"Vuoden 2015 pakolaisaallon selvittäminen tulee olemaan historioitsijoille mielenkiintoinen ongelma.
Kuka pisti prosessin liikkeelle? Entä miten Saksa toimi? Miten ihmissalakuljettajat osasivat ennakoida ihmisaallon? Entä miksi Ruotsin niin sopivasti heijasi meille tulijat eikä meidän oma ulkoministerimme tehnyt mitään?"
https://www.nykysuomi.com/2019/02/10...uotsin-kanssa/
"On myös aivan perusteltua esittää hypoteesi, jonka mukaan Suomi teki jonkinlaisen sopimuksen Saksan kanssa Euroopan pakolaisten tietyn määrän vastaanottamisesta. Kyse oli oletettavasti epävirallisesta määräyksestä; se annettiin ilmeisesti pääministeritasolla ja sen jälkeen annettiin muulle hallitukselle tiedoksi.
Aihetodisteita on. Ruotsalaiset, jotka eivät mielellänsä tee mitään ajattelematta, kyydittivät vuoden 2015 kesällä tulijoita Ruotsin valtionrautateitä pitkin Suomeen tietäen, että vastaanotto on ok.
Se selittäisi, miksi Saksassa rekisteröidysti rötöstelleet– kuten Turun puukottaja – päätyivätkin Suomeen! Kyseessä oli sovittu järjestely Saksan pakolaispaineen helpottamiseksi: järjestely, jossa Saksan Saksaan tervetulleiksi toivottamia pakolaisia ja elintasopakolaisia jaettiin EU-maihin.
Perustuslain kannalta tämä yhteisymmärrys Saksan kanssa taikka ”sopimus” tai ”compact” on vähintäänkin epäilyttävä."
Kannattaa koko juttu lukea, niin ei pähkitytä niin paljon että mitäs vittua tänne asti kahlattiin/uitiin turvallisten maiden läpi suojaa anomaan...