihteisto. Jakolaatikko irroitettuna... Tyhjältä näyttää... Vanha kytkin ja vauhtipyörä Ja uusi paketti LOPULTA paikallaan... Kasaamisvaiheesta ei tullut oikein otettua kuvia kun polte auton kasaan saamiseen oli niin suuri. Kaiken kaikkiaan remontti sujui hyvin ja ainoat kalustovauriot olivat pudonnut kamera (toimii vielä), sekä rungon poikkipalkin mysteerisesti kadonnut pultti, joka oli helposti korvattu uudella. Tekemistähän tuossa oli ihan tarpeeksi ja kahteen pekkaan saatiin urakkaan tuhrautumaan neljä päivää. Yritettiin tehdä hommaa rauhassa ja ajatuksella (momentit sun muut huomioon ottaen) ja välillä korjailtiin vähän moottorikelkkaa ja rekkaakin. Auto lähti tulille laakista ja kaikki toimi hyvin heti alusta. Kytkin ilmattiin vielä varmuudeksi toistamiseen koeajolenkin jälkeen. Remontin jälkeen oli kyllä voittajafiilis ja kotimatka meni hymy korvissa. Vanhan laatikon ajattelin kunnostaa ja jättää itselleni varaosaksi tai jos jollekkin tulee pakottava tarve niin saatan sen myydäkkin. Kunnostussarja ei laatikkoon maksa maltaita mutta ajattelin sitä urakkaa hieman lykätä, sillä ehkä se olisi mukavampi kunnostaa kesällä mökin terassilla. Toivottavasti näillä mennään taas ainakin 200 000 kilometriä.
__________________
_________________ Land Rover Defender 110 Td5 Vm.2002 --------------------------- Viimeksi muokannut Defender 110 : 24.02.2012 18:17 |
#8
|
|||
|
|||
![]()
[QUOTE=Defender 110;795976]Terve taas kaikille.
Sitten vain sokeoinnit paikoilleen. Sitten itse pääpirun kimppuun. Venttiili on kiinni neljällä pultilla imusarjassa. Itse poistin samalla alipaineohjauksen venttillit yms. Autoon jäi siis EGR:stä muistoksi vain kaksi sähköliitintä. HUOM! Muista tulpata alipainejärjestelmän T-liitin, muuten esim. jarrutehostin lakkaa futaamasta. Miten ton egr:n kanssa on et jos sen tukkii niin tekeekö mitään vahinkoa mihinkään tai muuta ongelmaa. Itellä mitsussa on toi paska keksitö ja oon miettiny et jos sen poistaa käytöstä niin tuleeko isoakin vahinkoa vai onko vain hyväksi???? |
#9
|
||||
|
||||
![]()
Ei muuta kuin pois vaan käytöstä,hyväksi se vaan on kun poistaa. Tuo EGR on vähän sama kuin hengittäisi perseestä suuhun.
|
#10
|
||||
|
||||
![]() .
Vahinkoa se ei koneelle aiheuta vai onko se paha jos se hieman puhtaampaa ilmaa saa. Tai no lämpiää hieman hitaammin talvella mut muuta eroa en ole itse huomannut.
![]() ![]()
__________________
"Suunnitelmien mukaan mennyt remontti".....kato kun sekin viel joku päivä nähdään. |
#11
|
||||
|
||||
![]()
Juurikin näin, tämä kyseinen LR Td5 moottori ei anna vikakoodia koska kyseistä autoa on tehty luullakseni myös ns. rest of the world "Africa spec":inä joissa tälläisiä turhia systeemejä ei ole. Esim. joissain VW ja Pökön dieseleissä vikakoodi tulee heti jos irroittaa läppää ohjaavan solenoidin piuhan. Niissä koneissa ovat sitten onnistuneesti huijaneet moottorin ohjelmaa ja katsuria asentamalla yksinkertaisesti sokeoinnin pakosarjaan jättäen kaiken muun paikoilleen. Yleensä ohjeet systeemin sulkemiseen löytyvät moottoriin kuin moottoriin herra googlen avulla.
__________________
_________________ Land Rover Defender 110 Td5 Vm.2002 --------------------------- |
#12
|
|||
|
|||
![]()
Toi mun pirssi on mallia 89v bensa pajero joka käy nyt jo vähän huonosti. Siis tyhjäkäyntiä.
|
#13
|
||||
|
||||
![]()
Pääsiäisen vapailla tuli taas vähän rakenneltua, mutta löysin vasta nyt aikaa kirjoitella / laittaa kuvia tänne. Päätin tehdä ns. kaappien tyhjennysviikon, eli asennella autoon varaston perälle kertyneitä hankintoja. Varastosta löytyi uusi CD-soitin, LA-radio, uudet antennit, uudet ilmanottosuojat ja kuskinpenkin korotuskiskot. Koska kojelaudassa on paikka vain yhdelle DIN radiolle tuli kaverin kanssa leikattua plasmalla 3mm. alumiinista päällilevy, johon tehtiin paikat kahdelle DIN radiolle. Samalla kun päästiin vauhtiin, tehtiin lokasuojien ja konepellin päälle 3mm. turkkialumiinista kävelytasot. Nuo alkuperäiset alumiinipellit alkoivat olla jo niin täynnä painaumia ja naarmuja, että nyt sai nuo siis kätevästi piiloon. Koripeltien ja turkkipeltien väliin tuli "tiivisteeksi" 2mm. solukumia.
Ja sitten taas kuvia... Uudeksi CD-soittimeksi tuli valittua tälläinen, josta löytyy CD:n lisäksi USB ja Bluetooth. Eli voi soitella puhelut mankun kautta, eikä tarvitse pelleillä minkään erillisten Hands Free settien kanssa. Plussana näytön värin saa myös valittua vihreäksi, jolloin sopii hyvin alkuperäisten kojelaudan valojen kanssa. Vanhassa radiossa oli sellainen vika, että radio ei enää kuulunut kun laite lämpeni käyttölämpötilaan. ![]() Länkyksi valitsin tälläisen. Löytyy kaikki mausteet ja tästäkin saa valittua taustavalon vihreäksi. Ensimmäiset "kusot" jo pidetty reilun 7km. päähän ja oli kuulemma hyvä ääni koneessa. ![]() Kuva radioitten kiinnityslevystä. Tähän tuli vielä porattua kinnitysreiät sekä kaksi reikää 12V. lautauspistorasioille. Levyn maalasin mustalla kiveniskumassalla jonka päälle vedin mattalakkaa. Pinnasta tuli aika samanlainen kuin kojelaudasta. ![]() Radiot ja levy paikallaan. Levy on luonnossa samanvärinen kuin kojelauta mutta näköjään heijastaa kameran salamasta valoa erilailla. ![]() Kun kojelauta oli johdotuksia varten auki, tuli tulevaisuutta ajatellen lisättyä johdot lisävalojen katkaisijalle, sekä vakionopeudensäätimelle. Valokatkaisijaksi tuli alkuperäinen kytkin kojelaudassa olevaan tyhjään paikkaan. Vakionopeudensäätimen kytkimiksi valitsin aidon LR tuotteen, jota käytetään ainakin Disco2:sessa, sekä Freelanderissa. Mutta tästä sitten tarkemmin kun löydän aikaa rakennella nuo loppuun. ![]() Antenneiksi länkkyyn ja radioon tuli samanlaiset LA-käyttöön tarkoitetut rosteriset antennit. Toimii kyllä mielettömän hyvin radiopuolellakin ja nyt kuuluu sellaisia kanavia, joista ei ollut ennen kuullutkaan. Antennit vaikuttavat tosi kestäviltä ja nuo voi taivuttaa kunnon kiepille, josta vielä palautuvat normaaleiksi. Kestävät siis luultavasti myös suhteellisen hyvin puuniskuja ja myös SWR:t oli helppo säätää kohdalleen. Lisäksi uudet turkkialumiiniset suojapellit, sekä hytin sisäilmanoton päälle uudenmallinen suoja, joka estää lumien menemisen ilmanottoon. Toisella puolella identtinen systeemi, jossa suoja huolehtii konehuoneen tuuletuksesta. ![]() ![]() Koska tuo defen kuskinpenkki on pitkille kuskeille vähän turhan matalalla, löytyy siihen ratkaisuksi tehdasvalmisteiset korotuskiskot, joilla penkki tulee taaemmas ja korkeammalle. Tämä on nyt muutaman sadan kilsan koeajolenkin jälkeen osoittautunut ihan ehdottomaksi varusteeksi defeen, sillä enää ei jalat väsy/puudu pitkilläkään ajorupeamilla. Näitä löytyy useammalta valmistajalta mutta itse valitsin omankin turvallisuuden kannalta E-hyväksytyt, jolloin ei tarvitse katsurinkaan kanssa vääntää. Suosittelen. ![]() Paikallaan autossa. ![]() Tälläistä tälläkertaa.
__________________
_________________ Land Rover Defender 110 Td5 Vm.2002 --------------------------- |
#14
|
||||
|
||||
![]()
Eikös tuolla kapiinissa ole 100km vauhdissa sellanen meteli että aivan sama mitä soittaa niin ei kuule
![]() ![]() Sun pitää myös ostaa vihreetä ledinauhaa tonne sisälle ( niin sanotusti orgguvalot ) ![]() ![]() ![]() ![]() |
#15
|
||||
|
||||
![]()
moi!
Lainaus:
Nim "Kokemusta on" penkki puukotti mulle 10cm haavan munuaisten kohdalle! penkin "jalusta" on IHAN liian ohutta ja pehmyttä metallia! //Janne
__________________
discovery 1 -98 V8 projekti "Fenix" "".......British humour......!" Viimeksi muokannut lacrits68 : 21.04.2012 21:36 |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Ostettu Land Rover 90/Defender | Racingrabbit | O/M/V Ajoneuvot | 7 | 17.12.2010 17:40 |
Ostetaan Land Rover Defender 90/110 | Rekisteröimätön | O/M/V Ajoneuvot | 3 | 06.05.2010 20:58 |
M/V: Land Rover Defender 110 Td5 | Defe110 | O/M/V Ajoneuvot | 0 | 15.05.2008 16:09 |
M: Land Rover Defender 130 - 2005 | O/M/V Ajoneuvot | 0 | 15.08.2007 17:41 | |
M: Land Rover Defender 110 | landy | O/M/V Muut | 8 | 21.06.2005 07:17 |