|
Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
Eurotrial 2015 San MarinoAvataanpa tämäkin ajoissa niin ehditte suunnitella asiaa Vuoden 2015 Eurotrial järjestetään San Marinossa Crossodromo Baldasseronan motocrossradan alueella,paikka on siis sama kuin vuonna 2007 järjestetyssä Eurotrial-kilpailussa eli osalle jo entuudestaan tuttu. Ajankohta on 25. - 26.7. eli viikkoa aikaisemmin kuin mihin olemme viime vuosina tottuneet.Leirintäalue sijaitsee kisa-alueen yhteydessä ja avataan 19.7. Leirintä on ilmainen,mutta vain saavuttaessa ennen lauantaita 25.7. koska kisapäivinä alueelle on pääsymaksu.Ennen kisaviikonloppua San Marinossa järjestetään keskiaikatapahtuma joka lienee näkemisen arvoinen,ainakin puitteet ko. happeningille ovat loistavat. Kuvia kisa-alueelta ei ole syystä että paikallinen portinvartija oli lietsussa avaimien kanssa + sääolot (vesisade ja sumu) eivät houkuttaneet jäämään odottelemaan pitemmäksi aikaa.Hätyyttelen paikallista paparazziamme josko häneltä saisi otoksia tänne julkaistavaksi. Sitten muutama asia jotka tulivat esiin kokouksessa: - Jarruletkujen ja -putkien kiinnikkeiden tulee olla kunnollisesti kiinnitettyjä ja metallia,nippuside ym. virityksistä seuraa hylkäys katsastuksessa -Mahdollisen kaadon jälkeen tarkastetaan kaarien lisäksi myös istuinten kiinnitys ja turvavyöt -Iskunvaimentimissa olevat venttiilit suojattava tai suunnattava poispäin ohjaamosta -Ehdotettiin käytettäväksi suojaverkkoa sivuikkunoissa,tähän tulee vahvistus myöhemmin tarviiko vai ei -Melumittauksia ei suoriteta -Standard- ja Modified-luokissa korin ulkopuolinen suojakaari/kehikko hyväksytty Osallistumismaksun suuruudesta ei ole vielä tietoa,se ym. selviää aikanaan www.eurotrial.sm -sivulta (on jo aktiivinen!!) Lisäksi keskustelua herätti osanottajien vähyys sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla,näköjään myös muissa euroopan maissa on sama ongelma kuin meillä.Toivon ja uskon että tilanne tästä paranee eli suunta San Marinoon Lisäinformaatiota tuttuun tapaan allekirjoittaneelta puh. 0400 809210 tai mika.finer@gmail.com
Viimeksi muokannut örkki : 14.11.2014 11:46 |
#2
|
||||
|
||||
Jaa kesäkuun 25. pitää jo olla, että on leirintä ilmainen...huh huh...aika kova reissue tiedossa
|
#3
|
|||
|
|||
Sori,mun moka Korjattu. Kiitos Jare
|
#4
|
||||
|
||||
tämä kisa kiinnostais kyllä, eli ehkä voitais tulla mikäli joukkeessa on paikkoja protoihin
__________________
hä ja kaikki kirjoitukse ovat muistin varaisia,eli ei kovin luotettavia koska yleensä en illalla muista mitä aamulla söin vai söinkö ollenkaan. Ja omituiset sanat saattaapi johtua tän noupädin kosketus näppäimistä, ku tulee näitä harha/viereisiä kirjaimia |
#5
|
|||
|
|||
Viime vuosia muistelen niin ei ole proto(kaan)luokka ollut täynnä eli kyllä sinne sopii.Neljä ensimmäistä autoa /ryhmä + wild card,ja jos alkaa ylitarjontaa olemaan niin keksitään sitten jotain.Ja ainahan muiden maiden joukkueisiin mahtuu,varsinkin nyt kun otettiin käyttöön 50%:n sääntö.
Mutta tietysti ensisijaisesti oma tiimi täyteen |
#6
|
|||
|
|||
Suunnitelmissa olisi ainakin katsomaan tulla
|
#7
|
|||
|
|||
Lainaus:
http://www.4x4fsg.ch/downloads/proto...-11-14-_2_.pdf Täältä San Marinossa noudatettavat säännöt. http://eurotrial.sm/ http://eurotrial.sm/?page_id=2428 |
#8
|
||||
|
||||
no ei sinne jare nyt niin pitkä matka ole
mä voin taas ottaa kuvia kun sä ajat
__________________
M.O.C |
#9
|
|||
|
|||
Lainaus:
https://www.google.fi/maps/dir/Helsi...7!2d44.6038716 Ja itse kisapaikka. https://www.google.it/maps/place/Cro...d1109be2?hl=it Viimeksi muokannut Byrocrat : 06.03.2015 13:33 |
#10
|
||||
|
||||
Lainaus:
Mä sain kyl 2615km tonne osoitteeseen: Strada Genghe di Atto, 63 – Borgo Maggiore (RSM) https://www.google.fi/maps/dir/Helsi...437!2d43.94396 Mut silti kuulostaa pitkältä matkalta poikaporukalla bussissa .....jospa tällä kertaa menis ja tulis lentämällä ja ottais jonkuu vuokra kotteron. Pitäiskö oikee eukko ja lapsiki raahaa mukaan?? |
#11
|
|||
|
|||
[ota vaan niin mäkin meinasin.
QUOTE=Jare;1199515]Mä sain kyl 2615km tonne osoitteeseen: Strada Genghe di Atto, 63 – Borgo Maggiore (RSM) https://www.google.fi/maps/dir/Helsi...437!2d43.94396 Mut silti kuulostaa pitkältä matkalta poikaporukalla bussissa .....jospa tällä kertaa menis ja tulis lentämällä ja ottais jonkuu vuokra kotteron. Pitäiskö oikee eukko ja lapsiki raahaa mukaan??[/QUOTE] |
#12
|
|||
|
|||
Hyvä idea. Ja Oska sähän voisit tulla taas ajaa meidän autoo ni mä voisin nukkuu...
|
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
WORRYCROSSI 31.10.15 Tulokset, kuvia, videoita... | Patu925 | Tapahtumat | 111 | 07.11.2015 16:53 |
Myyty Marino 18 HT-vene projekti | jkholma | O/M/V Muut | 0 | 21.08.2012 02:35 |
Myydään Vene Marino Mustang | Mappe | O/M/V Muut | 0 | 10.05.2010 21:33 |
San Marino 2007 | Kikke | Tapahtumat | 36 | 29.05.2007 08:19 |