Nyybä nyt kompastuu siihen samaan nokkeluuteen, johon myös osa päättäjistä on kompastumassa. Eli ns. "ongelman poistamiseen". Eli yksinkertaisesti, tippaakaan asiaa tuntematta, siihen tutustumatta ja sitä liiemmin edes ajattelematta, kyseisenkaltaiset ongelmat poistuvat, jos aseet kielletään ja kerätään pois.
Valitettavasti asiat vaan eivät mene ihan tälleen. Mikä mahtaisi ensinnäkin olla se perustelu sille, että juuri opiskelijalta evätään aseenhankintalupa? Voi olla, että sellaista perustelua ei kukaan keksisi.. Itseasiassa ainoa, joka voitaisiin ajatella, olisi, että mikäli opiskelijoilla ei olisi aseita, niin he eivät kykenisi omilla luvallisilla aseillaan rynnäköimään omaan kouluunsa.. No entäpä sitten, kun joku opiskelija rynnäköikin luvattomalla aseella johonkin toiseen kouluun? Poistuiko ongelma? Itseasiassa kyllä.. Eipähän voinut tehdä temppuaan omistamallaan, luvallisella aseella ja yhteiskunta voidaan vapauttaa vastuusta. Vikaa ei tarvitsekaan hakea enää päättäjistä.
No, ajatellaanpa sitten pikkuisen pidemmälle. Eli otetaan opiskelija tai vaikkapa koululainen X, iältään 16v. X:ä ei oikein vielä ole löytänyt paikkaansa tästä yhteiskunnasta. Vanhemmat ovat kiireisiä ja arvostettuja uraohjuksia, jotka menestyvät taloudellisesti.. Eli ovat ns. "mallikansalaisia". X oppii tekemään taidokkaasti pikalounaista pakastepizzasta ja nuudeleista, sekä noudattamaan vanhempiensa jättämiä keltaisissa lapuissa olevia ohjeita. Koulun jälkeen X viettää aikaansa kavereiden kanssa ulkona notkumalla, näkee tuhansia elokuvia ja viettää lukemattomia tunteja netissä. Hänellä ei ole aikaa häriköidä, eikä muutenkaan herättää pahennusta. Hänet voidaankin luokitella "mallikansalaiseksi". Mukava ja rauhallinen poika.. Vähän hiljainen, mutta kohtelias, voisi naapurin mummo kuvailla X:ää.
Kuvitellaanpa, että elämä jatkuu uomissaan ja jonain päivänä X huomaakin kasvaneensa aikuisuuden kynnykselle.. Intti odottaa. Samoin, kuin itsenäistymisen korkea kynnys. Tässä yhteydessä huomataan, että X on viettänyt paitsi turvattua, niin myös aika sulkeutunutta elämää. Pari pientä omintakeista ratkaisua ja lopputulos voikin olla lööppilehdestä luettavissa. Tähän tietty edesauttaa se valitettava tosiasia, että vanhemmat eivät ole ehtineet edes tutustua aikuistuvaan poikaansa, saatikka päästä jyvälle hänen mahdollisista murrosiässä kohtaamistaan suurista kysymyksistä ja ongelmista, joita muuten riittää jokaiselle kasvavalle kakaralle.. Vastapainona voidaan todeta, että X:äkään ei jäänyt hopealle. Ei hänkään todennäköisesti oppinut vanhempiaan tuntemaan. Heiltä toki sai rahaa, asunnon ja taloudellaista vakautta, mutta jos läheisyys jäi vähemmälle, niin millään edellämainitusta ei loppupeleissä ole merkitystä.
Käännetään kelloa hieman taaksepäin, siihen, kun X on vaikkapa juuri 16-vuotias. Hän suorittaa vaikkapa metsästyskortin ja lähtee isänsä kanssa lintujahtiin. Luvassa on isästä riippuen mahdollisesti hyvinkin mieluisia hetkiä, joiden lomassa oppii paitsi muiden, niin myös itsensä kunnioitusta. Kylmässä ja märässä metsässä voi joskus törmätä ihan oikeaan vastoinkäymiseenkin, kun vaatteet ovat märät, pimeä hiipii, nälättää ja vituttaa.. Samaan aikaan voi kokea suuria onnistumisen tunteita esimerkiksi ensimmäisen itsesytytetyn nuotion kanssa askarrellessa, makkaroita paistellen, itseammuttua teertä ihaillen, josta äite saa valmistaa vaikkapa ruokaa. Puhumattakaan niistä isä-poika -keskusteluista, joita JOKAISEN nuoren kossin tulisi päästä käymään. Jos X:ällä taas ei ole isää, mutta hän pääsee edellämainitunkaltaisille reissuille vaikkapa enonsa, ukkinsa tai vaikkapa mummonsa kanssa, kokemaan ja elämään, tulos on todennäköisesti ihan yhtä hyvä. Mieleen jää muistoja ja oppeja, joista on apua niin korvessa, kuin Stadissakin.
Meni runoiluksi, mutta pointtina on, harrastuksesta riippumatta, että jotain tekemistä näille veijareille pitää kertakaikkiaan keksiä. Esimerkiksi aseiden kanssa pelaaminen on opettanut minulle henkilökohtaisesti sellaisen kunnioituksen paitsi noita tussareita, niin myös itse elämää kohtaan. Metsästys ja aseiden kanssa pelaaminen on opettanut minulle itseasiassa yhden keskeisimmistä elämän tosiasioista, eli sen, että poisotettua elämää ei kukaan saa enää takaisin. Elämä ja kuolema eivät ole mitään peliä, josta pääsee eroon katkaisemalla monitorista virran.
Eli eipä mennä tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä, etsimällä niitä ns. helppoja vastauksia. Joskus totuuden ja ratkaisun hakeminen voi olla työlästä ja jopa ikävääkin touhua, mutta ampumaharrastuksen puolestapuhujana olen todella sitä mieltä, että aseet kieltämällä ongelmat eivät poistu. Päinvastoin.