|
Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
||||
|
||||
Ehdotus liittyen tuulivoimaanKun jo pidempään julkisuudessa on ollut keskustelua mahdollisesta tuulivoiman lisärakentamisesta niin lähinnä liittyen tuohon tuulivoimaloissa käytettävissä oleviin valmistusraaka-aineisiin olen asiaa mielenkiinnolla seurannut ja havainnut, että tuulivoimaloiden mahdollisesta lisärakentamisesta käytävät keskustelut ovat yleensä käsitelleet muutamia samoja ristiriitoja jotka aikaansaavat keskustelun ns. "paikallaan polkemista"; 1) tuulivoimalat pilaavat maisemaa ja ovat rumia 2) tuulivoimalat ovat äänekkäitä ja aiheuttavat meluhaittaa 3) tuulivoimaloiden sijoituspaikat vievät tilaa ja maa-aluetta muulta tarpeelliselta käytöltä 4) luonto kärsii tuulivoimaloiden sijoittamisesta Koskapa olen ymmärtänyt, että käynnissä on ns. "yhteiset ilmastotalkoot" niin olisi ehdotuksia/näkemyksiä ko. asiaan, ei liene missään kiellettyä näin tehdä; 1) tuulivoimalat pilaavat maisemaa ja ovat rumia Tuulivoimalat ovat rumia? Voisi kysyä onko kukaan nähnyt kaunista ydin- tai hiilivoimalaa? Onko tuulivoimaloiden sijoittamista varten mahdollista ottaa käyttöön maa-alueita joiden maisemallinen arvo jo valmiin rakentamisen vuoksi ei voi enää juuri kärsiä tuulivoimaloiden sijoittamisesta? 2) tuulivoimalat ovat äänekkäitä ja aiheuttavat meluhaittaa Onko mahdollista harkita tuulivoimaloita sijoitettavan alueille joiden jo valmiista käytöstä syntyy ennestään olemassa olevaa meluhaittaa jolloin lapojen ääni ei voi jo olemassa olevan melun vuoksi muuttaa kokonaistilannetta? 3) tuulivoimaloiden sijoituspaikat vievät tilaa ja maa-aluetta muulta tarpeelliselta käytöltä Onko mahdollista sijoittaa voimaloita niin, ettei näin tarvitse tehdä? 4) luonto kärsii tuulivoimaloiden sijoittamisesta Tulisiko harkita voimalayksikköjen sijoittamista alueille joilla jo on ihmisen valmiiksi niin voimakkaasti muokkaamaa maaperää, ettei luonnolla ole niillä paikoilla juuri enää sijaa ja mitään ei niinollen ole enää erikseen pilattavissa? (Picture manipulated by UCB) (Picture manipulated by UCB) Ei voi ainakaan luonto tuosta juuri enää mennä pahemmin pilalle. Aihe (kotimaisen tuulivoimatuotannon lisääminen) kiinnostaa jo senkin vuoksi, että muutaman vuoden aikaperiodilla kotimaassa mahdollisesti voitaneen jo tuottaa mahdollisimman lievähaittaista ja ympäristöystävällisintä roottorinlaparaaka-ainetta eli vertailuun käytettävien rakennusmateriaalien osalta tultaneen nostamaan käsittääkseni nähdäkseni juuri pellava- ja hamppukuitu. Paras raaka-aine voittakoon, VTT tutkii parhaillaan tälläkin hetkellä jos oikein olen ymmärtänyt. - Paremman tekemisen puutteessa -
Viimeksi muokannut Urbancityboy : 29.03.2009 20:15 |
#2
|
|||
|
|||
Tuohon teiden väliin "myllyjen" laittamisesta: http://www.youtube.com/watch?v=wuK7YFhqwWY niin ja tuohan myllyhän oli made in Finland
|
#3
|
||||
|
||||
Lainaus:
Viimeksi muokannut Urbancityboy : 29.03.2009 20:13 |
#4
|
||||
|
||||
Sähkölinjat voisivat olla toinen potentiaalinen alue jolla maisemahaittaa ei enää pahemmin voi syntyä.
|
#5
|
||||
|
||||
lupiinistakin voi puristaa öljyä ja tehdä etanoliaLainaus:
Pientareet kasvamaan sitä yhtä energiaraaka-ainekasvia, olikohan energiapaju nimeltään. Hukka-alueet hyötykäyttöön! |
#6
|
||||
|
||||
Power leak at Turkey Point mm.Lainaus:
http://www.youtube.com/watch?v=aw-ik1U4Uvk Edelleen aiheeseen liittyen; bonuksena Suomen media ja sananvapaus, jotkut saattavat tietää, mitä tarkoitan http://www.youtube.com/watch?v=fV39jLuFNuY Kyllä ydinvoimala on kaunis ja ah niin turvallinen. |
#7
|
||||
|
||||
Hyvä ajatus kieltämättä toi tuulimyllyjen sijoitus, tienpientareet pidetään käsittääkseni sen takia matalana että näkee (jos näkee) eläimet jo ennen kuin ovat tiellä.
Missähän vaiheessa se mereen sijoitettava "dynamo" on menossa? Joka ottaa voimansa aaltoliikkeestä eli ei tarvitse rakentaa mitään patojakaan. |
#8
|
|||
|
|||
yksi mielenkiintoinen suomalainen keksintö on myös http://www.windside.com/.
+ Toimii pienilläkin tuulilla, ei pidä ääntä, turvallinen, ei väliä tuulen suunnalla - ei vielä ilmeisesti tehty ison kokoluokan turbiineita "oikeaan" sähköntuottoon Tuollaista olen miettinyt kesämökin sähkötuottajaksi. |
#9
|
||||
|
||||
Lainaus:
|
#10
|
||||
|
||||
Lainaus:
Tuollaisia innovaatioita tarvis lisää. Joskus katselin autokuvia ulkomailta, siellä oli koko katto vuorattu aurinkopaneeleilla, eli kattopeltien sijasta oli päällimmäisenä aurinkopaneelit, siisti toteutus eikä sitä edes tajunnut kuin vasta lähikuvasta. |
#11
|
|||
|
|||
Lainaus:
|
#12
|
|||
|
|||
Lainaus:
Viimeksi muokannut Byrocrat : 31.03.2009 20:51 |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Kysymyksiä kierrejousituksen tekoon liittyen. | Olkku | Tekniikka & Jutustelu | 25 | 31.10.2007 21:17 |
moderaattoreille ehdotus myyntipalstaa koskien | TimJus | Chit-Chat | 35 | 06.06.2006 21:36 |
Ehdotus tsättipiisiks | Hippiäinen | Music | 3 | 13.04.2006 08:11 |
Kallistuksenvakaaja ehdotus? | SoSo | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 24.05.2005 19:56 |
Ehdotus Mielipidelaiksi | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 1 | 23.12.2002 14:32 |