|
Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
||||
|
||||
Hyvä YLEISMAALI?Onko Miranol niin kuin HK-sininen? Muistoissa ja markkinoinnissa vanha tuttu ja turvallinen, mutta nykyään todellisuudessa ylihintaista paskaa? Kesällä vetäisin Miranolilla Hi-Liftin kammen kun siitä kapistuksesta ruosteet, ryönät ja jankkiintuneet rasvat poistelin. Noh, tämäpä ei oikeen lomankaan aikana tahtonut kunnolla kuivua, mutta ajattelin että kun sen illansuussa ulkona vetäisin ja ulkona se myös siitä pariviikkoa viettikin. Tuossa nikkaroin muorille koivuvanerista ja höylämännystä puunkantokorin hioin sen 320 asti ja putsasin kyllä kunnolla. Kävin RTV:ltä hakemassa purkin Miranolia sopivaksi sävytettynä ja vetäisin ekan kerroksen 13.12. ja tokan 15.12. Ja nyt kahden viikon jälkeen pinta on aivan pehmeä, ikään kuin vain "pölykuiva". Hyvä ettei sormenjälkeä pintaan painu, ja hiekkapaperi sille kun metrin päästäkään näyttää niin jo aivan tukossa. Maalattu pensselillä ja niin ohuesti kuin vain sai että jotenkin vielä peitti, eikä ohennettu millään. Ja tämä siis sisällä kämpässä, ja puumateriaalitkaan ulkoilmaa nähneet sitten heinäkuun. Kiinnittänyt kyllä vastaavaan jo aiemminkin huomiota, mutta maalattavat ovat olleet kohteita millä juuri mitään väliäkään ja laittanut sen vanhojen ja avattujen purkkien piikkiin. Ja tulipa Miranolilla joskus rymyautojakin maalailtua kohtuu menestyksellä, mutta voisinpä väittää että ei tosiaan ollut samaa kamaa. Eihän se miksikään kivikovaksi kiilottuvaksi tokikaan aikoinaankaan kovettunut (no eipä kait kun iskunkestävänä kun silloin markkinoitiin) mutta kuivui kyllä. Eli olisi nyt hakusessa joku yleismaali niin sisälle kuin ulos, puulle ja metallillekkin sopiva. Maali jota voisi pitää varoiksi aina purkin pari eri sävyjä. Ja tokikin 1K koska monesti se tarve vain pari pensselin vetoa. Totta kait vaativampiin sitten juuri siihen sopivat ja optimit, mutta noin yleis/satunnais nikkarointiin kaikesta keinuhevosen jalaksista tuuliviirin tankoon ja siltä väliltä...
__________________
On epäoptimaalista yrittää elää optimaalisesti epäoptimaalisessa maailmassa. |
#2
|
|||
|
|||
Ainaki metallihommiin mastonin vasaralakka on minusta ollu toimiva. Voi käyttää puupinnoillekin, mutta en ole kokeillut. Ei tosin ole niin peittävä kuin miranol.
|
#3
|
||||
|
||||
Lainaus:
Just maalasin auran Teknoksen futuralla ja se ei meinaa kovettua myöskään. Kosketuskuiva on mutta ei ole kovaa.
__________________
Oli kysymys mikä tahansa niin vastaus on TOYOTA V..tut se mitään heikkoa ole... Antsa. The member of Lahnajärven moottoriurheilusukeltajat Ry. Only tool you need to keep your TOYOTA running, is welding machine. Ostetaan Bj kuskin ovi. Pyyhkijän moottorin koppa. Jyrsitään Kantoja. Piikataan betonia eli tallin lattiat ym.Sekä muut Bobbari ja mönkkärityöt. 0500-752101/Antsa Honda Rincon 650 ym.Työmönkkärijorinat löytyy tästä Antsan Tuubi |
#4
|
||||
|
||||
|
#5
|
|||
|
|||
Lainaus:
|
#6
|
|||
|
|||
Joo noista kannattaa lukea mitä ohennetta pyydetään...välillä on huimia kuivumis/ pinta eroja riippuen käytetyistä lantringeista. Yleensä on tullut käytettyä sitä mihin on liuennut, mut sit kun joutuu paikkaamaan niin samasta purkista on tullut ihan eri näköistä. Nykyisin tulee katsottua maali sen mukaan millä ohenee tai sit ostaa molemmat samalla. Viimeks kun ostin leikkimaalia niin eivät halunneet Miranolia myydä vaan Mastonia tyrkyttivät väkisin...se liukenee sit ksyleeniin, nyt löytyy sitäkin kaapista
|
#7
|
|||
|
|||
Kun viimeksi Miranolia ruiskulla levitin ulkona peräkärryn runkoon, niin laitoin ohenteeksi tinneriä. Aamulla oli laikuttain osa pinnasta mennyt täysmataksi. Joku sanoi sen johtuvan väärästä ohentimesta. Eiköhän se johtunut ennemminkin yöllä pinnalle laskeutuneesta kasteesta.
Miranolin jäykistyminen nopeutuu aluksi nopeammin haihtuvalla ohenteella, mutta lopullinen kovettuminen tapahtuu tuollaisen 1-komponenttimaalin perustana oleva öljyn hapettumisreaktion kautta. Jos haluaa nopeampaa kovettumista, niin 2-komponenttimaali käyttöön, jolla kovettuminen ei perustu öljyn hapettumiseen, vaan reaktioon maalimassan ja kovettimen välillä.
__________________
Jukka |
#8
|
||||
|
||||
Lainaus:
"Ja tokikin 1K koska monesti se tarve vain pari pensselin vetoa.".
__________________
On epäoptimaalista yrittää elää optimaalisesti epäoptimaalisessa maailmassa. |
#9
|
||||
|
||||
En maalais Miranoolilla yhtään mitään. Jos 1K metallille niin POR15, pysyy varmasti puussakin. Huonona puolena et ei kannata kaataa purkista eikä muutenkaa sotkee reunoja, ei saa kantta enää välttämättä ehjänä irti. Joku elmukelmu väliin aina tai sit isolla ruiskulla imaista purkista toiseen niin pysyy siistinä.
|
#10
|
|||
|
|||
Hammer on aina ollut hyvää yleismaalia joka asiaan. Aina ei ole tarvinnut edes ruosteita poistella alta kun sitä sutii vaan päälle.
|
#11
|
||||
|
||||
|
#12
|
|||
|
|||
Meillä on tallilla tän vuoden aikana ruvettu käyttämään helppouden ja nopeuden vuoksi tätä, 2k maalit ja kilikolit saaneet olla kaapissa.
https://www.teknos.com/document/tds/fi_197_17.pdf Telalla ja pensselillä levitetty, ruiskua ei olla koitettu. On kyllä hämmentävän nopea kuivumaan!! Esimerkkinä rhs tehty ruokapöydänrunko, maalasin kehikon pikkutelalla n.20 tilassa. N. 3h jälkeen nostettiin kehikko autoon kyljelleen ( yksi maalattu pinta auton lattiaa vasten ) ja kannettiin kämppään. Ei jäänyt sormenjälkiä eikä kuljetusvaurioita, ekana iltana kuulemma hiukan oli kämpässä kitkua. Maalatessa todella pahanhajuinen ja jos on lämpimät olosuhteet niin kuivuu jopa liian nopeasti jos täytyy jälkiä korjailla!! |
#13
|
|||
|
|||
Kyllä miranooli on ihan hyvä ja kestävä maali.
Mutta hyvä lopputulos yleensä riippuu enemmän maalarista kuin maalista, kaikista maaleista voi sanoa että on paskoja jos ohennellaan sillä mitä omasta hyllystä sattuu löytyyn ja maalataan epäpuhdasta pintaa ulkona kauniina sateisena kesäpäivänä. |
#14
|
||||
|
||||
Kyllä miranolissa on hurja kuivumis ero, jos käyttää tinneriä tai sitä mitä etiketti pyytää.
Oon testannu. |
#15
|
||||
|
||||
^ tai etenkin raakana, kuten wikke kait vetäny.
|
#16
|
|||
|
|||
Vaan Hammer:kaan ei ole enää sitä mitä oli ennen. tarkoitatko Mastonin myymään Hammer vasaralakkaa vai mitä?
|
#17
|
|||
|
|||
Hammer vai Hammerite? Ja tikkurilan Hammerite vai Akzo Nobelin?
https://www.hammerite.fi/produkter.html https://www.tikkurila.fi/ammattilais...li.19503.shtml https://www.maston.fi/fi/etusivu/tuo...oducts-content |
#18
|
||||
|
||||
Tikkurilan maalia ei enää ole:
Valmistus lopetettu 1.8.2009 Korvaava tuote Miranol Metallack Hammeritea en ole nähnyt oikeen missään kaupassa enää Mastonin Hammer löytyy kyllä monestakin putiikista.
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone |
#19
|
|||
|
|||
Ja Miranol Metallack on myös poistuva tuote, jatkossa saa vain ostaessa sävytettynä. Näin kertoili paikallisen "rauta"kaupan myyjä...
|
#20
|
|||
|
|||
Tätä minä tarkoitin. Onko tuo muka muuttunut? En ole toviin sitä ostanut. Yhdessä vaiheessa tuosta oli kahta eri versioo. Täsmälleen saman näköinen purkki. Mutta Puuilo myi eri tavaraa kuin Motonet tai Tokmanni. Motonetin ja Tokmannin kama ei ollut niin hyvää. Sitä kului paljon enemmän kun ei se oikein peittänyt. |
#21
|
|||
|
|||
Lainaus:
Tuo on sileää. Siitä olemassa myös metallilakka versio. Ja aiemmin oli Hammerhite saman näköisessä purkisda |
#22
|
||||
|
||||
Eikö tuo jälkimmäinen ollut sitä ksyleeni pohjaista jonka purkissa aikanaan muistaakseni haarniskan hansikas tai jotain sinne päin. Oli kyllä hyvää kamaa akseleiden ja puskimien ym. maalaamiseen, pahimmat irto röhnät teräsharjalla pois ja päälle. Mutta ymmärtääkseni maahantuonti kiellettiin aikanaan kun sitä kyselin. Ja kyseessä ei siis vasaralakka.
__________________
On epäoptimaalista yrittää elää optimaalisesti epäoptimaalisessa maailmassa. |
#23
|
||||
|
||||
Lainaus:
__________________
Juho Haapakorpi Kaukas 4x4'n ski |
#24
|
|||
|
|||
Lainaus:
Peräkärryn vanteet kaipaisi yksinkertaista maalausta. Tuollainen sinkkispray testattavana aaltopeltikatolla: https://m.motonet.fi/fi/tuote/606087...kispray-500-ml Ostin pari kertaa kaikki Motonet myymälän purkit ja laitoin aaltopeltikaton pintaruosteisiin uriin teräsharjaua rälläköinnin jälkeen. Hiekkapuhalluksen jälkeen kannattaa välittömästi laittaa jotain. |
#25
|
||||
|
||||
https://www.mve-online.com/advanced_...qr0earm9c1cqi3
Suosittelisin pienempiä purkkeja (noillakin oli 6-pack aiemmin myynnissä), kansi tarttuu pirun tiukkaan eikä meinaa ehjänä saada auki. Isossa purkissa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kannen reunaura maalissa. Tietty jos huolella nuolee puhtaaks heti tai sit isolla ruiskulla imien toiseen törppöön tarvittava satsi. Täältä six päcci, tulee tosin hintaa: https://rover.ebay.com/rover/0/0/0?m...2F123378904073 |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
OLKILUOTO 3 - hyvä pojat, hyvä Suomi! | Urbancityboy | Chit-Chat | 32 | 21.05.2010 23:23 |
Myydään M: hyvä 3-ist sohva | nuppi | O/M/V Muut | 5 | 18.04.2010 21:50 |
Hyvä puikkoinverteri | Tekniikka & Jutustelu | 24 | 24.01.2007 11:46 | |
Tämä on hyvä :) | Ex_inkkari | Linkit | 16 | 04.10.2006 16:37 |
M: Hyvä HJ 61 | pee | O/M/V Muut | 6 | 25.03.2005 08:52 |