Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kivinen
Ylläolevasta voi päätellä, että akryyliä voi liimata primerilla ja pikaliimalla.
Ja oliko tuo sitten arvaus, että ehkä polyuretaanipohjaisella tuulilasiliimalla voi koittaa?
Osaisiko joku kertoa vaikka akryylilevylle toimivan primerin ja liiman ihan tuotemerkkinä. Ja toimiva ihan sillä tavalla, että on itse käyttänyt ja toimivaksi todennut.
|
Hae vaikka Etrasta Vantaalta akryylimuoviliimaa Degussa Acrifix 192. Se liuottaa pinnat ja on UV- kovettuvaa. Liitos on käytännössä ja myös teoriassa yhtä puuta. Sopii akryylille että PC:lle.
Oon tuolla liimattuja akryylikappaleita sorvannu ja kiillottanut eikä sauma ei näy lopputuloksessa paljaalla silmällä.
Huom. akryylilevyä on sekä suulakepuristettua että valettua. Jälkimmäistä pystyy työstämään ja kiillottamaan täysin kirkkaaksi. Suulakepuristetun pehmenemispiste on niin matala ettei käsisahallakaan meinaa saada sahattua ja poranterätkin jumii kiinni.
Etra myi aiemmin valettua levyä, mutta noin 5 vuotta sitten ei ollu valikoimissa. Ohjasivat johonkin Kivistössä majapaikkaa pitävään firmaan josta sain oikeeta levyä. Harmikseni en muista firman nimeä.
Suulakepuristetustakin toki pystyy monenlaista tekemään, mutta liimatessa siinä on suurenpi riski, että se säröytyy valmistustekniikasta johtuvien sisäisten jännitysten vuoksi. Ja näitä jännityksiä saa siihen heposti myös sitä leikatessa. Akryyli kestää huonosti jännityksiä liuottimien kanssa... Mahdollisimman hitaasti sahaamalla ja vaikka vedellä jäähdyttäen sahauksen yhteydessä, voinee saada liimattavat reunat sellaisiksi, että ne kestää paremmin liimausta.
PC:n käsittelystä ei oo kokemusta, mutta materiaalina se on sitkeää kun taas akryyli on kovempaa ja hauraampaa.
Yleisohjeena: monelle muoville löytyy omat niille tarkoitetut liimat.
PS Ja pikaliima soveltuu lähinnä vain sormien yhteen liimaamiseen ja muuhun lähinnä väliaikaiseen kiinnittämiseen "wirn".