|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
|||
|
|||
APUA hj 60 keitti pahastiKertoisin tarinani oman 60 vahingosta ja kyselisin vähän. Eli emäntä lähti käymään perjantaina 2 km päässä kaupassa, auto ei ollut ollu lämmityksessä ja pakkasta oli n. 12 astetta. Ajettuaan n. puoli kilometriä oli konehuoneesta kuulunut kova remmin kitinä, oli ajellu eteenpäin ja kitinä lakannut melkein heti. Mainitsi minulle asiasta kun tuli kaupasta, mutta remmi ääntänyt ihan vähäsen, muttei juuri ollenkaan aikaisemminkin joten en asiaan reagoinut. Ihmetteli vaan jo vahingon jälkeen lauantaina et auto ei lämmennyt ollenkaan vaan puhalsi kylmää koko ajan. Sit lauantaihin. Aamulla pakkasta n. 10 astetta ja ajattelin lähteä tenavien kanssa pulkkamäkeen. En ollut muistanut laittaa autoa lämmityksiin joten kipaisin kalsareilla laittamaan auton käyntiin ja lämpenemään ja laitoin käsikaasun päälle ja kierroksia n. 1000. Tulin pukemaan vaatteita ja olin sisällä ainakin puoli tuntia ja tiedätte varmaan mitä oli tapahtunut. lämmöt tapissa ja auto keitti valtoimenaan. Vauriot Vesipumppu leikannut kiinni( irti jo ja uusi tulee tiistaina) jo lauantain kauppareissulla, Arvelisin että keittäessä vettä oli hävinnyt vain n,2 litraa. Kysymyksiä Miten todennäköistä on mahdolliset kansivauriot, ja mitä teen tai miten ne totean? Onko männän renkaat sujahtanut liiasta lämmöstä? Mitä muita vaurioita on saattanut syntyä? Vai kestääkö valurautapata pienet keitokset ja hanaa vaan? Onko jollain kokemuksia vastaavanlaisesta, tai keittämisestä yleensäkin? Auto on hj 60 -88 245 000 ajettu, maalattu ja entsöity joten haluaisin pitää auton kunnossa. Mulle voi myös soittaa 0456708750
|
#2
|
||||
|
||||
Todennäköisesti ei käynyt yhtään mitään... jos remontin jälkeen ei tee painetta tai kuplia nouse nesteen seasta käydessä niin ainakin kansipahvi kesti joka luultavasti ensimmäisenä korkkaisi.
__________________
4-vedon ja 2-vedon ero? No käveltävä matka takaisin tielle. GR patrollien osia kaikki nurkat täynnä... Kysy jos tarvitset jotain! |
#3
|
||||
|
||||
Jos on kansi tai tiiviste menny niin alkaa pukkaamaan painetta (ja ehkä öljyä) syyläriin ja kadottaa vettä sekä öljyn sekaan saattaa alkaa tulemaan semmosta "kermaa"
Duunissa joskus aikoinaan ajoivat yhdellä Tojotan 6 diesel trukilla monta tuntia ilman vetta ja kuski ihmetteli vaan että miks alkaa koppi lämpenemään niin hitosti.. no mittasin pintalämpömittarilla kannesta yli 200 c asteen lämpötiloja Mä vaihdoin hajonneen vesiletkun mikä oli syynä vesikatoon sekä vaihdoin myös öljyt ja suodattimen, tällä koneella ajettiin varmaan yli 1000 tuntia ennenkuin koko pata avattiin koska yhdestä sylinteristä alkoi männäntappi "naputtaa" Eli ei sunkaan koneessa valttämättä vielä mitään vikaa ole mutta tämmöset kiehuttamiset on aika tapauskohtaisia eikä voi sanoa suuntaa eikä toiseen millään varmuudella mitään... |
#4
|
|||
|
|||
Kiitos vastauksista, ja kommentoikaa lisää..
|
#5
|
||||
|
||||
Mulla keitti vanha 2H moottori muistaakseni ainakin 2 kertaa, mutta ei se siihen hajonnut, eli voi olla ettei sullakaan ole siinä mitään vikaa.
|
#6
|
|||
|
|||
Minulla myös leikkasi HJ61.sen vesipumppu joulukuun alussa pakkasilla kiinni Turun moottoritiellä Espoossa. Oli hevoskoppi perässä eikä siinä auttanut jäädä ihmettelemään vaan ajoin kotiin asti 130 km. Remmi luisti hihnapyörässä eikä edes paljon kiljunut. Pumpun vaihdoin ja uudet nesteet. Siellä ne on pysyneet kun yhtään ei ole tarvinnut lisätä. Aikaa kulut 2 kk ja kilometrejä tullut sen jäkeen 1200. Vaihdoin sekä laturin että alipainepumpun hihnat samalla.
|
#7
|
|||
|
|||
Miulla halkes ylävesiletku ja ajelin sen jälkee 2,5 km kotio pakkaskelissä, ei havaittavia vaurioita :-O
|
#8
|
|||
|
|||
Pieni lohdutus :D
Mulla oli hj61 valuttanut nesteet kokonaan pois ja joku 50 - 100km mentiin. Noh 1500e remppa kaverin korjaamolla ei kylläkään silloin naurattanut ...
|
#9
|
|||
|
|||
Turha arvuutella. Liemet sisään ja koeajoa. Kyllä se ongelma tulee esiin jos pahvi meni rikki tai kansi halkesi.
|
#10
|
||||
|
||||
joskus kun ajettiin vielä lahti-hesan väliä hj 60 ja 61:llä niin ainakin hj 60 voi ajaa hesasta lahteen ilman vesiä koneessa. ja syylärin vaihdon jälkeen toimi moitteetta yli vuoden tai niin kauan kuin oli autokin. samoin 2.2 L- moottorilla ajoin crownilla lahti-hesa väliä 6kk lämmöt tapissa kun oli syyläri lähinnä luuranko..
|
#11
|
|||
|
|||
Lainaus:
Tuli mieleen sillä saattaisi olla tutun entinen hojo? |
#12
|
|||
|
|||
Ei ole valkoisilla raidoilla.
Kiimingin palolaitoksen vanha. Ei kai se auta ku kattoa miten rupee pelittämään ku vesipumpun vaihtaa. spekulointia. Eli autossahan on öljykello joka sammuttaa moottorin jos öljynpaineet häviää ja se toimii testattu on. joten jos lämmöt hirvittävät keitettäessä, niin eikö öljyn viskositeetti mee ihan nolliin ja öljynpaineet ois hävinnyt ja moottori sammunut näin kumminkaan ei ollut käynyt vaan moottori kävi ihan normaalisti. Eli voisi olettaa että öljylläkin on ollut vielä jäähdyttävää vaikutusta? Olenko ihan metässä tässä spekulaatiossa ? Kannattako öljyt vaihtaa ? |
#13
|
||||
|
||||
Tuossa muutama vuosi sitten ex-muija ajeli kauhavalta melkein ylivieskaan ilman vesiä, oli jossain kauhavan jälkeen jäähdyttäjän alareuna porsinut ja päästänyt kaikki vedet tielle, HJ60 mittarissa oli tuolloin n.780 000. Seuraavana päivänä Ylivieskan toyotalta uusi jäähdytin, Eikä ko.haaverista mitään havaittavaa vahinkoa tullut.
__________________
|
#14
|
|||
|
|||
Hei sellainen kysymys vielä.
Tamgearsilla halpa vesipumppu 54e uskaltaako sen laittaa, vai pitääkö olla laadukkaampi kampe ? |
#15
|
||||
|
||||
Auto siis käynyt vain tyhjäkäyntiä eikä ees ilman vesiä. Mun mielestä ennemminki helppo keittäminen ku paha, tuskinpa mitään haittaa tehnyt.
|
#16
|
|||
|
|||
Lainaus:
Toki tuo halpis vois olla hyvä testipumppu onko kone nipussa ja jos pelaa niin vaihtaa sitten joskus ajallaan kunnon pumpun pesään...
__________________
- eskimo kaenuusta |
#17
|
||||
|
||||
Jos on pari litraa vettä keittäny pihalle joutokäynnillä, ni ei ole moksiskaan, on noilla ajettu ilman remmejä pidempiäkin matkoja
__________________
Salon seudun OFF ROAD Ry |
#18
|
|||
|
|||
Motonet:istä ostin kesällä pumpun. 54e muistaakseni maksoi ja aito GMB merkkinen japanilainen oli.
|
#19
|
|||
|
|||
Niin kauan kun veden pinta pysyy kannen yläpuolella ei vielä ole niin kauhea paniikki heikommankaan moottorin kanssa. Ja kiertäähän se vesi termarin läpi ilman pumppuakin (kuuma vesi nousee ylös ja alavesiletkusta tulee kylmää vettä syylärin alapäästä), tietysti toi korostuu enemmän maantieajossa. Eikä toi 1000rpm tyhjäkäynti ole oikeastaan minkään lainen rasitus, ei lämmitä konetta pakkasella kovinkaan nopeasti loppupeleissä. Ja sitten kun on kuitenkin se 10 litraa sitä öljyä kiertämässä, niin ei tota konetta kyllä niin äkkiä rikota pikkupakkasella.
__________________
100% hiilineutraali vuoteen 2086 mennessä |
#20
|
||||
|
||||
männänrenkaat saattaa mennä yllättävän pehmeeksi ku pääsee 2h keittään kunnolla.
muuten oli männän urat yms ihan mitoillansa, mutta männänrenkaat pysty vääntään s-kirjaimelle katkeematta eikä kannentiiviste edes pettänyt tms... näin itsellä kahen keiton jälkeen |
#21
|
||||
|
||||
Kerro ny että mitä hajos?
__________________
HJ61 MMC |
#22
|
||||
|
||||
Onko 2H tosiaan niin hepposta tekoa, että voi hajota pienestä keittämisestä...B:tä, joka on pitkälti sama laitos ilman kahta pyttyä, on tullu keiteltyy kymmeniä kertoja, kun oli sähköflekti manuaalikäytöllä eikä muistanu pyörittää sitä...Jäätynykin on joitain kertoja. Pelaa hienosti. Tänä talvena keittelin 2H:ta, kun siinä oli jäähynesteenä pelkkää vettä. Hyvinhän tuokin vielä pelaa, mut oli hajottanu jäädyksissä syylärin ja nivaskan vesiletkuja (Seissyt 4v). Toisinsanoen, ihmettelen kyllä suuresti jos on hajottanu yhtään mitään jos ei oo ees nesteet loppunu kokonaan koneesta! Eiku kovaa ajoa vaan.
Viimeksi muokannut piipari : 12.02.2013 09:01 |
#23
|
||||
|
||||
Äläs nyt, mulla venäjän korvessa keitteli HJ varmaan parikymmentä kertaa, kun oli syyläri tukossa... Lopulta vissiin halkes kans, kun ei meinannu kestää mehut sisällä... Ajelin sen sitten kiehuvana vielä Svetosta Joensuuhun. Koko matkan ajan puski vaan höyryä paisarista.
Samaan lohkoon vaihtelin vaan kotona uuden kannen ja jatkoin matkaa samaan tapaan 1,5bar ahdoilla, kuten siihenkin asti. Ei ne männänrenkaat siitä mihinkään hajonneet. |
#24
|
||||
|
||||
sen männänrenkaitten kulahtamisen huomas vaan siitä että huohotti ja öljyt nokeentu nopeeta. ja työkaverille oli käyny kans samoin ku oli ketittäny hjta. ne on ku perunoita ku tarpeeks keittää niin pehmiää
mutta ei sitä kannata sen takia ruveta aukoon. kovaa ajoo vaan! ja esikammiot on kans joka koneesta halki, ilman että aiheuttaa mitää huolta... |
#25
|
|||
|
|||
Pahin mitä voi valurautakoneelle tehdä kun se keittää, on kaataa kylmää vettä/nestettä koneeseen. Siinä halkeaa nekin maailman lujimmat kannet.
Pitää vain sammuttaa ja antaa jäähtyä ihan ajan kanssa.
__________________
Joku tahtoo vaihtaa nimeään, jos se siihen jää tiedetään, Se joku tahtoo olla ihminen, Minä en! Timo Rautiainen & Neljäs sektori |
Luokat |
hj, keittäminen, moottori |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Lumikuskilla keitti | Mutamies | Chit-Chat | 70 | 23.01.2011 15:45 |
Suzuki keitti... | Päksi | Tekniikka & Jutustelu | 6 | 27.02.2008 19:28 |
M: Hj-60 -82 3 hlö ex-jollapaku + Hj-60 kori | MakeO | O/M/V Muut | 16 | 02.07.2006 01:40 |
HJ nykii pahasti puolen minuutin välein (päiv.) | osilpi | Tekniikka & Jutustelu | 9 | 19.05.2006 21:48 |
HJ 60 apua | Tekniikka & Jutustelu | 4 | 27.11.2004 15:49 |