Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja jli
Täysin oikein, mutta laki on väärin  Jos kerran autoa ei käytetä liikenneluvalla, omistaja ei ole kuljetusyritys, kuljettaja ei ole ammattikuljettaja, eikä autolla kuljeteta muiden tavaroita, koko lakia ei silloin tapaukseen sovelleta. Koska ajopiirturia käytetään nimenomaan tuon työ- ja ajoaikalain noudattamisen valvontaan ja tuo laki ei nyt aiheeseen liity, ei piirturinkaan pitäisi liittyä.
Aivan samalla tavalla ydinvoimaloissa voidaan vaatia kellokortin käyttämistä, mutta jos joku vaatii minua asentamaan sellainen halkoliiteriini, vänkään vastaan.
Se on tietenkin kaikkien etu, ettei maantiellä ajeta pimeää keikkaa puoliunessa, mutta tuo ammattiliikenteen järjestelmä on vain johonkin offroad-kuormuriin tai kirjastoautoon aivan ylimitoitettu. Ainakin pitäisi olla jotain kättäpidempää tutkimusta siitä, miten ajopiirturin puuttuminen on lisännyt kolareita kirjastoautoille, paloautoille, maseille tms.
|
Enpä minäkään yletöntä valvontaa ihannoi, mutta näen noissa pykälissä joitakin pointteja. Tietty tasapuolisuus esimerkiksi. Oletetaan, että ajan kirjastoautolla viikon aamuvuoroja. Eipä tuossa virkapäivässä ajotunteja juurikaan tule, mutta noin kahdeksan tuntia elämästä menee kuitenkin. Jos ei ole piirturia, voin tehdä lisäksi täydet tunnit vaikka sora-auton tai bussin kanssa samalla viikolla. Sitten saadaan viikolle jo yrittäjämitta.
Toinen piirturin merkitys on onnettomuustutkinta. Mukavampi kertoa ajaneensa rajoituksen mukaan, kun piirturikin on samaa mieltä.