|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
|||
|
|||
Freelander temppuilee jälleenEi viikkoa etteikö jotain uutta. Freelander 1.8i 1999 temppuilee jälleen. Kalareissulla meni kardaanin tukilaakeri, ohjaustehostimen letku ja valorautakin tippu keulasta. Ei vakuuta kestävyys kun soratie tuntuis vievän voiton. Noh, puolet edellisistä saanu korjattua niin uutta vikaa pukkaa: Ajoin työpaikan pihalle ja hiljensin parkkipaikalle. Moottorin kierrokset nousee itsekseen 5000rpm tienoille eikä laske kun painoin kytkimen pohjaan. Sammutin auton, starttasin, ja kiekat oli normaalit. Painoin kaasua ja kaasu jäi kantamaan siihen mihin nostin kierrokset. Ajelin ruutuun ja menin töihin. Iltapäivällä kotimatkalla toimi hyvin, kunnes viimeinen risteys koitti ja painoin kytkimen pohjaan niin auto sammui. Huilasin tien laitaan ja starttailin hetken kun ei meinannut käynnistyä. Lopulta lähti ja toimi normaalisti kotipihaan asti. Tänään ajoin kauppaan ja auto toimi hyvin, mutta kotimatkalla teki saman että sammui kytkintä painaessa eikä meinaa lähteä käyntiin. Kun lähtee, niin kierroksilla toimii hyvin, mutta ei käy tyhjäkäyntiä. Kylmänä käy myös tyhjäkäynnillä normaalisti Vastikään tehtyä: - ohjaustehostimen letku - tulpat - öljyt ja suodatin - bensapumppu ja rele ja virtajohto - starttimoottori Arvon herrat, mitä kannattaisi kokeilla ennenku myyn tämän jollekin korjattavaksi?
|
#2
|
||||
|
||||
Oletko kokeillut kaasuläpän asentotunnistimen resetointia?
Virrat päälle (älä käynnistä moottoria), paina kaasupoljinta 5-8 kertaa aivan pohjaan. Sitten virrat pois. Sitten virrat päälle ja käynnistät normaalisti. Kierrokset muistaakseni ensin nousee, mutta pitäisi melko nopeasti laskea normaaliin tyhjäkäyntiin. EDIT: Ja jos toi ei auta, niin voisit zekata ja puhdistaa Idle Air Control Valve:n, se on se mötikkä siinä imusarjan ja kannen välissä johon tulee nippu johtoja liittimellä. Muistaakseni neljällä torx ruuvilla kiinni imusarjassa. EDIT 2: tosta huoltolistasta puuttui ilmansuodatin, onko sitä milloin vaihdettu?
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone Viimeksi muokannut Kaitsu67 : 06.07.2020 12:55 |
#3
|
|||
|
|||
Kiitos jälleen Kaitsu! Minäpä kokeilen tuon iacv:n irroittaa ja samalla tsekkaan että kaikki letkut on ehjät. Tehdään samalla resetti. Ihme pönttöjä tuossa suodattimen jälkeisessä putkessa kiinni, tyhjiä vaikuttais olevan. Onko noilla joku tarkotus? Äänenvaimentimia?
Ilmansuodattimen katsoin tänään ja on vielä kuin uusi, en tiedä koska vaihdettu. Hieman sitä kädellä tamppasin mutta ei siitä juuri mitään irronnut. |
#4
|
|||
|
|||
Resetointi tehty. Ja iacv:ssä ei juuri putsattavaa ollut. Läppä liikkui mainiosti kuin myös kaasuvaijeri. Liikkeentunnistinta ei juuri putsata voinut/tarvinnut, mutta kontaktisprayta suihkautin liittimeen. Käytin irti myös jonkun sensorin siitä viereltä ja putsasin. Letkut oli ehjät ja imutötterö myös. Käyn kohta mökillä niin siinäpä se selviää että sammuileeko vielä.
|
#5
|
||||
|
||||
Ihmeellisiä käyriä siinä tosiaan on...ei ole kyllä tietoa mikä niiden tarkoitus on, joku insinöörihän sen on pähkäillyt ilmeisesti että sellaset pitää olla
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone |
#6
|
|||
|
|||
Nyt käyty ajelemassa. Ei sammunut kertaakaan kytkintä painaessa, mutta nyt puolestaan kierrokset nousee 4000rpm kohille. Jotain saattoi ehkä muuttua siis, mutta mene ja tiedä että miksi.
Edit: Sammuipas. Koitin pakittaa pihalta pois niin aina kun kytkintä painaa sammuu auto. Samalla sain kaikki jarrujen ja luistoneston vikavalot palamaan eikä nollaantuneet. Välillä siis pitää kierroksia liian korkealla ja välillä liian matalalla. Viimeksi muokannut AnttiJuhani : 06.07.2020 20:05 |
#7
|
||||
|
||||
Kokeilepa ilmamassamittarin piuha irti ajella...
__________________
-TimoV Range Rover Sport 2.7d SE, 2007 BMW 520xda, 2016 Mercedes-Benz ML55AMG, 2002 Linhai 500 IRS, T3 2016 Range Rover 2.5dse 1998(ex) Range Rover 3.9EFI Vogue 1990, Ardennes green (ex) Range Rover 3.5EFI Vogue 1986, Cypress green (ex) |
#8
|
|||
|
|||
Testataan. Pitäis vaikuttaa miten käytännössä jos sen ehjänä irroittaa?
|
#9
|
||||
|
||||
Menee bensan annostelu oletuskartoille, eikä mitatun ilmamäärän mukaan. Irrotat vaan liittimen. Jos toimii, niin mittari on sökö. Melko yleistä. Ei ole kauankaan kun omasta möllistä meni tuo AFM.
__________________
-TimoV Range Rover Sport 2.7d SE, 2007 BMW 520xda, 2016 Mercedes-Benz ML55AMG, 2002 Linhai 500 IRS, T3 2016 Range Rover 2.5dse 1998(ex) Range Rover 3.9EFI Vogue 1990, Ardennes green (ex) Range Rover 3.5EFI Vogue 1986, Cypress green (ex) |
#10
|
||||
|
||||
Epäilen edelleen sitä IACV:tä, saattaa olla viallinen, tai se asentosensori.
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone |
#11
|
|||
|
|||
Ei tässä imupuolella ole mitään anturia, ainakaan ihan perinteisessä paikassa.
Hieman rispaantunut johto ja johtojen korjauksia löysin imusarjan alapuolelta. Harmiksi on liittimen juurelta kuoriutinut johdon kuori hieman, eikä tuota taida saada vaihdettua muuta kuin imusarja pois käyttämällä ja uudella liittimellä. Toki jos sais pinnit ehjänä johdot liittimestä niin mahdollista voisi olla sitten vaihtaa pelkät johdot. Siitä en osaa sanoa auttaako asian. Viimeksi muokannut AnttiJuhani : 07.07.2020 11:46 |
#12
|
||||
|
||||
Ei ole MAF;ia tossa.
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone |
#13
|
||||
|
||||
Lainaus:
Sammuuko jos rullaat isommalla vaihteella ja pysäytät ilman että kosket vaidekeppiin (kytkin pohjaan ja jarruilla auto pysähdyksiin esim. 3:lla) Tuli vaan mieleen, että kun siinä on se hill decent -kytkin siinä kepissä ja ne johdot melko herkästi nitkuvat poikki (omassakin oli), jos antavat jotain virhetietoa ECM:lle, kerta noi vikavalotkin ilmesty samalla. ECM säätää moottorin vääntöä eri lähteistä ja HDC on myös yksi. Yks mikä kannatta kans zekata on MAP (manifold absolute pressure)-anturille (on ECM:n sisällä) ECM:ään tuleva putki/letku systeemi, että on kiinni ja ehjä. Siinä välissä on joku mokkulakin, olikohan fuel trap nimeltään. Tää on siis eri kuin MAF. EDIT: Tästä vielä, Lainaus:
En kyllä ihan usko että vaikuttais tohon kuvattuun vikaan ko. johdin, jos auto muuten pelittää, koska jos joku sylinteri pätkisi, sen kyllä huomais. Mutta jos ton irrotat, niin siellä on sitten painetta, et se pitää päästää pois ja varaudu, että se fuel railin tuloletkun o-rengas menee uusiksi ja jos irroitat injektorit, niiden tiivisteet mahdollisesti myös. Omat kyllä sain takaisin ihan ok aikanaan, mutta se fuel railin pää kusi bensat pitkin konehuonetta. Muistaaksini ne kaks ruuvia on hankalassa paikassa, pitiköhän siitä purkaa jotain edestä vai muistelenko nyt 200:sta pikkurooveria jossa on sama K-moottori.
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone Viimeksi muokannut Kaitsu67 : 07.07.2020 14:48 |
#14
|
||||
|
||||
Ok - oletin kun yleensä jo kaikissa tuon ikäisissä yleensä jo on.
__________________
-TimoV Range Rover Sport 2.7d SE, 2007 BMW 520xda, 2016 Mercedes-Benz ML55AMG, 2002 Linhai 500 IRS, T3 2016 Range Rover 2.5dse 1998(ex) Range Rover 3.9EFI Vogue 1990, Ardennes green (ex) Range Rover 3.5EFI Vogue 1986, Cypress green (ex) |
#15
|
|||
|
|||
Sammuu ainakin 0-80kmh vauhdista kytkintä painaessa, eikä vaihteella ole väliä. Mutta hyvä kun sanoit tästä, sillä eilen syttyi pariin otteeseen alamäkihidastimen ja absien merkkivalot. Ennen ei ole syttyneet. Mitkä johdot tarkemmin, onko kepin luota?
|
#16
|
||||
|
||||
Lainaus:
Ja melkeenpä aina kun jossain noissa TC tai ABS tai HDC on vika, syttyy kaikki kolme palamaan..."three Amigos" kuten tossa mun sigissä
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone |
#17
|
|||
|
|||
Haha. Siinähän ne kolme amigoa komeasti kiilui kojetaulussa. Sieltähän paljastui poikki menneet johdot. Ei tosin taida selittyä mikään tuolla kun vaihdekepissä olevalla kytkimellä ei ole varmaan vuosikausiin ollut pistoketta/johtoja mihin kytkeä tuo liitin.
Mapin letku ok, ei aika vielä antanut myöten purkaan ecua irti mutta katsotaan sekin. Viimeksi muokannut AnttiJuhani : 08.07.2020 11:23 |
#18
|
||||
|
||||
Eikä ne johdon päät ole päässeet kontaktiin/oikariin mihinkään tai maadoittumaan runkoon?
Mut joo, kuten tuolla aiemmin totesin, että epäilen sitä IACV:tä edelleen ykkös vaihtoehtona ongelmaan, eli itse rupeisin sitä ehkä ekana vaihtamaan kun kaikki muut on zekattu....tai kokeilemaan toisella jos sellaisen saa jostain käsiin.
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone |
#19
|
|||
|
|||
Voi hyvinkin olla osunut runkoon, koska päissä ei ollut mitään suojaa ja eilisen auto toimi kuin pitääkin. Jos se tuossa syypää oli, niin pakko sanoa että onpa kirjavat oireet yhden johdon takia. IACV:tä epäilen vielä. Tilaus hommiksi menee jos alkaa vielä oireilla.
|
#20
|
|||
|
|||
Aloin vielä kerran putsaamaan sitä tyhjäkäyntiventtiiliä. No sehän meni ihan jäykäksi kun sitä liikutti ja crc:tä ruiski sisään. Kaiken lisäksi väkisin pihdeillä sitä liikutellessa, tappi tuli ulos ja jousi lensi mihin lie. Ei löydy maasta ei puusta. Ei enää meinaa kaksin käsin saada sitä venttiiliä liikkumaan eikä meinaa mennä sisään kun painaa esim pöytää vasten. Ja tosiaan tyhjäkäynti pyöri taas jossain 2000-4500rpm korvilla kun kävin mökillä mutkan.
Edit: Uusi jousi löytyi varaosaliikkeestä. Kyllä se tuossa iacv:ssä vika on. Niin jäykkä tuo venttiili ettei se liiku mihinkään. Hakkasin vasaralla sen sisään kun ei enää muuten liikkunut, että sain sen takaisin pakoilleen. Nyt tyhjäkäynti on kokoajan jossain 4000 kohilla. Väänsin letkun mutkalle ettei sinne tule ilmaa niin tyhjäkäynti on 800rpm ja hieman röpöttää alhaalla, ja samalla ilmestyy ne kolme amigoa mittaristoon. Ajamaan silti pystyy. Taitaa viedä voiton minun tekemistä patenteista että pääsen töihin edes tällä. Nippusiteitä ja letku solmussa. Uusi tilaukseen ja vinkkejä saa heittää jos löytyy suomesta uusi osa. Viimeksi muokannut AnttiJuhani : 09.07.2020 14:03 |
#21
|
||||
|
||||
Nettivaraosan puolella on ainakin purkuosia Freekkuun useammalla, jos käytetty "uusi" kelpaa, marmoritiskiltä varmaan melko kallis, mutta saa varmaan nopeesti ( esim. Karaasi, Autorep, Offroadpaja).
Kattelin varaosaluettelosta, niin niitä näyttäis olevan kahta versioita, 4- ja 5-johtoista, riippuen vin numerosta (vuosimallista). up to VIN YA999999 MLZ100050L (5-piuhanen) VIN 1A000001 on MDQ100170L (4-piuhanen) UK:n varaosakaupoissakin näyttää melko hintavalta, e-bay:stä saattaa löytyä edullisia, joskin varmaan pääosin "pre-owned". EDIT: niin, ja toihan ei ole vaan "kiinni/auki"-vena, vaan siellä on askelmoottori joka säätää venttiiliä.
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone Viimeksi muokannut Kaitsu67 : 09.07.2020 14:37 |
#22
|
|||
|
|||
Joo se säätelee ilman syöttöä ecun tahdon mukaan. Jospa se edes seuraavat 5 työpäivää menis tukittuna niin pääsee töihin. Löysin 4-veto välitys Kovalaiselta purku friikin, niin saan varmaan ens viikon alkuun käytetyn osan. Kiitokset Kaitsulle taas. Jospa tämä osien vaihtaminen loppuisi joskus edes kuukaudeksi ja voisi keskittyä pelkkään ajamiseen.
|
#23
|
|||
|
|||
https://youtu.be/XJd4ajLNTIY
Siitä linkin takaa ihastelemaan freelanderin tyhjäkäyntiä. IACV vaihdettu eikä auttanut. Letkut tupla-tsekattu halkeamista ja vuodoista sekä liittimet myös. Ajon jälkeen lämpimänä tyhjäkäynti asettui noin 4000rpm korville. Nyt käy ja starttaa nätisti, oli jäänyt kaasun asentotunnistimen johto laittamatta kiinni joka teki vikavaloja ja huonoa käyntiä. Mutta mikäs olisi seuraavaksi tarkastettava? Ecua en vielä ole ehtinyt purkaa irti ja katsoa sen sisään. Ohjaustehostimen letku tosiaan vasta vaihdettu. Voisiko olla yhteyttä siihen? Sieltä letkun reiästä, pumpulta, minulla tippui jousi ja venttiili pois (spool valve) kun aloin laittamaan uutta letkua paikoilleen. Meniköhän väärin päin? Muistaakseni nämä oireet alkoi seuraavana päivänä. Edit: youtubea selatessa tuli tällainen kultanen ohje vastaan: https://youtu.be/jUbLtfo9FLM Viimeksi muokannut AnttiJuhani : 13.07.2020 19:15 |
#24
|
||||
|
||||
Lainaus:
Lainaus:
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone Viimeksi muokannut Kaitsu67 : 13.07.2020 22:57 |
#25
|
|||
|
|||
Enpäs hoksannut tehdä, kokeillaas sitä vielä. Mistä muuten huomaa että se on onnistunut kun viimeksi sitä tehdessä en huomannut niin yhtään mitään?
Joo oli hyvä löytö. Mie oikeasti odotin ton rallienglannin jälkeen ratkaisua tuohon high idle probleemaan ja sit lopputulos oli mitä oli.. |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
th400 temppuilee | kimitin | Tekniikka & Jutustelu | 5 | 18.05.2011 14:14 |
1kz-t temppuilee! | pulu | Tekniikka & Jutustelu | 6 | 17.12.2009 22:38 |
Valot temppuilee | Tekniikka & Jutustelu | 3 | 04.02.2008 20:17 | |
Tietokone temppuilee?-Kunnossa jälleen- | -Jyki- | Chit-Chat | 7 | 22.05.2007 20:53 |
RJ:n nopee 4wd temppuilee | RJ70 | Tekniikka & Jutustelu | 8 | 03.03.2007 21:37 |