Eipä ole tullut kokeiltua päin ajoa, onneksi, mutta kyydissä noita on ollut vaikka kuinka.
Maasturiakin saa korottaa aika paljon, ettei hirvi tulisi konepellille, on sillä sen verran pitkät koivet. Lavallakin tulee sorkat toisesta reunasta yli vielä 30-40cm. Jotta auto hidastuisi osumasta hirveen, pitäisi konepellin reunan olla yli kyljen keskilinjan. Mahan puoli on pehmeämpi, joten osuma kyljen alapuoliskoon saa vain auton keulan painumaan alas. Ison hirven säkäkorkeus taitaa olla siellä kahden metrin paikkeilla, ylikin, ja kun kyljen korkeus etulavan kohdalla on n. 70cm, on kyljen puoliväli karkeasti arvioiden noin 1.5-1.7m kohdalla.
Kun sellainen 300-400 -kiloinen jööti tulee 100km/h päin tuulilasia, antaa A-pilarit periksi ihan väkisin. Tukevat ovet ja hyvä turvakaari tietysti auttaisi jonkin verran pitämään koria ryhdissä, mutta nautaraudoilla ja valotelineillä ei ole juuri mitään vaikutusta hirviosumassa - jäävät yleensä sinne ison hirven painopisteen alapuolelle.
Ainoa juttu, millä on kunnollinen vaikutus lopputulokseen, on pienempi kohtaamisnopeus.
|