Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ¤Offi-Osku¤
Sit olis hyvä jos ei kävis sillain kuin trialis harrastestanun kanssa että jo valmiiksi muihin luokkiin kelpaava kalusto onkin yhtäkkiä harrastestanuissa.
Niinhän siinä valitettavasti juurikin kävisi. Porukka rakentais erikoisautot harrastestanuun "kun kerta halvemmalla ilmoittautumismaksulla pääsee"
Mut joku tuommoinen safari luokka halvemmalla osallistumis maksulla ja vaikka sitten ilman palkintoa voisi olla hyvä. Tällöin kun ei ole oikeen palkintoja niin ei sinne varmaan tultaisi niin hullunlailla kilpailemaan vaan nimenomaan tutustumaan lajiin.
Kyllä se kisan tekeminen harrastestanulle maksaa ihan yhtä paljon kuin muillekin luokille eli tekemistä varmasti saman verran eli se siitä kustannussäästöstä palkinnot eivät ole niin merkittävä kustannuserä kisan teossa että yhden luokan palkitsematta jättäminen toisi säästöjä, jollei sitten kaikkia palkintoja joudu ihan selvillä euroilla hankkimaan
Parissa kisassa käynyt katsomassa ja mukaan tullaan sitten, kun joskus saa kaluston kasaan.
|
Yleisemmin voisi kait todeta, että eikös niitä safareita järkätä paljon useammin kuin kisoja ja niihin on katsoakseni huomattavsti paremmat mahdollisuudet osallistua sillä iskän katumaasturilla (tai omalla) kuin oikeaan offisuunnistukseen. Palstalla eräät offajat (taisi olla JOGi & Co) kirjoittivat (oliko 2010) osallistuneensa offiautolla oikeaan AS:ään (siis autosuunnistuskisaan) ja jos suunistuksen ja kevyen mettäajelun yhdistelmä kiinnostaa niin ei kun autosuunnistusta kokeilemaan näin syksyllä niin pimeässä vaikeusastettakin on ihan kivasti ja sopii juurikin tavan katumaasturillekin. Ei nyt ihan ole safaria mutta mettän puolellakin siellä poiketaan. Ja kun olen aiemmin kaarista kirjoitellut niin AS:ssä kaaria ei kysellä edes Wranglerilla osallistuvilta, rekisteriotetta kylläkin ja kisapelien tieliikennekelpoisuuskin todetaan eli kilvissä tulisi olla, mutta niinhän WooDoon esityksessäkin edellytettiin.