![]() |
|
|
|||||||
| Linkit Off-Road -linkkejä ympäri maailman. |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#11
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
Katotaan jos sulle laitetaan kolme lämmintä ruokaa joitten ravinto arvo on laskettu siten, että juokset 25km hakkuu aukolle töihin ja teet 8 tuntisen vuoron sekä juokset takaisin kotiin ja viimeinen ateria on silloin 4-5 aikaan niin kyllä se vatta vaatii vielä jotain iltasta Ja liikunnan määrä on, että kävellään syömään. Ennen kuin inttiin jouduin tei ruumiillista raskasta työtä ja olo oli paljon parempi. Bemarin jaksoi tankata 30 litrasesta kanisterista kädet suorana, ettei vaateille roisku ja porot ruokin päivittäin uudelle hangelle siten, että kaksi 40kg rehu säkkiä olalle ja munia myöten lumi hankeen rehuvanaa levittämään ![]() Ennen inttiä jaksoin kantaa täyden 11kg kaasupullon melkein kilsan päästä asunnolta rehumyllylle kun se piti sulattaa ennen käyttöä intin jälkeen piti saatana pitää taukoa kun pullon varastosta ulos nosti ja intin jälkeen en jaksanut enään nostaa edes 200L tynnyriä pystyyn kun ennen sen jaksoi nostaa pystyyn ja vielä peräkärryyn työntää. 30 litrasia diesel kannuja ei jaksanut intin jälkeen kantaa kuin yhtä ja sitäkin helvetti pätkissä ![]() Eli omalta kohdalta olisi saanut koko paska jäädä vittu väliin. Noh yhelle kävi vielä huonommin, intissä sai niin paljon ylipainoa, että on kaiketi vieläkin nykyään työkyvyttömyys eläkkeellä ![]() Mutta siltikkään en ole jyrkkään inttiä vastaan koska jotkut vain tarvitsee sitä pärjätäkseen elämässä ja yhteiskunnassa Mutta en tiedä onko siitä vitutus pohjaisesta koulutuksesta mitää hyötyä vaikka olisi kuinka kova kersantti, mutta ei paskan vertaa nappaa vaikka utzbekistan suomen valloittaisi vaan loikkaa heti tilanteen tullen. Olen sitä mieltä kyllä muutaman pidemmän uran armeijassa tehneen kanssa joille se intti ei ole tärkein asia, että jos maanpuolustus tahtoa on niin kyllä se vihollinen kaatuu vaikka sivarillekkin kiväärin antaa ja sanoo, et tonne kattelet ja tosta puristamalla lähtee.
__________________
Positiivinen rasismi? Jos ei natiivi pyytää jotain se pitää antaa ja vähän päälle, ettei vaan olisi rasisti ja pilaisi ihanaa monikulttuurisuutta. Jos natiivi pyytää jotain se pitää kieltää ja vähän päälle, ettei vaan olisi rasisti ja pilaisi ihanaa monikulttuurisuutta. |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Kesäajasta luopuminen - Kansalaisaloite. | TOPPAHOUSU | Chit-Chat | 39 | 30.03.2019 07:21 |
| Järkeä tekijänoikeuslakiin, kansalaisaloite | Lars | Chit-Chat | 2 | 22.07.2013 07:52 |
| Kansalaisaloite ampumaratojen puolesta | Rak | Chit-Chat | 20 | 13.07.2013 21:47 |
| ohi on | KössiKenguru | Maasturiprojektit | 80 | 09.02.2009 09:09 |
| OHI - Päivityksiä | Lars | Uutiset | 1 | 06.12.2008 17:27 |