![]() |
![]() |
|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#426
|
|||
|
|||
![]()
Ihan paikallisesta varaosaputkasta olen hommannu noita vihreitä kortonkeja mittarivaloille.
|
#427
|
|||
|
|||
![]()
Otin vielä kertaalleen apukuskin puolen akkutelineen irti että sain niputettua johdotukset tuurillaan lopullisesti. Pyyhkijänmoottorin ja lasinpesimen kytkennät tein myös ja testasin. Muutama anturinpiuha pitää vielä siistimmin laitella tälle puolelle moottoria.
Moottorin etuosaan laturille ja lämpöanturille vedin johdotukset apukuskin puolen johtonipusta moottorin etupuolelta termarikopan ali. Pujotin piuhat ensin lämmönkestävään sukkaan ja sitten muoviseen kurttuputkeen. Hj61:stä otettu tehostimien alipainesäiliön sovittelu meinasi tehä vähän tiukkaa, mutta löytyi tuolle kuitenkin riittävä kolo. Nyt kun sain nuo alipainehässäkät valmiiksi ja tiiviiksi, tasoittui moottorin tyhjäkäynti silleen, ettei tuolla enää ole taipumusta pyrkiä sammahtamaan kun pudottaa korkeammilta kierroksilta tyhjäkäynnille. Samalla rupes moottori käynnistymään niin kuin 12HT:n kuuluukin, avainta hipaisemalla.
__________________
BJ75 SLCK #274 |
#428
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]() ![]()
__________________
FJ40 1967 -vaasansatama- BJ40 1976 -oldMama- BJ40 1977 -afrikantähti- BJ42 1981 -rosvo- BJ75 1987 -hillbilly- |
#429
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
__________________
-1996 T4 Syncro- -2000 Pajero 2800 GL- |
#430
|
||||
|
||||
![]()
Veikkaan kanssa että pillimehun rosvo pumppua säädetty väärin tuo vaiva yleensä johtuu kun pumpun ruuveja käännellään miten sattuu.
__________________
.salon seudun OFF ROAD Ry. pari Toyotaa |
#431
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
Edit. mulla kaikissa pumpun säädöissä oli sinetit, enkä niitä ole itekään sorkkinut..
__________________
BJ75 SLCK #274 Viimeksi muokannut Jull : 30.03.2023 20:49 |
#432
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
tiputtaa kierrokset silletasolle jolla ne ovat viimekerran kuumaksi ajetun koneen käsikaasun hifistelyllä olleet... hifistely siissiitä jos topicinpitäjä halunnut herkutella 12hooteen mahdollisimman matalilla joutokäyntikierroksilla koneen kuumana ollessa... eikäsitten seuraavallakerralla välttämättämuistanut joutokäyntitasoa kohottaa kylmälläkoneella risteysalueelle saapuessaan ![]() ![]()
__________________
FJ40 1967 -vaasansatama- BJ40 1976 -oldMama- BJ40 1977 -afrikantähti- BJ42 1981 -rosvo- BJ75 1987 -hillbilly- |
#433
|
|||
|
|||
![]()
Ekan kerran neljään vuoteen ruiseri kulkee taas omillaan. Kaikkea mahollista on vielä tekemättä, mut tärkeä parinsadan metrin testilenkki piti päästä ajamaan
![]() Takaoveen on siis suunnitelmassa vararengas telineineen, joten laitoin korin kulmiin nuo alkuperäiset pimennetyt "valot" ja varsinaisiksi takavaloiksi puskuriin meinasin upottaa tuommoset sirot 81x81 mm Led Autolampsin parkki/jarru/vilkku yhdistelmäledit, kaipa ne kooltaan riittää ja lailliset ovat, kun kerta ECE-hyväksyntä löytyy. https://www.ledautolamps-uk.com/imag...0(Digital).pdf Jarruissa on jotakin outoa, perusteellisista ilmailuista huolimatta poljin painuu ensipolkaisulla syvemmälle ja vaatii pari polkaisua että alkaa kunnolla pitämään. Pitää perehtyä vielä tarkemmin, vähän epäilys kohdistuu jarrupaineensäätimeen, se oli kuitenkin aika kuppanen ennen hapotusta ja maalausta. Varminta varmaan vaihtaa uusi tilalle, kun semmonen tuli tilattua talvella hyllyyn varuille.
__________________
BJ75 SLCK #274 Viimeksi muokannut Jull : 26.04.2023 00:20 |
#434
|
||||
|
||||
![]()
Tämä olisi hieno nähdä täällä https://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=168946
|
#435
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
__________________
BJ75 SLCK #274 |
#436
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Lainaus:
|
#437
|
|||
|
|||
![]() Just hikisesti sain valon tuohon mahtumaan, puskurin sisäpuolen kiinnikkeet ym. rakenteet meinas olla tiellä.
__________________
BJ75 SLCK #274 Viimeksi muokannut Jull : 28.04.2023 11:45 |
#439
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Eli ilmeisesti jonnekin jää huolellisenkin ilmauksen jälkeen vielä ilmaa, joka kulkeutuu pikkuhiljaa järjestelmästä säiliön kautta taivaan tuuliin. Aika saattaa parantaa...
__________________
Montenegro offroad club #88 Montenegro racing 16 www.montenegrooffroad.com 5 x 4x4: LJ + SJ + BJ + OUTLANDER + HILUX |
#440
|
|||
|
|||
![]()
Tuo kenkien etäisyys pitääkin tarkistaa, vaikka periaatteessa jos automaattisäädöt kunnossa, pitäisi olla säätynyt käkkäriä nykimällä ja sitä on tullut kyllä tehtyä. No ruuvarilla sitten apuja..
Lainaus:
Lainaus:
![]()
__________________
BJ75 SLCK #274 |
#441
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
Vielä yks kuva takavaloprojektista. Tuommoset kiinnikkeet tein valoille 2 mm rosterista, nuo sai aika sopivasti kiinni puskurin kiinnityspulttien alle. Aikaa sai kulutettua yllättävän pitkään myös ilmanputsarin muokkaukseen snorkkelille ja 12HT:n ilmanotolle sopivaksi. Alkuperäinen kotelon ilmanottorööri irti ja reikä umpeen, sitten kittiä ja epoksia pintaan. Seuraavaksi snorkkelin liitososan sovittelu ja kiinnitys Sikaflexillä ja muutamalla popparilla. Samalla laskin putsarikotelon kiinnityskorvakoita tuuman verran alas kotelossa, että koppa nousi sopivalle korkeudelle moottorin liitosputkeen nähden. Lopuksi uretaania pintaan, kannen lukkojen restaurointi ja kansi kiinni uudella siipimutterilla. Uusi jousto-osa moottorin ja putsarin välille joutuu varmaan ensi viikoksi, sittenpä tuon voi kiinnitella lopullisesti paikoilleen.
__________________
BJ75 SLCK #274 |
#442
|
|||
|
|||
![]()
Puuttuvia ja huonokuntoisia osia oon korvaillut uusilla, esim. rungon (puhdistus?)reikien tulpat, konepellin etuosan tiiviste ja lasinpesimen letkut ja liittimet.
vaikka etukäteen ennen maalausta olevinaan sovittelin kuskinpuolen tarvikelokarin paikoilleen, meinasi olla tuskaista saada tuo käymään hyvin paikoilleen. Muutamaa kiinnitysruuvin reikää ja pellin reunaa piti muotoilla uusiksi ja paikkamaalata, että alkoi sopimaan. Näillä kokemuksilla en enää tarviketta laittaisi mutta silloin kun tuon ostin, ei missään tuntunut alkuperäistä Toyota-osaa löytyvän järkevään hintaan.. No kuitenkin orkkis Toyotan takaovea saa vielä, kun se on edelleen sama kuin vuonna 1987, tai taitaa siitä joutua yhden pienen kannakelenkin ikkunakehyksestä laikkaamaan pois. Tässä ovessa on erona entiseen siis tuo vararenkaan kiinnityspaikka, eli tukirakenne oven sisässä ja neljä pultinreikää ovipellissä. Renkaan kiinnitysteline on sama kuin LJ/RJ70:ssä, yksi semmoinen vähän hitsausta vaativa mulla jo onkin mutta täysin ehjä on etsinnässä joten voin ostaa pois jos jollakin ylimääräinen löytyy..
__________________
BJ75 SLCK #274 |
#443
|
||||
|
||||
![]() Olisko
Oliskohan tämä sopiva, ei virheetön kyllä ole tämäkään mutta ei varmasti pahimmasta päästä
![]()
__________________
-82 Vihreä camo patrol -82 Hopea 2+3 projekti patrol -82 Varaosa tekniikanluovuttaja patrol |
#444
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
![]()
__________________
BJ75 SLCK #274 |
#445
|
||||
|
||||
![]()
Paljonko tuli ovelle hintaa lopulta? Partsouqista?
__________________
An nescis, quantilla prudentia mundus regatur |
#446
|
|||
|
|||
![]()
Päälle 700 € jäi kuluineen. Ssg.asia oli firma.
__________________
BJ75 SLCK #274 |
#447
|
||||
|
||||
![]()
Okei kiitos. Ei ihan mahdoton hinta kuitenkaan.
__________________
An nescis, quantilla prudentia mundus regatur |
#448
|
|||
|
|||
![]()
Vinssi kiinnittyi puskuriin pienehköllä vaivalla, vähän piti leikata metallia pois moottoripäädyn tieltä.
Takapuskurin kaikki osat paikoilleen, sekä natokoukku ja takavalot lopullisesti. Aikanaan sitten normikoukkukin, mutta nyt ei jouda kun katsastus lähestyy.. Ledien yhteyteen lisäsin vielä vastukset, että rele toimii oikealla nopeudella. Nopeusmittarin näyttämä pitäis korjautua yhtä pykälää isommalla pyöritinrattaalla. Etusatulat vaihdoin vertailuauton satuloihin eli siis PZJ75:n, nuo on samat monessa muussakin 90-luvun Land Cruiserissa. Noissa männät 43/43 mm, kun entisissä 43/34 mm ja jarrupalatkin näköjään vähän isommat. Jarrukilpiin piti tehdä muutaman millin leveydeltä lisää tilaa, muuten ihan bolt-on. Levikkeisiin vesihiontaa.. Epoksi pohja-/hiontaväriksi Pintaan Normafine 20%-mattauretaani ...ja paikoilleen. Perä näköjään ylhäällä tässä vaiheessa, mutta sieltä puuttuukin painoa vielä aikalailla, mm. vararengas takaovesta. Tarvittaessa lati pois jos jää liian ylös.
__________________
BJ75 SLCK #274 Viimeksi muokannut Jull : 06.07.2023 10:12 |
#450
|
||||
|
||||
![]()
Voi vitsit miten hieno.
__________________
.salon seudun OFF ROAD Ry. pari Toyotaa |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Myyty Bj75 pakettiauton "kovat" takapenkit | Erion | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 4 | 12.06.2018 08:51 |
Nopeusmittarin vaijeriin "" T-kappale"" Hodarin automaatin päivitykseen | BJ-40/76 | Tekniikka & Jutustelu | 7 | 26.04.2015 22:05 |
Ostettu 35",36" tai 37" renkaat 15" reiällä ja 10", vähintään -44 et japsijako vanteet | Dectane | O/M/V Renkaat ja vanteet | 1 | 19.01.2013 15:02 |
"nysäakseli" miten virheetön sen tarvii olla?edit, entäs "hubi"? | lacrits68 | Tekniikka & Jutustelu | 5 | 17.04.2011 17:00 |