|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
||||
|
||||
Iso Gee - UnimoG U1700L: VAIHE VI - kopin hinkkaamistaViritellääs tuosta meidän MoGista nyt sitten tänne jonkinlainen topic, ja päivitellään hissuksiin aina kun jotain mainittavaa saadaan aikaiseks. Aloitetaan kuitenkin ihan alusta... JOHDANTO... Kuten joku ehkä on jo huomannut, olen katsellut Moggeja “sillä silmällä” jo reilun pari vuotta, ja muutamaa Saksan kaunotarta oltiin välillä jo ihan vakavissaan lähdössä katsomaankin. Helmikuussa kuluvan vuoden 2012 13. päivä, bongasin ruåttalaisten blocket sivustolta ujohkon ilmoituksen, jossa ei ollut kuvaa, ei hintaa, ja muutenkin melko puutteellinen tiedoiltaan. Ilmoituksen perusteella myynnissä oli -86 mallinen U1700L. Laitoin myyjälle englanninkielisen mailin, vaikka ilmoituksessa lukikin että mieluiten vain soitot. Ilmoitus pyöri kuitenkin sen verran vahvasti mielessäni, että seuraavana iltana pähkäilin, keräsin rohkeutta, muistelin ruåttin kielisiä “hejssan häär taalar Pekka” pohjaisia avausrepliikkejä, ja hiippailin talliin soittamaan. (mun ruåttia ei kuuntele nauramatta kukaan) Myyjä vastasi melkein heti, ja änkytin hetken jotain bulvaaniansuomenruotsin sekaista, ja kysyin josko vastapuoli puhuis englantia… Tuntui puhuvan varsin selkeää sellaista joten päästiin alkuun. Myyjä kertoi ostaneensa härvelin työpaikkansa huutokaupasta noin vuotta aiemmin, ja suunnitelleensa varustaa se nostolavalla, kun autossa oli hydrauliikka valmiina. Nyttemmin oli tullut siihen ajatukseen, että pääsee helpommalla kun ostaa valmiin nostolava-auton. Kertoi vehkeen olevan melko siisti, katossa (!!!) muutamaa ruostepaikkaa lukuun ottamatta ruosteeton, käyvän nätisti ja olevan ajokuntoinen. Ymmärsin myyjän jutuista, että auto on noin 170 000 ajettu, ja eikä ruåtsin rekisterissä. Turbokone kuulemma, 8 vaihdetta, hydrauliikka, eikä juuri muita varusteita. Kiitin tiedoista, pyysin lähettämään kuvia ja valmistenumeron mailiin, ja kerroin palaavani asiaan. TIETOA SAADAAN ALKUUN VARSIN NIHKEÄSTI... Ei ihan mahdottomalta kuulosta, ajattelin ja jäin odottelemaan sähköpostia… Seuraavana iltana tuli maili, jossa oli auton valmistenumero, ja myyjä kertoi ottavansa kuvia kunhan käy mökillä jossa vehje oli talvisäilössä. Kuvia odotellessani googlailin myyjän nimeä (varuiks - on tullut tavaks), kaivelin valmistenumerolla omien tietolähteideni kautta, ja odottelin kuvia. Aika tuntui pitkältä. Loppuviikosta tuli muutama kuva, ei oikeastaan mitään ihmeellistä, väri joku vihreä, jonkinlainen lavettilava ilman laitoja, hiukan surullisen näköinen mattaantunut ja likainen pinta. Eka kuva, ruåtsissa, omistajan mökin pihalla: Maanantaina vastasin mailiin, kysyin auton tarkempaa sijaintia ja historiaa, myyjästä ei kuulunut pariin päivään mitään. Ryssän VIN dekooderi ei tunnistanut autoa, käytin toista, ja sain hirmuisen listan tehdasvarusteista, joiden koodeista en ymmärtänyt vähääkään. Lähetin valmistenumeron yhdelle tutulle täällä Suomessa, ja Jenkkeihin yhdelle unimoG spesialistille, saadakseni hiukan lisää tietoa. Torstai-iltana, aika myöhään tuli Jenkeistä maili, jossa osattiin kääntää varustekoodit selkokielelle, ja tästä hetkestä alkoikin pitkä uneton kausi… HISTORIAN SELVITYSTÄ... Varusteluettelo sisälsi sen verran “eksoottisia” tehdasoptioita, että ajoneuvon historia alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Laitoin myyjälle uudestaan mailia, kysyin auton historiasta, ajattelin kokeilla josko sieltä selviäis jotain uutta. Samaan aikaan laitoin ystävälleni Vehossa kyselyä josko kertoisivat auton ensimmäisen omistajan / tilaajan. Myyjä vastasi piakkoin, kertoi että auto on ollut hänen työpaikkansa omistuksessa kauan, ja sitä on käytetty jonkinlaisena testiautona jossain projektissa, kunnes viimeiset vuodet se on seissyt hallissa ajamatta. Firma oli huutokaupannut poistokalustoa ja myyjä oli sen sieltä sitten ostanut. Tässä yhteydessä selvisi myös, ettei autoa oltu edes rekisteröity ruåttiin, vaan sillä oli tarpeen vaatiessa ajeltu paikallisilla liimakilvillä, tai näin ainakin luulin ymmärtäväni. Vehosta sain vastauksen, että ensimmäistä omistajaa eivät kerro, asiakastietosuoja syistä. Tässä vaiheessa kyselin jo mahdollisuutta tällaisen vehkeen rekisteröinnistä Suomeen, ja sain aika selkeät ohjeet… a) aikaisempi rekisteröintitieto jostain maasta Tai b) omistajahistoriaselvitys myyjältä ja 10 vuotta taaksepäin c) käyttöönottoajankohtainen varustus ja vaatimuksenmukaisuus Kuten aiemmin vihjaisin, auton varustus viittasi jotenkin raskaaseen käyttötarkoitukseen. On tehtaan vahvistettua alustaa, kallistuksen vakaajia eestaas, vahvistettu taka-akseli, ohjaamon suojaus, workingears alennusvaihteisto (tästä myyjä ei edes tiennyt, tällähän pikkuykkönen on kokonaisvälitys 500:1), kylmäkäynnistysvarustus, NATO väri (!!!) ym. ym. Laittelin lisää maileja sinne tänne ja tuonne selvittääkseni ensimmäisen omistajan, tarkoituksenani siis löytää ensimmäinen käyttöönottopäivä, ja paikka, jotta rekisteröinti Suomeen olisi edes mahdollinen. Näihin aikoihin myyjäkin taas ilmestyi, eli vastasi maileihin, oli ollut jossain reissussa. Kyselin historiaa lisää, ja kysyin myös hintapyyntöä. Vastaus tuli aika pian, pyyntö oli kohtuullinen ja nyt kertoi yrittäneensä aiemmin rekisteröidä autoa ruåttiin, mutta ilmeni ongelma. Ruåttalaiset olis myös halunneet tietää käyttöönottoajankohdan, ja kun sitä ei ollut luotettavasti esittää, olivat ilmoittaneet kannakseen, että auto rekisteröidään jos tämän päivän vaatimukset täyttyvät !!! Eli, syy myyntiin olikin se, ettei sitä ruåttiin onnistuta kilvittämään, tai onnistuta ja onnistuta, mutta myyjä ei ainakaan onnistu… TIETOA JA ARVAUKSIA... Sain hirmuisella väännöllä ja osin hyvällä tuurilla selville, ehkä jopa hiukan kyseenalaisten toimien jälkeen, että auto oli toimitettu tehtaalta elokuussa 1986 Itävaltaan. Sinne sitä ei kuitenkaan koskaan oltu rekisteröity. Ei myöskään Saksassa, eikä Ruotsissa ! Auto oli alustaltaan huomattavasti tukevampi kuin tavalliset kuorma-auto moGit, ja ilman “lavaa”. Värinä NATO vihreä. Myyjä töissä ruåttin armeijalle tuotteita tekevässä firmassa. 1+1+1+1+1 = 6 … eipäs vaan 5 ! Jotain puuttuu… Lisää painetta myyjälle, varusteluettelo liitteeksi, kysymyksiä, jne. Samalla armotonta agentointia, ja lisätietona näihin aikoihin putkahti Mersun tehtaan Saksalaiselta historia osastolta, että tehtaalta lähtiessään auto on mennyt “siviiliorganisaatiolle”, mutta enempiä tietoja eivät voi antaa. Kiitos ja Danke - täähän alkaa ratketa. ARVAUS OSUU OIKEAAN: Taas hiukan hyvää tuuria, pirusti googlausta, myyjän työpaikan historian selvittelyä, tuhansien kuvahakujen jälkeen kuvio alkoi olla selvillä. Myyjä vastaili mun esittämiin pohdiskeluihin ikään kuin kautta rantain, vastasi maileihin aina niiltä osin kuin osuin oikeaan, ja jätti muihin vastaamatta. Sain lisää kuvia ja oltiin jossain maaliskuun loppupuolella kun vahvistui autolle “uskottava” historia. Osan myyjä oli kertonut, osan pystyi vahvistamaan, vaan ei kertonut itse ennen kuin kysyin. Tämä historian selvitys siis johtui edelleenkin siitä, että ilman älykästä ja perusteltua historiaa ei autoa saatais Suomessakaan kilpiin. Vehje on siis tilattu ja toimitettu tehtaalta 1986, mennyt Itävaltaan varusteltavaks, tullut sieltä ruåtsiin silloisen ab Boforsin haltuun ja omistukseen, ja ollut “yhteinen” testialusta boforsin ja swedarmyn projekteissa. Lavalla on ollut jämerä hydrauliikka ilmatorjunta / kranaatin heitintä varten, ja sittemmin tästä on kehittynyt ASRAD ilmapuolustusjärjestelmä, jota Suomenkin armeija nyttemmin käyttää UnimoG 5000 alustalla. ASRAD U5000 - Karjalan Prikaati: BINGO !: Enpä sano kuka, ja miks ja miten sai yhteyden ruåttin armeijan materiaalilaitoksen arkistoon, mutta sieltä löytyi ratkaiseva vinkki. Tai ei oikeastaan vinkki, vaan fakta, eli totuus, eli todiste: kyseinen auto oli maahantulokatsastettu ruåttiin vuonna 1988, mutta hylätty. Puutteet oli olleet aika mitättömiä, jotain heijastimia, valonpesureita, e1 hyväksyntien puuttumisia (ei todistusta) jne. Autolle oli kuitenkin tällöin varattu ruåttin armeijan rekisteritunnus, joka ei sittemmin toteutunut kilpiin saakka, kun autoa ei uudelleen siellä katsastettu. Tunnus kuitenkin näkyi arkistossa, ja ajoneuvo kulki armyhistoriassa omalla sille varustetulla tunnuksellaan, vaikkei kilpiä koskaan saanutkaan. RUÅTTIIN NYT JA HETI... Tässä kohtaa alkoi tulla hiki, nyt sinne ja äkkiä. Pääsiäisen pyhinä sitten suunnattiin Turun kautta laivalla ja omalla autolla länsinaapuriin, ja aamulla Tukholmasta kohti keskiRuåttia. Myyjän kodin kautta mökilleen jossa moGGi nukkui talvi-untaan. Käyntiin, antaa lämmetä ja jutellaan mukavia. Myyjä oli kuin eri ihminen, kertoi oikeastaan kaiken auton historiasta. Eli nyt oli kielenkannat auki, kun olin paikanpäällä, täältä etänä selvittäneenä auton historian. Juotiin kaffetta ja syötiin pullaa, kevätaurinko paistoi, ajeltiin moGilla. Kaikki vaikutti hyvältä, toimi ja oli just kuten piti. Mittarilukema yllätti, ei ollutkaan 170 000 vaan 17 000 km !!! Oli siis mulla mennyt miilit ja kilometrit mulla sekasin. Kunto oli "kuin uusi". Tuli kuitenkin pikkuhiljaa aika lähteä kotiin, tällä reissulla ei siis vielä pitänytkään tuoda autoa tullessaan, vaan katsoa peli. Lisäks ruåttissa on aika nihkeä liimakilpikäytäntö, ja auto oli seissyt pitkään joten lähdettiin kohti satamaa, ja luvattiin tehdä tarjous. Myyjä oli lähdössä kahden viikon työmatkalle, joten tämä sopi hänellekin. KOTIIN JA TAKAS RUOTSIIN... Matkalla kotiin, otettiin palaveria vaimokkeen kanssa, syötiin ja pohdittiin... Kotiuduttiin, mietittiin autoa, kuntoa, speksejä ja varusteita. Googlailtiin Saksan tarjontaa... Jotenkin alkoi tuntua että tässä se kyllä nyt olis, on turbokone, “nopeat” akselit, vahva alusta, pienet kilometrit, asiallisen oloinen myyjä. Kaikki kohdillaan… Päätettiin koittaa tarjouksella, joka oli melko lailla myyjän pyyntö, mutta niin että myyjä taikoo auton konstilla haluamallaan Tukholmaan satamaan ja me siitä eteenpäin… Mailia myyjälle, ja odotusta. Odotusta ja odotusta. Plim, olet saanut sähköpostia: Myyjä hyväksyi tekemämme tarjouksen sellaisenaan, eli toimittaa auton satamaan. Eli, eikun sovittin päivä, oli jotain toukokuun puoliväliä ja taas mentiin… Tällä kertaa Helsingistä yli, liimakilvet mukana jotta päästään sitten takaisin kotiinkin. Homma meni aika sukkelasti rannassa, moGGi oli tullut rekan kyydissä lavetilla. Tehtiin paperit, ja kaupat ja ajettin moGGi rahtipuolen jonoon. Päivä tepasteltiin Tukholmassa, ja illalla yli takaisin. La aamuna Katajanokalta ajamalla kotiin. 140 tiellä 80 kmh / 2650 rpm kotona we(l)homäellä PIENTÄ PERUSHUOLTOA... Kotona moGGi on saanut nyt perusteellista tutkiskelua, uteliaita katseita, pohdiskelua ja mittailua osakseen. Pientä katsastusvaatimuspäivitystä, nestehuoltoa ja siivousta. Eilenn aamusella ajelin rekisteröintikatsastukseen, ja ilman huomautuksia tuli kilvet. On muuten seitsemäs U1700L Suomen kilpien välissä... Tästä on hyvä jatkaa Uni Mökin rakentelua… =====*===== EDIT: skaalautuupa oudosti... koitetaan korjata...
__________________
- Levannon We(l)ho - Viimeksi muokannut pee : 08.03.2015 23:15 |
#2
|
||||
|
||||
On kyllä upea peli! Ja tuo historia kuvio vielä täydentää koko homman.
|
#3
|
||||
|
||||
Mahtava aloitus ja mahtava auto! Minkälaiset suunnitelmat auton varalle on?
__________________
HJ61 MMC |
#4
|
||||
|
||||
No onse perkele aarteen löytänny
__________________
<-Supporting your local heroes-> - Team Rolling Jeep - Mikälie jäätelökioski Jeep |
#5
|
|||
|
|||
Olet sä kyl sitkee sissi kun tollasella historialla sait mogin kerrasta kilpien väliin... =) Vaan onpahan ainakin auton historia nyt kunnolla tiedossa kun oot joutunut (vieläpä meren takaa) kaivelemaan auton historian tietoos. Iso peukku pers... eiku siis! =)
|
#6
|
||||
|
||||
Mitä tuossa puskurin keskellä on/on ollut? Puuttuu pätkä välistä.
Ja ethän vaan vaihda väriä?
__________________
Size does matter, Sisu A-45 projekti
Sisu-harrastajien palsta, SISUA.net Myydään: Pajeron osia, Uusia ja käytettyjä maastokuorma-auton renkaita, 50-80 luvun euro ja japsi henkilöautojen osia, sekä perseestä perämoottoriin! |
#7
|
||||
|
||||
on se vaan niin hyvän näköinen tommonen moggi ... meikäläisen märkä päiväuni
|
#8
|
||||
|
||||
Kiitoksia palautteista !
Iso Gee saa niskaansa (ajan saatossa) irroitettavan matkailukorin, varustettuna sopivasti kahden aikuisen reissailuun camping alueita vältellen Nokassa, puskurin puuttuvan pätkän kohdilla, on ollut original vinssin kiinnitysoptio, eli periaatteessa käytä ja nosta pois mallisen kelaimen asennusraudat. Pulttasin ne pois, ja mallasin ihan peruspetiä, "mahtuu" ihan kivasti ja istuu varsin ylhäällä. Tallissa olis järeähköt hytikka ja sähkövinssit, katellaan kumpi vai molemmat tulee - ja mihin sijoittuvat, jonkinlaista varautumista vinssillä auttamiseen tulee, jotenkin vaan "mutu" ja kokemus sanoo, että tän kokoisessa, valmiina liki 10 tonnia painavassa härvelissä se isoin tarve vinssauksiin on taaksepäin... Eli katumus sellaiseks Nyt tarvis keksiä ekaks: a) konttilukot + vastakappaleet b) neliö tai L - profiilia, luokkaa 50x50x3 c) pieni 12 V perälautanostin d) hiukan aikaa ... Saa vinkkailla...
__________________
- Levannon We(l)ho - |
#9
|
|||
|
|||
eipä oma kuume ainankaan vähentynyt
__________________
riiseli mersedes |
#10
|
||||
|
||||
Onnea! Mitä perälautanostimella? Yhteys korifirmoihin jatarjous raakakorista vai valmis asvaunu kyytiin ?
|
#11
|
||||
|
||||
Kesä on tainnut vaimentaa tän frojektin joksikin aikaa??
|
#12
|
||||
|
||||
.... juu - hiukka sellast pohtimisvaihetta elellään ja koitetaan saada wanhoja welkoja perityks ja turhempaa roinaa myydyks / talliin tilaa ...
kyllä tää etenee ihan aikataulussa, valmista pitäis olla 2020 - kopin rankamateriaalit hommattu - kuorimateriaali tiedossa - pikkunen perälauta tiedossa
__________________
- Levannon We(l)ho - |
#13
|
||||
|
||||
Pari päivää pulttaillu hydraulisylinterejä irti, aikamoinen urakka, kun pulttikoko on ihan reilu, määrä on iso ja momentit riittäviä. Pultteja tais hydesylkyn rungolla olla 32 kpl. Lisäks oli tuplana asennettuja putkisokkia kymmenkunta, ja melko ahtaissa paikoissa... Noh, sylinteripari on lattialla laakerointeineen, tarvinnee lykätä myyntiin...
-Mxä- poikkes sopivasti iltapäivällä, ja riuskana kaverina auttoi painavimmat hilppeet pois - tänx !!! Happisahaa ja plasmaa jo haaveilin jostain hakevani, vaan tempasin ISOlla lentävällä lautasella - eli kirurgiset operaatiot on saatu alkuun... Joka paikassa leijuu metallityön haisu Jatkuu jonain päivänä...
__________________
- Levannon We(l)ho - Viimeksi muokannut pee : 10.08.2012 21:35 |
#14
|
||||
|
||||
todellinen helmi kyllä. mahtava laite ja vielä hyvästä perheestä
__________________
rocky projekti odottaa kesää. |
#15
|
||||
|
||||
...ja lisää laikkakirurGiaa
Nyt alkaa olla kohta käännöskohta siinä mielessä, että kovin paljoa ei tarvii enää purkaa. Hiukan uudelleenjärjestelyjä tulevan kopin takia, osa roippeista pitää jäädä / pysyä apurungossa, ja osa saa irrota kopin mukana. Kuvassa näkyy "tehdastekoinen" apurunko, jonka kiinnitys auton runkoon on melko nerokas, sallii rungon kiertyä, ja on vielä iskunvaimennettu eteenpäin - kiitos ajoneuvon historian. Eli seuraavaks apurungon selkään tulee profiili, jonka päältä alkaa rakentua poikittainen pohjan / lattian rakenne.
__________________
- Levannon We(l)ho - Viimeksi muokannut pee : 11.08.2012 20:59 |
#16
|
||||
|
||||
pistäppä muutama kuva siitä apurungosta millälailla se on siihen runkoon kiinnitetty,
kiinnostaa |
#17
|
||||
|
||||
tarvii kuvailla, jahka joku taas ensin nostelee tuota roinaa taas vähemmäks ...
...on siinä viel pari pohdiskelua ennenkuin entrancefloor on valmis
__________________
- Levannon We(l)ho - |
#18
|
|||
|
|||
mikäs pekka tossa on raideleveys?
__________________
riiseli mersedes |
#19
|
||||
|
||||
ohjekirjanen kertoo 1840 tai 1860 mm
__________________
- Levannon We(l)ho - |
#20
|
||||
|
||||
Olikos sulla vielä tarvetta niille konttilukoille? työpaikan pihassa olis yhdet käytetyt, jotka vissiin olis myytävänä.Voin johtajalta kysellä, jos sulla on tarvetta.
__________________
-MMC- |
#21
|
||||
|
||||
juu ja ei - mut kysypä hinta niille...
__________________
- Levannon We(l)ho - |
#22
|
|||
|
|||
hiano kuva-ihan ku tulis lieGit noista profiilien päistä
|
#23
|
||||
|
||||
komiaa rautaaa!!
|
#24
|
||||
|
||||
rauta on komiaa ja tulta syöksee !!!
kohta pitäis keksiä ja päättää tuon perän toiminnot,eli: osastoa underfloor of sleepingarea pähkäillessä, vailla viimeistä metriä... ISOlta näyttää, mutta "mitä isompi sitä parempi" tupataan sanomaan
__________________
- Levannon We(l)ho - |
#25
|
||||
|
||||
Aika korkeelta näyttää, tulee vissiin seisomakorkeus tohon takaosaan? Jos siintä apurungosta ja sen kiinnityksestä saisit kuvia niin kiinnostusta ois täälläkin suunnalla.
|
|
Luokat |
mercedes, mersu, unimog |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Myyty M: Unimog U1700L Huippu! | Varakone | O/M/V Ajoneuvot | 12 | 06.11.2011 20:29 |
Unimog | pekkasforest | Tekniikka & Jutustelu | 17 | 21.09.2009 18:52 |
Myydään Unimog 406 - 121 - 4 x 4 | carf9927 | O/M/V Ajoneuvot | 3 | 21.09.2009 16:34 |
o: unimog | O/M/V Ajoneuvot | 0 | 02.08.2006 21:14 | |
O: Unimog | O/M/V Ajoneuvot | 1 | 07.06.2006 21:11 |