Jos auraus on edes sinnepäin oikein (kuten nyt on ainakin raportin mukaan) niin se ei tuollaista pitäisi aiheuttaa. Camberilla ei juuri ole myöskään vaikutusta, ei ainakaan noin paljoa.
Sen sijaan caster- kulma (sivusta katsottuna pallonivelien läpi menevän linjan "takakallistuma") vaikuttaa aivan helvetisti ohjauksen vetelyyn, palautukseen ja ohjaustuntumaan muutenkin. Jos autoa on korotettu ja napoja ei ole käännetty tai casteria muuten säädetty, niin voi kyllä olla ajettavuus ihan perseellään.
Toisaalta vanhoilla renkailla jos ajettavuus oli hyvä ja uusilla ei.. tietysti jokainen rengasmalli ja -koko on erilainen käytökseltään, voi toimia toisella ja toisella ei. Se mitä oman kokemuksen mukaan maastureiden ohjauskulmien säätöjen kanssa on pelleillyt, niin turha noita on edes mihinkään firmaan viedä säädettäväksi
Kunnolliset mittavälineet kouraan (= kaksi pitkää vatupassia mustekaloilla renkaan ulkokylkeen navan keskilinjalle kiinni), ja sitten säätämään aurausta. Mulla on Jeepeissä ollut aina joko nollassa tai hieman aurauksen puolella, hyvin on pelannut. Tojotassa voi toimia sillä, tai sitten jotenkin muuten

casteria kyllä tarkkailisin miltä näyttää, kannattaa oikeasti pitää kohtuulähellä tehtaan arvoja tai ohjaustunto on äkkiä jotain ihan karmeaa.. Tai siis näin ainakin oman kokemuksen perusteella Jeepeistä. Tuskin se Tojota kovin erilailla siinä käyttäytyy