Jokamiehen Top Gear

[perkei]

Täällä voi kieli poskessa ja vakavasti arvioida ajokkejaan.




Nissan Almera SportDeck -MacGyver-edition- 1.8 3d 5w 2002
Koeajo 10 000km (Top Gear)


Vannoutuneena Toyota-tyttönä suhtauduin pihalleni tupsahtaneeseen Nissaniin torjuvan epäilevästi.
Tuudittauduin kuitenkin siihen, että japanilaiseen autoon istuminen on kuin kotiin menisi...eikun hetkinen,
N16 Almeran viistoperäthän valmistettiinkin Englannissa!
Epäilykseni autoa kohtaan vain kasvoivat ja lisäksi aloin pelätä saavani jotain Land Rover-bakteereita ja sumuisten saarten myyräkuumeen.

Etukäteen minua oli varoiteltu, että tämän malliset Nissanit syövät öljyä ämpärillisen viikossa, koko keula putoaa tielle mädäntyneen palkin takia, männät leikkaa kiinni tai sitten koko auto vaan yksinkertaisesti räjähtää.

Kaukosäätimellä toimiva keskuslukitus toimii, mutta avaimen painonappula on ihan paska ja littana.
Toisaalta, eipähän putoa, kuten Corollan avaimessa olleelle korkealle nappulalle kävi kesäkuumalla. Avaan kuskin oven, joka ensin klonksahtaa alaspäin ja retkahtaa sitten hervottomana auki.
Kuskin jalkatilan kumimatossa on jalankokoinen reikä.
Japanilaisten autojen saranat on tunnetusti aika väljiä, tai sitten se johtuu vaan erilaisesta käytöstä; siinä missä jykevillä saksalaisilla ajetaan pitkiä matkoja päivittäin, toimii pienet japanilaiset perheen kakkosautona ja niillä ajetaan nurkka-ajoa monta kertaa päivässä.
Näin ollen ovia auotaan useammin ja samalla jalkatilan matto saa hierontaa.
Matkamittarin lukema vaatimattomat 175 000km ja tieto siitä, että Nissaniin on silti jo vaihdettu uusi startti, vahvistaa käsitystäni siitä, että sillä on ajeltu lyhyitä pyrähdyksiä.
Ostin jalkatilaan uuden kumimaton ja vaniljantuoksuisen hajukuusen peittämään sen hajua.

Startti on tunnoton verrattuna Toyotaan, mutta auto käynnistyy kuitenkin hyvin. Kuskin penkki on todella epämukava, eikä sen paremmaksi muutu vaikka siinä onkin kolme erilaista säätöä.
Moottorin äänet kuuluvat aika jykevästi autoon sisälle, vaikka ulkona tuskin kuulee sen olevan käynnissä.
Kytkin on epämiellyttävän pitkä, mutta sinänsä ihan toimiva, joskin äkkiseltään irroittaa hieman huonosti Corollaan verrattuna.
Jarrupoljin ulottuu epämiellyttävän ylös ja sitä on vaikea painaa vääntymättä samalla itsekin ihan mutkalle.
Repsikan puolen takajarru aukeaa liikkeellelähdössä paukahtaen. Veto on alemmilla kierroksilla huono, mutta paranee liikkeelle päästyä.
Vaihteita hämmennetään pitkällä ja tunnottomalla kepillä.
Ratissa on epämääräinen tee-se-itse-viritys; rattimuoveihin koverrettuun reikään on teipillä naamioitu Kenwood-mankan kaukosäädin sekä jokin led-hässäkkä, joka ei onneksi pala, mutta jonka tarkoitus jää selvittämättä.
Soittimena toimii Sony, joten kaukosäädin ei luonnollisestikaan toimi.
Vakionopeuden säädin löytyy ja myöskin toimii, joskin jalkatilassa ei ole mitään paikkaa missä kaasujalkaa voisi lepuuttaa.
Vasen jalka lepää sen sijaan mukavasti suorana.

Menee pari viikkoa opetella jokaisen viiksen ja nappulan toiminto. Etuvalon pesurit toimivat hyvin ja tulevat näillä keleillä todella tarpeeseen. Auton muotoilu on sellainen, että takalasi muurautuu mustasta loskasta välittömästi umpeen ja koko takapaksin kansi kuorruttuu myöskin mustaksi. Tästä johtunee alkava ruostevaurio takalasin ympärillä, auton ollessa muutoin ruosteeton - poislukien se syylärin ympärillä oleva tukipelti, joka tässäkin yksilössä on täysin mätä, kuten ilmeisesti kaikissa muissakin N16 malleissa ainakin Essonbaarin tietotoimiston mukaan.
Takaluukkua avatessa tarvii lian vuoksi hanskat ja avausmekanismi jää pohjaan ja pitää luukkua suljettaessa vapauttaa käsin, jotta luukun saa uudestaan pysymään kiinni.
Tankatessa paljastuu ikävä yllätys: tankin täyttöputken ympärillä olevassa muovisuojassa on ammottava reikä ja tankin luukun alla piileskelee kyseisen reijän kautta tullut kourallinen mustaa suolaloskapaskaa.

Kuskin selkänojan kääntäminen on hankalaa.
Avausmekanismi sinänsä on fiksussa paikassa niskatyynyn vieressä, mutta selkänoja ei pysy itsestään ylhäällä vaan rojahtaa äänekkäästi ja vauhdilla alas. Ostoskassien laittaminen takamatkustajan jalkatilaan on tästä syystä vaikeaa ja vittumaista.

Ajossa ilmenee hienoista nykimistä.
Lähetän Almeran paikalliselle Shellille ja syyksi paljastuu erittäin huonokuntoiset tulpat, jotka ovat ilmeisesti itsensä Mac Gyverin jäljiltä, sillä ne ovat aivan liian pitkät ja tästä syystä hirttäytyneet todella lahjakkaasti kiinni paikalleen.
Ne saadaan kuitenkin lopulta irti ilman oheisvaurioita. Samalla vaihdetaan taakse jarrulevyt, jarrusatulat ja käsijarruvaijerin linkut.
Oikean takajarrun poksahtelu liikkeellelähtiessä ei lopu siihen.
Otan taktiikaksi ajaa vian ulos. Nyt 10 000km myöhemmin mitään uutta ei ole vielä ilmennyt.

Ostin useamman litran öljyä, mutta toistaiseksi sitä on tarvinut lisätä vain noin litra. Seuraava öljynvaihtohan onkin jo ihan ovella.
Tarinat öljynkulutuksesta ovat siis tämän yksilön kohdalla vahvasti liioiteltuja. Öljy- tai muitakaan nestevuotoja ei ole ilmennyt.

Kuskinpuolen ajovalon polttimo pimeni pian koeajon aluksi ja polttimoiden vaihto osoittautuu melko hankalaksi, suurimpana syynä kuitenkin auton ohjekirja, joka opastaa siinä väärin!
Tilaa vaihtamiselle ei juurikaan ole, mutta nyt kun se on kerran tehty, uskonen seuraavan kerran olevan jo helpompi, varsinkin kun osaa välttää polttimon kiinnitysrautalangan ansan, jonka ohjekirjaan tutustuminen aiheutti.
Parin kuukauden tuttavuuden perusteella arvelisin, että tällä voi ajaa tämän vuoden loppuun, jolloin mittarissa lienee n. 220 000 - 230 000km ja on aika vaihtaa taas seuraavaan uuteenvanhaan autoon. Mikä se tulee olemaan, aika näyttäkööt.

Moitimme:
-Kuskin penkkiä
-Kuskin jalkatilaa
-Takaikkunaan roiskuvaa likaa

Kehumme:
-Hintaa
-Pientä kulutusta
-Tukevaa menoa pienestä koosta huolimatta

Pisteitä: 2.5 / 5