![]() |
![]() |
|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
![]() Mikä maasturiksi venettä vetävälle ajokoiramiehelle?Moikka! Olis taas mahdollisuus hankkia paremmin etenevä auto nykyisen 4wd farkun tilalle. En ole seurannut auto- ja maasturitouhuja 10 vuoteen, joten olen "pudonnut kärryiltä" sopivien automallien osalta. Tänä vuonna hankittava auto tulisi perheen kakkosautoksi, jolla ajetaan 5-10 tuhatta km/vuosi. Auton tulisi edetä etelä-suomen auraamattomilla metsäautoteillä max. 35-40 cm syvässä lumessa. Ja siihen pitäisi saada 2 miestä varusteineen ja 2 ajokoiraa kyytiin. Ja ajokoirat tarvii saada lämpimään tilaan (ei hiluxin kylmälle lavalle). Autolla pitäisi noiden lisäksi pystyä vetämään 2500 kg:n painoinen venetraileri järvestä betoni- tai asvalttiluiskaa pitkin. Eli Suzukeissa ei riitä vetopainot. Avolavat ok, jos jatko-ohjaamo takaovilla. Alennusvaihteet pitää olla (veneluiskaan). Vinssejä, ulkopuolista suojakehikkoa tms. varsinaista offivarustusta ei tarvita. Hirveästi rakennellut vehkeet ei ole kivoja, jos maantieominaisuudet on nollissa. Auton jatkuva rassaaminen ja osien metsästäminen ei kiinnosta, mutta pystyn tarvittaessa esim. hitsaamaan ja vaihtamaan jarruhilppeet ja pyöränlaakerit. Automaattilaatikoita vierastan, mutta ei se nyt ihan ehdotonta ole jos muuten sopiva kokonaisuus. Bensakoneet on kanssa vähän nou nou, mutta ei ehdotonta sekään. Tonnin polttoainevero (dieselvero) ei ole este, jos kokonaisuus on muuten sopiva. Autoon aattelin käyttää jotain 5000-15000€. Jos toi ei riitä, niin varmaan joku 25000€ on ehdoton yläraja. Mielessä on ollut VW Touareq. Siinä olis vetokykyä, maantieominaisuudet, alennusvaihteet ja lämmin tila koirille. Mutta onko se kestävä ja meneekö lumessa? Joku Toyotan 4runner (Hiluxin farkkuversio) olisi kiinnostava, mutta ne alkaa olla liian "kokeneita" (loppuun ajettuja). Ostoajankohta jossain 4-5/2025, joten ihan vielä ei kannata yksilöitä tarjoilla ostettavaksi. Kuorma-autokortti on. Täällä varmaan on tosi kokeneita maasturimiehiä, metsästäjiä ja kalamiehiä, joten olisi kiva jos saisin neuvoja/kommentteja Touareqista tai muista sopivista autoista. Ja jos ajatuksissani on joitain virheellisiä olettamia tai toiveita, niin niitäkin saa korjailla. Kiitos avusta!
Viimeksi muokannut ks75 : 09.01.2025 10:21 |
#2
|
||||
|
||||
![]()
Mulla oli 4-ovinen navara automaatilla ja nyt on pikkusen uudempi automaatti pathfinder joka tehokkaampi 190hv versio.tässä pikku korotus ja isommat renkaat ni aika mukava ajella huonoja teitä.
Niitä aika paljon mollataan ja haukutaan niin hinnat aikapaljon kohtuullisempia kun land cruiser/hilux. Ite oo ollut tyytyväinen ja Kohtuu kulutus ja mukava ajaa.on pikkupuoli ja maavaraa kohtuullisesti. Noi käyttömaksut aika isoja vaan noissakin nykyää. Vetopaino tais olla molemmissa 3000kg ja se tulee hienosti kyl perässä. Ruosteet noissakin monesti suurin murhe. Kait kone/loota voimansiirto suht kestäviä jos vaan huolettu ja vaihdeltu öljyjä. Noita alkupään automaatteja on paljon aski vikainena myynnissä. Pihassa löytyy myös j95 sarjalainen land cruiseri.siinäkin omat hyvät ja huonot puolet ja niissä monesti paljon ruoste vikaa kanssa. Jompikumpi lähteen kyllä hävitykseen kun ei oo kun toiselle käyttöä. Jos tulee vähän ajamista miettisin ite myös bensa jenkkejä.osat halpoja ja aika hyvin korjaamoja jotka pärjää noiden kanssa.kohtuu hintaisia eikä juurikaan enään hinnat putoa.vielä jos kortti riittää että kuormaauto niin käyttömaksut aivan olemattomat. Viimeksi muokannut tapsa4x4 : 06.01.2025 20:12 |
#3
|
|||
|
|||
![]()
Toi 35-40cm lunta voi olla aika haastava perus citykikottimelle. Eli juurikin sille Touaregille. En myöskään tiedä onko ne kuin luotettavia kun ne on vag tuotteita? Tuppaa nykyajan vagit olemaan todella surkeita laadultaan ja luotettavuudelta. Lisäksi jos katsot tuollaisia touaregeja sisältä niin kaikki napit on aivan puhkikuluneet. Enkä usko kyllä touaregin kauhean hyvin vakiona etenevän jos siellä on 40cm lunta.
Noilla spekseillä jos haluaa maasturikoria niin ehkä Pajero? Mut laittaisin kyllä 2" korotussarjan sellaiseen niin kummasti helpottaa lumessa etenemistä kun on sitä maavaraa. Jos otat sen 2000-luvun mallin niin sehän on erillisjousitettu edestä ja takaa. Joten on varmasti mukavampi ajaa kuin muut maasturit vaikka sitä korottaisi. Budjetti ratkaisu voisi myös olla Kia Sorento, mutta se pitää olla se 1-koppainen. 2-kopassa siitä tuli citykikkare missä ei ole alennusvaihteita. Tais olla 2007 eteenpäin sillä automaattisella nelivedolla? Joka on vakiona melko paska esitys, mut saksalaiset myy siihen parempaa järjestelmää. Maksoi joku 150e. Sillä saa samalla hitaan takavedon jos pelkkää takavetoa kaipaa välillä? Toinen budjetti peli on Hyundai Terracan. En vaan tiedä onko noita kumpaakaan kauheasti myynnissä kun Ukraina ostaa ne kaikki. ssssssaaaanngyyoogjon Rexton on kanssa melko edukas peli käytettynä. Ei hajuaakaan onko sellainen hyvä ostos? Kovasti aina mainostavat mersun moottoria ja voimansiirtoa. Mitä sellaista on uutena koeajanut niin ainoa ongelma mitä itse huomasi oli melko jäykkä perän jousitus. Mut sellaista mainostetaan 3500kg vetokyvyllä. En tiedä onko kaikissa niissä 3500kg vetokyky? Mut tuo olisi ainakin huomattavasti halvempi kuin mikään muu vastaava peli. Muistaakseni noissa on ihan alennusvaihteet. Eikä taatusti pidä kovin hyvin hintaansa, enkä usko sen olevan kovin helppo hävittää kun sen joku kaunispäivä haluaa myydä. Mikäli tuollaiseen päätyy niin tekisin ensimmäisenä ruostesuojauksen siihen jos sitä meinaa yhtään pidempään pitää. Itseasiassa tuo ruostesuojaus kannattaa tehdä kaikkiin peleihin mitä ikinä meinaatkaan ostaa. |
#4
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Mulla muutama sorento ollut ok peli mutta takajousitus ei vakiona kummosta kärryä tai kuormaa siedä. alkupään mallit vähän tehottomia. mutta suurin ongelma että noi aika hiton kovia mätänemään alustasta ja takaakseli putki mätii aikalailla. Mulla oli pihassa tollanen 2.9 terraca ni muuta kokemusta ei tullut kun että aika vankan näköinen alustastaa,aika lailla gen 2pajeron kanssa vastaava mutta osia tuntu olevan aika hankala saada ja kukaan ei tunnu ymmmärtänä noista mitään jos jotain neuvoja olis tarvinnut. |
#5
|
|||
|
|||
![]()
Minkä ikäisiä on gen3 Pajerot?
Bensajenkkikin vois tulla kysymykseen, mutta silloin se olis kai perheen kolmosauto, kun ajaminen taitaa olla tosi kallista. Mitä malleja jenkeistä kannattaa katsoa ja mitä vältellä? Ehkä joku jenkki kevytkuorma-autokin vois olla mahdollinen, mutta niistä ei ole mitään käsitystä mikä on laatupeli ja mikä ei. En ollut ajatellut Touareqia citymaasturina, kun siinä on alennusvaihteet ja 3500kg vetokyky. Samaa sitiä lienee Porche ja MB:n M-sarja? |
#6
|
|||
|
|||
![]()
Haisee ihan 2005-2010 malliselle 5.7 Grand Cherokeelle mun nenään tämä tarve
![]() 2008 tais tulla faceliftin myötä MDS sylinterinlepuutus joka lisää polttoainetaloudellisuutta mutta tuo muita murheita mukanaan että ehkäpä sit kuitennii non facelift mallia kannattaa katella. Varhaisemmassa hemissä nokka-akselin kanssa ongelmia jos louskuttaa tuntitolkulla tyhjäkäyntiä, tippuu öljynpaineet liian matalaksi. Uudemmissa tosiaan muita ongelmia MDS systeemin johdosta, muistaakseni tälläkin foorumilla on niitä taivasteltu. 5.7 V8 malleissa muistaakseni Quadra-Drive II kikkareet niin siellä on etu- ja taka-akselissa sähköisesti ohjattu limited slip meinings ja jakoloota tietty laatikon jatkeena. Menee sinne mihin ei citymaasturit mene... Ja pääseepähän muut eräjormat ihmettelemään kummallista valintaa kun vie niin kauheesti pensaakin tollanen, että pitäshän sen jäteöljyvatkaimella varustettu tojota olla ![]() Vetokyky lienee tässäkin sen 3500kg kun oli jo edellisessäkin generaatiossa. Motonetistä saa huonosti osia, Jamantilta saa orkkis osia ja osaavaa huoltoa ja lahden eteläpuolelta aeromotorsilta saa aikalailla kaiken mitä voi kotimekaanikko katiskan tielläpitoon tarvita jos itte haluaa pajoittaa. Bensaa saa ostaa vielä mittarilta, ei muuta ku vetoja! Joku korjannee suurimmat erheet. Itsekin aikoinaan tuumailin käyttökatiskaksi vanhaa paheroa kunnes joku viisas sanoi että miksi et hommaa jenkkiä. No hommasin eikä ole harmittanut kertaakaan WJ eikä WK Grandi. Korotettuna menee tuo oma WJ ihan normi talvirenkaillakin mökille noissa lumimäärissä Quadra-Drive voimansiirrolla. Menis varmaan korottamattomanakin. Toimii todistetusti myös eräjormailussa ![]() |
#7
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]() Itse ehkä ensin miettisin mikä ominaisuus on se mitä eniten haluaa painottaa koska kaikki maasturit on hieman erilaisia ja jokaisella omat vahvuutensa. Esim. kärryn edessä touareg pieksee kyllä sorennon ja cruiserin, mutta taasen sorento ja cruiseri on metsässä mahdollisesti hieman parempia ja helpompia ehostaa siihen tilaan. Sitten toinen on että autot on tuossa iässä ja hintahaarukassa jo yksilöitä. 7t€ saa varmasti hyväkuntoisen sorennon, mutta samalla rahalla saa cruiserin missä suuri osa raudasta on muuttunut ruosteeksi. Parhaitenhan tuohon tarkoitukseen sopisi jokin jenkki diesel. Kuorma-autona verot on onnettomat. Rameihin ainakin saa hyvin osaa suomesta ja maailmalta. Eikä kohtuu kokoisen pyörän kanssa kulutus nyt mikään järjetön ole, varsinkaan maantiellä. Kärry tulisi kivasti perässä ja 40cm lumessa ainoa mikä osuu lumeen on akseli. Ja viimeinen on se mitä lepoanttikin sanoi. Autoa ei passaa ostaa hätäisesti jos etsii hyvää yksilöä. Pitää valkata sopiva/sopivat ja alkaa kyttäämään. Se yleensä palkitsee lopussa sekä jää ylihintaiset romut ostamatta. |
#8
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Tolla budjetilla ja jos kortti antaa möyten kattelisin itse varmaan gen3 dodge ramia tai sama ikäistä 6.6duramax chevyä. |
#9
|
|||
|
|||
![]()
Amerikan ihmeet alkoi kiinnostamaan enemmänkin, mutta nettiautossa ei ole juuri tarjontaa kuin avolavoissa. Umpikorinen kuorma-autoksi tai pakuksi rekisteröity diesel olis tietysti sopivin, mutta just niitä ei juuri ole tyrkyllä. Eli ei varmaan sitten ole suomesta ostettavissakaan. Pitäisi siis saada kaksi ajokoiraa häkkiin auton lämpimään tilaan. Ei se takapenkin päälle mahdu, eikä varmaan takapenkit poistamallakaan, kun ei noi takamatkustajien tilat näytä kovin isoilta.
Pajerot vaikuttaa myös asiallisilta 3,2 litran dieselillä. Ja tosiaan joku halvempi jenkki bensakoneellakin, mutta se olis sitten kolmosauto. Ei pää kestä tankata yli 12 litraa sataselle... Täytyy tutkiskella alan foorumeita. Toyotan Land Cruiser on varmasti hyvä auto, mutta tuntuu ettei kannata maksaa pyydettyjä hintoja noin paljon ajetuista. |
#10
|
|||
|
|||
![]()
Mites tuossa toimisi joku neliveto paku? Sprintereissä osassa tais olla alennusvaihteet? En tiedä onko yhdessäkään pakussa oikein hidasta ykkösvaihdetta? Se kompensoisi alennusvaihteen puuttumista. Mut esim. Citroen/Peugeot/Toyota/Fiat/Opel malleja saa nelivetona. Niillä on 2500kg vetokyky. Osassa on vakiona +40mm korotus ja usein noissa korotetuissa on vielä kytkettävä lukko taka-akselilla. Sinne ainakin kyytiin mahtuisi helposti koirat ja mitä ikinä nyt haluaa kuskaa mukana. Tosin suurin haitta on sitten se adblue järjestelmä. Itse en ottaisi mitään autoa missä on adblue. Siinä kerjää vaan todella kalliita remontteja.
En tiedä onko Transportteria saanut vakiona korotettuna ja jollain lukoilla? Tai Vitoa? Transitissa on ymmärtääkseni melko paskaa nelivetoa tarjolla vanhemmissa malleissa. Mut voisin kuvitella, että Transportteriin voisi saada jonkun lyhyen ykkösen hankittua? Noista peleistä Transitilla on kait suurin vetokyky, mut sieltä pitää taas löytää se tietty malli. Lähtökohta on kait 2500kg vetokyky noilla kaikilla jos ne on minimissään jotain 2010 vuosimallia. Mut Transitissa on joissain malleissa 2800kg. Ei hajuakaan miten tuollaisen mallin löytää. Sprinterin osalta ei hajuakaan missä hinnoissa ne neliveto mallit mahtaa mennä ja niissäkin oli ymmärtääkseni automaattista nelivetoa ja kytkettävää. Se automaattinen neliveto tais olla melko paska esitys? Noikin taitaa aina olla niitä pitkiä ja korkeita malleja? joten sinne voi tehdä koirille kerrostalon sisään ja ottaa muiden koirat mukaan ![]() |
#11
|
||||
|
||||
![]()
Jos tuollainen ajatus kulutuksesta niin saa maasturin oston unohtaa kokonaan. Alta 12l/100km niistä mikään ei mene kuin maantiellä 80kmh ajaessa ja essonbaarin jutuissa.
|
#12
|
|||
|
|||
![]()
Kun kriteerinä on 2500kg kärryn vetäminen, niin alennusvaihde olisi melko must.
Rauhoittaa kärryn käsittelyä merkittävästi. Lukot keskellä ja/tai takana toisivat tarvittaessa varmuutta pehmeillä alustoilla. Ainakin alkupään Touaregeista tuollaiset löytyvät ja vetokykyä 3500kg. Touareg:n koko on melko kompakti, vaikka painoa on 2500kg. |
#13
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Ei mitään muuta uskalla suositella. |
#14
|
|||
|
|||
![]()
Silläkin lienee merkitystä kuinka pitkiä matkoja venettä repii perässä,jos viet sen 10km päähän pari kertaa kesässä, se on ihan eri asi kuin joka viikonloppuiset pitkät matkat uistelukisoihin tms...
Mulla oli aiemmin KJ jeeppi 3,7L v6 koneella ja se olis ollut varmaan ihan napakka veturi mutta oli vain jo liian vanha ja vikoja alkoi olemaan. bensaa meni sekalaisessa ajossa 13-17 litraa välillä. Nykyinen jimny haukkaa 7,5-8,4 litraa saturaisella (oman kulutusmittarin mukaan) ja venettä voi viedä mutta ei se veturi silti ole... |
#15
|
||||
|
||||
![]()
Tämä on ihan hyvä pointti. Varsinkin kun kulutuksella on merkitys. Jos kärrynveto on harvinaista niin isomman kokoluokan farkku olisi varmasti paras ratkaisu. 30-40cm luntakin on niin montaa sorttia. 35cm menee vielä etuvetoisella jos sopivaa niin neliveto farkku isommasta kokoluokasta ruksisi kyllä kaikki rastit.
|
#16
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
Ja ei se mene edes Hämäläisessä talvessa riittävän hyvin lumessa. Maavaraa on n. 190 mm. Minulla kun on useampi ajava koira, niin autollakin joutuu välillä ajamaan aika paljon jos koira ajaa jäniksen sijaan kettua. Jos koiraa ei saa napattua joltain tieltä kiinni, niin sitä saa etsiskellä yömyöhään naapuripitäjistä tutkapannan sijainneilla. Ja näillä lumilla tuota farkkua ei saa edes auratulta tieltä sivuun parkkiin ilman lapiota. Huomaan, että ihan kaikki kommentoijat eivät ole malttaneet lukea edes aloitusviestiä... Ja kaikki ei ymmärrä mitä on 2500 kg:n venetrailerin kiskominen järvestä. Eikä näytä ihan jokaisella olevan tajunnassa mitä on jäniksen metsästys tutkapantakaudella. 😉 |
#17
|
|||
|
|||
![]()
Pari tarkentavaa kysymystä.
Paljonko tuohon tulee vuodessa kilometrejä? Ja kuinka iso osa näistä traileri perässä? Montako kertaa kaudessa sitä venettä pitää nostaa/laskea? Onko ajo pääosin kotinurkissa pyörimistä vai tyyliin lapinreissua kerran kuukaudessa? |
#18
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
Toyota HDJ 100 vois olla kova peli. |
#19
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]() En tiedä millaisia 4wd farkkuja sinulla on ollut, mutta kuten sanoin niin isomman kokoluokan farkku. Tuollainen A6 painaa melkein sen mitä touareg eikä automaatista pala kytkin. Sillä pääsee myös lumihangessa. Yhäkin olen sitä mieltä että haettuun käyttöön ja varsinkin tuo kulutusrajaus mielessä katselisin itse touaregia,q7 tai possua 3.0tdi:llä varustettuna ja automaattina. Tosin kuinka hc lumipaikkoja ajetaan? Sekin kannattaa miettiä. Viimeksi muokannut Hcet : 11.01.2025 08:46 |
#20
|
||||
|
||||
![]()
Minä olen koittanut selvitä yhdellä käyttöautolla, jossa on kohtuullinen maastokyky, yli 3000 kg vetomassa ja vähintään 4 paikkaa. Kilsoja tulee itsellä 10-15 tkm / vuosi, joista merkittävä osuus trailerin kanssa. 20 vuotta sitten ostin 2002 Gen3 Pajeron 3.2 DiD-koneella (kytkettävä takalukko), sitten 2006 Grand Cherokee 3.0 CRD-koneella (automaattiset lukot molemmilla akseleilla lisävarusteena), ja reilu vuosi sitten vaihdoin 2016 Touaregiin 3.0 TDI (keski- ja takalukko + alennusvaihteisto lisävarusteena). Asteittain on tullut lisää tehoa ja mukavuutta, mutta Touaregin CAN-väylät on aika hankalia sitten kun tulee jotain ongelmia. Tee-Se-Itse -miehelle on vaikea pala viedä autoa korjaamolle, etenkin kun tuntuu että edes merkkiliikkeen osaaminen ei herätä luottamusta.
Terrain Tech- tai 4XMotion-paketilla varustettuja Touaregeita on todellä vähän uudemman pään 7P-korimallissa. Itse kyttäsin melkein vuoden ennen kuin sopiva tuli kohdalle. Normaali 4Motion-malli ei sisällä enää alennusvaihdetta tai tasauspyörästön lukkoja näissä uudemmissa. Vanhemmissa 7L-malleissa takalukko taitaa olla vakiona, tai ainakin paljon useammin se löytyy. Jos näitä kolmea autoa vertaa keskenään, niin Pajero on lähinnä traktoria, mutta ihan kelpo vehje etenkin uudempana. Vanhempien vuosimallien 160 heppainen kone oli aika nuhainen, mutta Gen4:n 200 heppainen on varmaan parempi. Grandi on suhteellisen hiljainen ja siinä on potkua mukavasti, mutta alusta oli ainakin minun autossa niin löysä että se tuntui kaatuvan mutkissa - ennen kuin siihen tottui. Touareg on "webaston" ansiosta todella lämmin noiden kahden pakastimen jälkeen, ja karvalakkimalleihin tottuneelle tuntui alkuun jopa sporttiselta ja luksukselta 262 heppaisen koneen ja 8 vaihteisen automaatin kanssa. Tuli vähän tälläistä tajunnanvirtaa, mutta kaikkia kolmea autoa voin suositella varauksin. |
#21
|
|||
|
|||
![]()
https://youtu.be/9Y1baYRkQAI?si=JzwUMIIuv41fcBBH
Tuossa kokeilen 3,2 DID Pajeroa, pientä tykkäämistäkin, vaan oli rikki. Ei ollut mun oma. Takaisin liikkeeseen ja sieltä tuli joku perusauto tilalle kun nelivedon toimimaan laitto ei sujunut. Ääni oli vähän karkea. |
#22
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Tuota testeriasiaa ei kannata pelätä. Alta 100€ saat lähes merkkitesterin. Vag vehkeisiin obd11 on kova sana, selkeä käyttää kelle vain. Vcds on sitten toinen Viimeksi muokannut Hcet : 11.01.2025 22:45 |
#23
|
||||
|
||||
![]()
On minulla VCDS, mutta väylävirheet on vähän ikäviä kun testerissä näkyy näkyy äkkiä virheitä vähän joka puolella.
|
#24
|
|||
|
|||
![]()
Ylimääräisen omakotitalon myynti ei toteutunut, joten ei tarvii hinailla ostoslistalla ollutta isompaa venettä. Joten ostan nyt sitte jonkun halvemman metsästysauton luokkaa 3000-7000€. Lava-auto ei tosiaan ajokoiramiehelle käy. Kilsoja tulee n. 5000/vuosi. Saa tarjota!
|
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Myydään 2 venettä, iso ja pieni | legless | O/M/V Ajoneuvot | 0 | 25.03.2013 21:45 |
Mikä uudeksi (city)maasturiksi? Myös metsään. | Rinssi | Tekniikka & Jutustelu | 17 | 19.02.2013 10:01 |
Myydään Pari venettä | patsuk | O/M/V Muut | 3 | 10.10.2011 21:30 |
Mikä maasturiksi? | legro | Tekniikka & Jutustelu | 15 | 06.01.2007 16:48 |
L200 Maasturiksi | L200-01 | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 05.09.2005 19:19 |