![]() |
|
|
|||||||
| Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
||||
|
||||
|
Sviddu jossain lehdessä oli juttu,oiskohan ollut etelä-saimaa tms. missä joku ekonomi valotti tätä euroopan talouskasvua ja kertoi että se nyt vaan on kaikkien etu että toiset valtiot velkaantuvat koska vain sillä saavutetaan talouskasvua aikaiseksi. Miksi pitää olla syntynyt näin tyhmäksi etten nyt tajua ihan kaikkea??? Siis nykyporvarit eli suomessa kokoomus ajaa talouspolitiikkaa jossa ihmiset lainoitetaan konkurssin partaalle,tämän jälkeen pankit kääntyvät valtioiden puoleen,jotka maksavat kiltisti pankkien tappiot verorahoista. Toissa keväänä kun käytiin riikassa niin siellähän kaikki pankkiautomaatit oli jotain santanderiä ym. jotka suomessa on lähinnä pikavippi firmoja. Ja taulutelkkari siellä maksoi jonkunverran enemmin kuin suomessa palkka tason ollessa varmaan ehkä kolmanneksen.Samoin kuin kaikki merkki farkut ym. Eli kenelläkään ei ole noissa halpamaissa todellakaan varaa ostaa yhtään mitään!!!! Eli kaikki nämä uudet perseaukiset euromaat tulevat kaatumaan samalla tavalla ihan vain sen takia että ihmiset pitää saada eu:n puolelle,ja kiinni länsimaiseen kulutushysteriaan vaikka heillä ei todellakaan ole varaa siihen. Ja tämä tapahtuu käytännössä niin että ihmisille joilla ei ole varaa ostaa edes bussilippuja, jaetaan luottokortit tai annetaan helposti kulutus luottoa,jota ei ole tarkoituskaan saada takaisin. Vaan sitten kun pankitkin on menettäneet luottokelpoisuuden eli eivät saa enää rahaa lainattavaksi,eikä ihmiset pysty nostamaan enää tililtään omia rahojaan.Niin yhteiskuntarauhan perusteella eu sitten maksaa nuo pankkien tappiot. Tällä talouspolitiikalla ulosmitataan ei pelkästään suomen,vaan kaikkien muidenkin valtioiden verorahaa taitavasti kansainvälisten kauppaketjujen kassakoneisiin ym.kiinteistösijoittajille plus muille koijareille. Kuka vittu meni äänestämään kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi?? Varmaankin kaikki pikavippi velalliset. Ainakun vaaditaan julkisen sektorin tehostusta eli säästöjä niin nyt näyttääkin siltä että verorahoilla ei olekkaan tarkoitus saada palveluja aikaiseksi,vaan ne tarvitaan pankkien takuisiin ja tukemiseen. Ja kun suomessa toitotetaan palkkamalttia niin sillä haetaan vaan ostovoiman heikennystä ihan samasta syystä,eli ihmisille pitää saada kulutus luottoa.Koska ei ole pääoman etu että duunari hakee sen telkkarin ihan vaan käteisellä tarjouksesta,koska eihän siitä silloin hyödy kukaan muu kuin se duunari itse. Näin sitä apinaa koijataan.
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Taitaa Hurrilla olla kohta palli(t) vaarassa, eihän tälläinen uutisointi sovi mitenkään kokoomuksen luomaan "todellisuuteen".
HS ei ollut noteerannut mitenkään asiaa, yle uutisoi kyllä. Edit: Toivottavasti Urpilaisella ja Soinilla on munaa seisoa sanojensa takana hallitusneuvotteluissa... |
|
#3
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Kuuleppas nyt Andy, kukaan pikavippejä ottanut tollo ei ole vaaleissa äänestänyt kokoomusta Tai no, yksi saattoi vahingossa äänestää. Kyllä nuo taloutensa solmuun saaneet idiootit ovat muiden puolueiden kirjoilla.
__________________
Tumpula Racing Team |
|
#4
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Ja lukutaitoa kun hyödyntää niin asioista saa vihiä.Ohessa artikkeli aiheesta johon oli tuolla linkkikin. Jos tämä ei ole kokoomuksen talouspolitiikkaa niin miten voi olla mahdollista että Katainen sooloilee asiassa eikä puolue ota mitään kantaa??? Lainaus:
|
|
#5
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Valtion velka on kasvanut viime vuosina taantuman takia. Ennen sitä valtion velkaa saatiin pienennettyä, isoin piikki tuli 90-luvun alun laman aikana/jälkeen. Ja kukas sitä on pienentänyt ? Hei haloo, se on porvarihallitus, jonka ohjelmassa nimen omaan on ollut valtion velan pienentäminen yhtenä tärkeimpänä asiana. Siinä olemme samaa mieltä, että lainamäärä ei saa ainakaan kasvaa, mieluummin sen pitäisi pikku hiljaa pienentyä. Mutta tuo väitteesi, että kokoomus jotenkin haluaisi pitää valtion pyörät pyörimässä velkarahalla on totaalisen väärä. Tässähän on kysymys vain valtion tuloista ja menoista. Menoja pienemmiksi ja tuloja suuremmiksi, niin velkaa saadaan pienennettyä. Ongelma on vaan se, että eduskunta noista asioista päättää, ei mikään puolue tai ministeri yksin. Eli aina kun jostain pitäisi leikata tai veroja korottaa niin hirveä huuto alkaa heti. Nyt kaivattaisiin Iiro Viinasen kaltaista todellista äijää, joka 90-luvun laman aikaan uskalsi ottaa vastuun valtion taloudesta. No, tilanne silloin oli tietysti ihan toinen kuin nyt. Eli olemme samaa mieltä velan määrästä mutta tuo tapasi esittää asiat eli perustella ne on mielestäni väärä. Ja sitten vielä noista pikavipeistä: "Pikavippejä ottavat useimmiten nuoret ja jatkuvissa maksuvaikeuksissa olevat kotitaloudet. Keskimääräisen pikavipin koko oli 214 euroa ja se maksettiin takaisin noin 32 päivässä. Laina-ajan kuluessa velalle kertyi kustannuksia keskimäärin 55 euroa eli maksettavaksi tuli keskimäärin 270 euroa". A-P Pietilä 24.3.2011 Mikä puolue sinusta parhaiten istuu tuohon boldattuun lauseeseen ?? Tai no, helpotetaan vähän karsimalla vaihtoehtoja. Onko kokoomus vai persut
__________________
Tumpula Racing Team |
|
#6
|
||||
|
||||
|
Sen verran pitää ottaa takaisin että tosiaan tuo elvytys meininki on osaltaan vaikuttanut tuohon velkaantumiseen.
Parit vaaalit taaksepäin kun kokoomuksella,ja keskustalla oli hinku pudottaa demarit hinnalla millä hyvänsä pois hallituksesta,eli samalta ajalta kuin nuo vaaliraha jupinatkin on saaneet alkunsa, ajoi kokoomus keskellä hulluinta nousukautta samaan aikaan sekä veronalennuksia,että julkisentalouden menonlisäyksiä(eli hoitsuille lisää liksaa). Eli silloin kun olisi pitänyt verottaa minkä kerkiää koska silloin oli vielä maksukykyä,ja näin kasvattaa puskuria tulevaa lamaa ajatellen,niin sitä ei tehty,ei vaikka se 90´luvun lama oli vielä jopa omassa muistissa. Sen sijaan koska jotain lupauksia piti jopa lunastaa niin esim.ruuan alvia pudotettiin,ja sittemmin nostettiin kuten muitakin alveja. Ja koska topicci koskee valtion takuita muille euromaille niin en tosiaankaan väitä että ihan kaikki on suomen kokoomuksen syytä,vaan ilmiö on yleiseurooppalainen,ja seurausta siitä että ihmiset on onnistuttu lainoittamaan niin syvälle että heillä ei ole todellakaan varaa maksaa lainojaan takaisin pankeille,jotka ei pysty maksmaan omia lainojaan eteenpäin,ja kas ollaan tilanteessa jossa huudetaankin valtiota,jolla ei silläkään ole rahaa,apuun, joka taas kääntyy muiden eurovaltioiden puoleen. Pakko myöntää että ihan koko kokonaisuus ei vielä aukene meikäläiselle, mutta se ei ehkä ole niin huolestusttavaa kuin se että se ei tunnu aukeavan asioista päättävälle tahollekkaan. Mutta se lehtijuttu josta aiemmin mainitsin. En löytänyt sitä enää netistä mutta sanoma oli se että joidenkin valtioden nyt on vaan velkannuttava tai kasvua ei synny. Ei puhetta että tuotannon pitäisi kasvaa vaan että ainoastaan velalla. Eli jos tämän asian kääntää suomeen niin se menisi suunnillleen että paperitehtaat kun suljetaan niin kaikkien pitää mennä kauppaan töihin. Ja kun kenelläkään ei ole varaa ostaa sieltä kaupasta mitään niin sitten pitää ruveta valtion takaamaan lainoja että saadaan kasvua,ja ...tässä nyt on vaan jotain mitä en ymmärrä. |
|
#7
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Tämä jatkuvan kasvun tavoite on jotenkin outo. Miksi yhden valtion talous ei voisi pysyä samana vaikka 10 vuotta ? Tai no, valtion talouden kasvu näkyy siinä, että velan määrä suhteessa budjettiin pienenee, eli tilanne on hallinnassa. Mutta joo, elämä jatkuu, nyt aamupalaa laittamaan.......
__________________
Tumpula Racing Team |
|
#8
|
||||
|
||||
EUSE,Lainaus:
vaan ylätyksen tuntuu tuottavan yhteinen, maksukyvyn mukainen, vastuu elintasosta. Kuten otsikossa viitoittelinkin, niin "Euroopean Union States of the Europe" on organismi joka huolehtii niin rikkaiden, kun vähemmän rikkaiden "jäsentensä" rahankierrosta yhteisen toimivuuden takaamiseksi. Vai eikö Eyrööppä ole jo tarpeeksi maailmassa sotinut, ja pahuuttansa kaikkialle levittänyt jo historiassaan? Jos siis sisäistä konsensusta, lue rauhaa, saa ostaa rahalla, niin eikö se ole halpaa? Mikä on oma hintasi?
__________________
Eteenpäin elävän mieli. |
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
| Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
| Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| "Totuus Pentagonista" | MikaH | Chit-Chat | 10 | 17.05.2011 22:37 |
| Karu totuus | SamppaFIN | Jokes | 0 | 25.11.2002 17:28 |
| Totuus Kekkosesta! | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 0 | 29.10.2002 21:48 |
| Totuus | Laskos | Jokes | 0 | 11.10.2002 13:40 |
| Totuus Euroviisuista! | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 0 | 14.06.2002 02:32 |