Kirjaudu sisään

View Full Version : PASIen korjausta


pt.
05.12.2013, 14:00
http://yle.fi/uutiset/puolustusvoimat_elvyttaa_paseja/6971493

Koska moisilla tuli ajeltua kunniakkaalla palvelusajalla, niin toki otsikko vei mukaansa.

Mutta tuolla euromäärällä ja 70 vaunulla homma tulee maksamaan PER vaunu 230t€!

a) joko nyt ei ihan kaikkea kerrota

b) joku on haistanut hyvän bisneksen.

Uusittavien listalla on vain penkit ja oheissälä, sekä tarpeen tullen uusitaan sitten ehkä koneita ja akseleita. Toki tuohan on nyt annettu muodossa muun muassa, eli mitähän niihin sitten penkkien lisäksi uusitaan..

Muistellen vain noidenkin parissa vietettyä aikaa, niin kovinta hitekkiä ei kyllä löytynyt ei niin missään muodossa jonka korjaamiseen tuollaisia summia menisi.

Joku varmaan raskaankaluston kanssa toiminut voi laittaa hinnat mitä tuollainen perus turbodiesel (Valmet 612 DWI 4 stroke, turbo intercooler) ja kaikki akselit tulee maksaan, kymmeniä tuhansia varmasti, mutta?


Kylläkin tuo summa on kustannusarvio, eli pahimman kautta.

Jappi
05.12.2013, 15:10
Veikkaan että tuohon kuuluu kaikki sellainen varuste joita tositilanteessa tuohon vaunuun kytketään, eli pimeänäkölaitteet, tutka ja viestintälaitteet etc.

pt.
05.12.2013, 15:23
Veikkaan että tuohon kuuluu kaikki sellainen varuste joita tositilanteessa tuohon vaunuun kytketään, eli pimeänäkölaitteet, tutka ja viestintälaitteet etc.

Tutkana toimii korin äänet ja pimeänäkö enemmän ikäkysymys. Viestintälaitteet kulki joukkueen mukana, vai olikohan oma radio matkassa vaunulle, mutta kiinteää ei ole.

No juu, jos noita aletaan nyt lisäillä ja laittamaan vaunuihin, niin sitten, mutta hieman epäilen..

Ei noilla taistelemaan aleta, vaan siirrellään porukkaa vain lähemmäksi, nuo on kuitenkin panssaroinniltaan melkoisen mietoja.

sisua45
05.12.2013, 22:20
Uutisen mukaan korjaavat XA-180 malleja. Ne on vanhoja, 1983 ja eteenpäin, Valmet 611 DSBJ koneella. XA-185 on uudempi sillä 612 pannulla.

Noihin on toimitettu koko ajan kunnostettuja moottoreita, niinkuin maseihinkin. Ettei tuo remppaus juttu mikään uusi asia ole. :)

PunisherFIN
06.12.2013, 02:41
eikös pasissa ollu LV317 eli "vaunuradio" ihan vakikamaa, vai onkohan kosovon vaunut ollu sitten jotain spesiaaleja, mutta kun jotenki kummittelee, että inttiaikaan noissa oli radiot ja niillä jotain jopa joskus molotettiinkin :D tuo 611 joutas heittää huidun helvettiin, on ehkä suomen historian paskin kone kylmäkäynnistymään :P

Clint
06.12.2013, 07:37
Kyllähän noihin LV317:t kuuluu. Nyt noihin päivitetään digiradiot, puhelaitejärjestelmät ja sitten noita penkkejä jne... mitä jutussakin luki. Ja rahaa on varattu sen mukaan, että kaikkiin jouduttaisiin vaihtamaan kone, akselit ja muuta voimansiirtoa.

Koska kyse on hankkeesta, niin kuvittelisin ton hinnan sisältävän myös ylläpidon. Muuten PV on taas jälleen tehnyt hienon sopimuksen...

kivinen
06.12.2013, 09:45
tuo 611 joutas heittää huidun helvettiin, on ehkä suomen historian paskin kone kylmäkäynnistymään :P

Ei ole olemassa huonoa kylmäkäynnistymistä, on vain liian vähän pilottia.

pt.
06.12.2013, 10:00
Uutisen mukaan korjaavat XA-180 malleja. Ne on vanhoja, 1983 ja eteenpäin, Valmet 611 DSBJ koneella. XA-185 on uudempi sillä 612 pannulla.

Noihin on toimitettu koko ajan kunnostettuja moottoreita, niinkuin maseihinkin. Ettei tuo remppaus juttu mikään uusi asia ole. :)

Kyllähän noita toki on kunnosteltu koko ajan ja onhan niillä kyllä ajettukkin :D

Melko paljonhan noita ainakin omana palvelusaikana laitettiin kuntoon ja huollettiin, mutta verrattuna samassa hallissa oleviin T-55, niin näillä sitten huoltojen jälkeen ajettiin, eikä viikko korjausta, päivä ajoa.

Radio kuului varustukseen kyllä, mutta harvemmin taisi kiinni olla. Tällä nyt ainakin säästettiin se murhe, että muistaisi radan ylityksissä jne sen, että takana on korkea piiska.

Nakkipipot taasen toimi sisäisessä viestinnässä ominaan ilman tuota radiota (jos tuon uusintaan saadaan tuhansia menemään, niin kilpailutus olisi paikallaan..)

Katsotaan mitä seuraa, taitaa olla hinnat aina vähän eri kaliberia, kun päästään armeijaa varustamaan.

Nikuzai
06.12.2013, 12:35
Onkohan niin että tosiaan budjetti laskettu täysremppojen mukaan, mut sitä ylijäänyttä summaahan ei palauteta valtiolle vaan maksetaan vielä bonukset kun niin halvalla saatiin tehtyä vaikka täysmääräisen maksetaan :mad:


Esim. Joku haluaa keittiö rempan ja budjetoi siihen 30 000€
Urakoitsija tekee sen 12 000€ pitää ne 18 000€
ja saa vielä 10 000€ bonuksen kun sai rempan tehtyä niin halvalla :eek:

Jappi
06.12.2013, 13:34
Siis tarkoitin että armeija voi budjetoida kunnostukseen myöskin kaikki noissa vaunuissa mahdollisesti käytettävät varusteet ja asejärjestelmät. Myöskin sellaisia joita katsoo tarvitsevansa ja joita noissa ei ole koskaan ollut.

Mitä tulee tuon 611 pannun kylmäkäynnistykseen niin tohdin olla eri mieltä, olen käynnistänyt täysrempatun 611 moottorin -27 asteen pakkasella vain avaimesta kääntämällä. Lämmitintä ei ollut ja liekkihehku oli poistettu vuodon takia...

Ja ei todellakaan saa ulkopuolinen remppaaja ylijääneitä rahoja, mutta ei se armeija niitä takuulla valtion kassaan palauta...

sisua45
06.12.2013, 13:50
tuo 611 joutas heittää huidun helvettiin, on ehkä suomen historian paskin kone kylmäkäynnistymään :P

Minä olen myös tästä eri mieltä. Kunnossa oleva 611 (niinkuin muutkin rivipumppu valmetit) lähtevät 20 asteen pakkasella käyntiin ilman mitään apuvälineitä.

Valmet koneisissa SK ja SL sisuissa on samanlainen pilottipumppu kuin mersuissa. Kai paseissakin on?

Yölento
06.12.2013, 13:55
Siis tarkoitin että armeija voi budjetoida kunnostukseen myöskin kaikki noissa vaunuissa mahdollisesti käytettävät varusteet ja asejärjestelmät. Myöskin sellaisia joita katsoo tarvitsevansa ja joita noissa ei ole koskaan ollut.

Ja ei todellakaan saa ulkopuolinen remppaaja ylijääneitä rahoja, mutta ei se armeija niitä takuulla valtion kassaan palauta...

Samaa arvelen että ne ylijääneet vaan "katoaa" jonnekkin... :mad:

aslakki
06.12.2013, 14:42
Minä olen myös tästä eri mieltä. Kunnossa oleva 611 (niinkuin muutkin rivipumppu valmetit) lähtevät 20 asteen pakkasella käyntiin ilman mitään apuvälineitä.

Valmet koneisissa SK ja SL sisuissa on samanlainen pilottipumppu kuin mersuissa. Kai paseissakin on?


Thermostart spärdelli noissa tais olla, kyllä ne hyvillä akuilla viel
-15 hörähti mut sen jälkee puhalluslamput ja letkut suosiolla esiin, ei toivookaan ilman apulämpöä :D

Jappi
06.12.2013, 14:59
Samaa arvelen että ne ylijääneet vaan "katoaa" jonnekkin... :mad:

Ne katoaa armeijan normaaliin kulutukseen kun rahoitusta on muilta osin leikattu.

samisami2
06.12.2013, 17:13
Eiköhän noille tehdä ihan samat mitä tyylin maseille eli puretaan palasiksi, hiekkapuhalletaan, maalataan ja uusitaan kuluvat osat.

EDIT: Vanhempi uutinen puolustusvoimien sivuilta. (http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/xZLJjptAFEW_pT8groFyAUsDxWTMWHhgg2wTEcAMtrvN8PVBak XJJs4q7veWV3Wv3rkFEjBvc3wU-fG9aJvjBexBQlMDU8m0IZK99UaBlufArej4SA1EsAN7SNKoHDt rqqawnELXre4jn1i_0XQ3qgh2-daJSg8rxnrqvDAmKNSC0Zf3LNPDQGkb_mCzT_IsyYDPdYg-dSqwNXMNggxfJdCKtFjmsSgYMX363gvFTx3-ZVYQuGZbfwcHkIi_XQzkSrML97ER6hAiCPgvHu2dR_iKVudRnd HEaVDyxJ_RDFxbDRtue1EFkTslMxoVK1jtOy-b0WRaEGmSCC8sXFkT09f92z8y8RdkohdketTWoEVsVdFMNleAX n-n-QV9mq_o05u__czWtzYaFTCThP-SaYOkONWL_lwv4EJAWBKWEqKitJSxLC7B7nSgA2utnrEwVQ7db YzN7kLKTC2KJoqWmtMqqYO7mywkjfAxUuGxm3a8DRlOT-ieI9faGKQUSG01vC38QbU8GVaBdHSCrr69SweeCfadXqJqK4_b 03j9YedTDD05lva5ntKWYWelE2nw-aHP_eF6cpX7h05y9Ubi2_6cZSOe3tPbtxyTnNYj6OpHx0KzR9K f27_9BPDKYXI!/dl3/d3/L2dBISEvZ0FBIS9nQSEh/?pcid=5c6b7d0045bcc556bf39bf36bce3e112)
Elinjaksopäivitykseen sisältyy muun muassa ajoneuvon peruskorjaus, joka tarkoittaa ajoneuvon pääkomponenttien kuten moottorin, voimansiirron, vaihteiston, ohjauksen, sähköjärjestelmän ja hydrauliikan peruskorjausta. Ajoneuvojen elinjakso jatkuu peruskorjauksen ansiosta 2030-luvulle asti.

kivinen
06.12.2013, 17:54
Minä olen myös tästä eri mieltä. Kunnossa oleva 611 (niinkuin muutkin rivipumppu valmetit) lähtevät 20 asteen pakkasella käyntiin ilman mitään apuvälineitä.

Valmet koneisissa SK ja SL sisuissa on samanlainen pilottipumppu kuin mersuissa. Kai paseissakin on?

Minä olen tästä myös eri mieltä. Käskettiin tekemään testi, jonka tuloksena sotaväen Sisu SK181, Valmet 612, ajettuna alle 30tkm ja ei lähtenyt +5 asteessa käyntiin ilman pilottipumpun käyttöä. Starttaamista kokeiltiin kertaluokkaa 5 minuuttia yhtä soittoa. Ihan sama oliko ajettu edellisenä päivänä vai ei.

Vai tarkoitatko, että pilottipumppua ei lasketa apuvälineeksi?

Jokaisen Valmet moottorisen Sisun käynnistys aiheutti myös niin paljon sinistä savua, että olen nähnyt vain Renaultin pystyvän parempaan.

Vertailun vuoksi Rasin Cummins jyrähti tulille avainta näyttämällä.

sisua45
06.12.2013, 19:13
Pilottipumppu on apuväline, niinkuin on thermo start, lohkolämmitin, kaasutoho lämmönvaihtajassa, tai imusarja grilli.

Ex-työpaikalla 20 v sitten korjaamolle tuli iso lautatarhan valmet trukki. Siinä oli etuakseli revennyt, toinen pyörä oli vetoakselin varassa. :eek: Trukki seisoi pihassa kuukauden verran, ennenkuin ulkopuolinen firma korjasi akselin.

Minä kävin välillä käyttämässä trukkia, ettei akut pääse tyhjentymään. Kerran pari viikossa laitoin sen tulille, pakkasta oli silloin 10-25 astetta. Hyvin lähti ilman mitään apuvälineitä (en osannut silloin käyttää thermo starttia) käyntiin viikon seisottuaan 20 asteen pakkasessa. Moottori oli 611 CS, trukilla oli ikää silloin noin 15 vuotta. 611 C-sarja on vähän huonompi kestoltaan kuin D-sarja, jossa on jäähdytysnesteen kiertoa parannettu. 611 C-sarjassa takimmaiset pytyt käyvät kuumempana, ja tietysti kuluvat nopeammin.

Työpaikalla oli myös volvo-koneisia kalmarin trukkeja. Jopa työkaveri, joka oli äärimmisen kova volvo mies (hänellä muunmuassa oli pitkäiskuinen 3.5 litrainen volvo 164, kyllä muuten kulki..), tunnusti valmetin paremmaksi käynnistyjäksi. Ja niin se myös oli. Jakajapumpulla oleva perkins 6.354 ei oikein pakkasesta tykännyt. :rolleyes: Meillä LT volkkarissa ollut perkinsin 4.165 lähti suht hyvin käymään, kunhan piti tunnin lohkolämppäriä päällä. Perkinsiä ei tarvinnut edes ajatella laittaa tulille 20 asteen pakkasessa, ilman lämmitystä.

Armeijassa käynnisteltiin myös valmetteja pakkasessa. Masi lähti hyvin käyntiin aamuisin Maijanlammella. Pakkasta oli ajoleirillä parhaimmillaan 30. Yhdestä masista hajosi tosin imuventtiili, ja alkoi käymään viidellä pytyllä. Startin jälkeen kävi minuutin ok, sen jälkeen blop blop blop.... Ajoivat sillä takaisin Ouluun saakka, oli lavalla olijoilla hieman korvat lukossa. Masin ilmansuodatin on kätevästi lavan etuseinässä...

Veljen pyöräkoneen vanha ja väljä 411 BS vaatii kyllä sahausta pakkasella. Siinä on tuntikellossa yli 15000 tuntia, ja se ei ole toiminut koskaan koneen meillä ollessa. Veli osti sen muistaakseni vuonna 1991..?

90-luvun jakajapumpulliset valmetit eivät ole kovin häävejä käynnistyjiä, vaikka niihin laitettiin isompi starttimoottori tehtaalla. Moneen traktoriin on laitettu stanadynen tilalle bosch. Muistaakseni john deeren bossi menee liki heittämällä saatanadynen tilalle.

Savutuksen määrässä rellun kanssa tasoissa on kyllä leyland. :D Leukku on myös melko hyvä käynnistyjä, vaikka brittiläistä tekoa onkin.

PunisherFIN
08.12.2013, 16:29
Minä olen myös tästä eri mieltä. Kunnossa oleva 611 (niinkuin muutkin rivipumppu valmetit) lähtevät 20 asteen pakkasella käyntiin ilman mitään apuvälineitä.

Valmet koneisissa SK ja SL sisuissa on samanlainen pilottipumppu kuin mersuissa. Kai paseissakin on?

voin kertoo, että sillon meidän kosovon vaunuissa oli kaikissa sama "vika" eli "ominaisuus", koska QRF vaunua piti pitää 247 roikassa, jotta pääsi liikkeelle kun tarve oli eli alle 5min.
esmes meillä kuitilla ollut 4XX ei lähteny muulla kun järjettömän pitkällä (minuutti +++) startilla käyntiin vaikka sitä oli "hehkutettu", syljetty vastatuuleen ja tehty sadetanssi, jos keli oli pakkasen puolella yhtään.
tuo "sikaniska" oli iteasiassa ajettu <25tkm kun se kreikasta pöristeltiin kosovon maakuntaan ja sen persiissä niitä tuli se 3 muutakin kaveriksi joukkueeseen ja kaikki samanlaisia, ne kaikki oli peruskorjattu, tuunattu ja hoonattu, koneet tikissään, koska todistettu maantienopeus oli yli 130, niin kone oli VARMASTI kunnossa. toki sanottava jotain hyvääkin valmetista, kyllä se aina lähti käyntiin, eriasia sitten kauanko sen kanssa pelleiltiin, yhtenäkään päivänä en apuvirtaa tarvinnu, käyntiin ne lähtee, muttei nopeasti.

sen takia haukuinkin ne huonoksi käynnistymään, koska tiedän paljon dieseleitä jotka herää heti kun avaimesta käännetään. esim omistuksessa pari nissanin esitystä ja sangen varmoja ovat olleet :)

Nikuzai
08.12.2013, 17:15
Ne katoaa armeijan normaaliin kulutukseen kun rahoitusta on muilta osin leikattu.



Luulekkos, että kilpailuttamisen suomaliassa intti ne korjaa?
Kyllä ne sen korjaavan firman persiiseen menee ja tod,näköisesti vielä osakkeenomistajille ei duunareille bonukseksi