|
Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
||||
|
||||
Mitä korjasit tänään? 2017Tälle vuodelle ei näyttänytkään olevan keskustelua vielä arjen pienemmistä ja vähän isommista askareista. Pakko kertoa kun niin innoissaan olen. Hiluxin nokalla ollut Defan pistoke on näyttänyt viimeiset 7 vuotta tältä Nyt johdon rikkoutumisen takia jouduin hankkimaan kokonaan uuden johdon, niin pomo sanoi, että täällä ei prötäasennuksia tehdä. Ei edes omiin autoihin. Joten pakkohan sitä oli esimiehen käskyä kunnioittaa ja tehdä parhaansa. Nyt olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, vaikka se aika kiireessä tulikin tehtyä.
|
#2
|
|||
|
|||
Tänään tuli duunattua jeepin etujarrut kondikseen. Satuloihin korjaussarjat ja uudet jarrupalat. Levyt on ilmeisesti melko uudet kun niissä ei kulumaa juurikaan ollut. Säästyi siis hiukan fyrkkaa kun niitä ei tarvinnut vaihtaa.
__________________
Näin kerran unta, ettei vi#u##anut yhtään! Toyotalla ei saa toosaa! |
#3
|
|||
|
|||
Tänään oli koko päivä wärtsilä 32 hommia, eli kansien putsausta ja venttiilien sekä seettien hionta. Saa välillä vähän isompaa konetta rassailla. Tuntuu cumminsin kone pieneltä ku wärtsilän kanteen tarvii talja että saa nostettua telineeseen.
__________________
Dodge Ram 2500 Cummins -94 RWD, 62mm hx40super, DFI 5x012, 024DV's, 4gsk, ARP, Raptor 150, Bhaf, Torktek, Autometer, Gearman Laatikko |
#4
|
|||
|
|||
Bilteman löpölämmitin tuli korjattua, kolme vuotta on kiinan kumiletkulle tarpeeksi...
__________________
Joku tahtoo vaihtaa nimeään, jos se siihen jää tiedetään, Se joku tahtoo olla ihminen, Minä en! Timo Rautiainen & Neljäs sektori |
#5
|
||||
|
||||
Jeepin bensapaineiden korjausta, tankin sisällä polttoaineletkulla 25 vuotta oli liikaa...
__________________
Killing time is not murder |
#6
|
||||
|
||||
Kaveri Prius-tötteröön vaihdettiin takajouset ja iskarit kun toinen jousi oli mennyt poikki, eli rikki.
Täytyy sanoa että oli erittäin simppeli homma. Kontista verhoiluja pois, ne lähti tosi helposti isoina kokonaisuuksia. Jousi-iskaripaketti niks und naks irti, alapäästä yksi iso mutteri ja yläpää lähti kolme pienemmän pultin/mutterin avauksella. Jousen vaihto pajassa normi menetelmin ja takas paikoilleen. Mitään ei tarvinnut rälläköidä moukaroida tai vääntää ja kääntää. Ihan tyhymä homma. Hajuton ja mauton kuten koko autokin.
__________________
Range Rover P38A, bi-fuel. Bensa/CNG. RRC 3,9SE -90. Valkoinen. Jaguar S-Type 3.0 Sport -01, RHD, Lontoossa Rover P6 3500efi -72, "pikkuauto" Jaguar XJ-S V12, series II -89, "kisu" Range Rover P38A -95, purkuraato Volvo C303, muutti pois. |
#7
|
|||
|
|||
Scalan digimauserin (työntömitta) korjasin. Sain lähes uuven epäkuntoisen, sammui pienestäkin kosketuksesta ja söi patterin hetkessä. Viimein tajusin eristää patterin pohjaliittimen piirilevystä niin vika hävis ja pelaa kuin unelma.
|
#8
|
||||
|
||||
Pitääkin koittaa jos auttais wurthin digitönäriin kans kyseinen homma.
__________________
Harbor Cruisers |
#9
|
|||
|
|||
Perus nittotape erkkaria palanen väliin
|
#10
|
||||
|
||||
16:n volvo lakkas lataamasta kesken kaiken, oli hihnan kiristin päättänyt tehdä teknisen poistumisen. Onneksi pysyi flekti ja syyläri ehjänä, tullut kun pieniä jälkiä kompuran hihnapyörään ja toiseen hihnaan. Se vaan tuntui siltä ettei tuota hihnaa ole suunniteltu vaihdettavaksi kokonaiseen autoon, tai sitte en vaan osaa, kiristintä ei mahtunut oikein minkään valtakunnan avaimilla kääntään niin paljoa että remmin olis saanut paikalleen. Ja samaa sarjaa ilmanputsarin vaihto, sekään voinut sopia poia pöntöstään ilmat että purkaa puoli autoa ja pöntön irti autosta, ei ole suunniteltu, ainoastaan tehty. |
#11
|
||||
|
||||
Kirskuvan Bemarin jarrun jossa ei ollu näkyvää vikaa
|
#12
|
||||
|
||||
Bemsun kärähtäneen takavalon vaihdoin. Oli pikkuse prseestä se takaluukun verhoilu paneeli änkee takasi.
|
#13
|
||||
|
||||
Harjalakaisukoneen turbiini akseli ja sähköjä,ja kokoajan jotn perkelen auton paskoja
__________________
Vittunko mä työnnän nää perrkele ! ! |
#14
|
||||
|
||||
Käyttöautoon VOLVO V70 leima remonttia.
Uudet alapallonivelet eli samalla kokko alatukivarsi kummallekin puolelle ja uudet jarruletkut kun möyri auton alla ja olivat senverran hauraan näköset että vaihdoin uudet. Käsijarru kenkien säätö tuli myös tehtyä. Vielä pitäis tinata apsiyksikköä että toimii konehuone lämpöisenäkin. Toi on kyllä hanurista tossa volvossa kun ei saa pelkkää alapalloo vaan koko tukivarsi on vaihdettava ja ne vielä on kulutustavaraa halvat ei kestä hyvä kun vuoden toivottavasti noi kalliimmat estää edes pitempään.
__________________
################# Tää on ihan helpporeitti. ################# |
#15
|
|||
|
|||
Mulla oli joskus 97 mallinen diesl ja ei siinä aikakaan kestänytnivelet sen paremmin että oliko motonet vai volvo paketista otettuja kaikkia ehti 6-vuoden aikana kokeilemaan. Sama ton käsijarrun kanssa välillä saattoi katsastus reissun kestää ja sit ei pitänyt enään. Nuo alatuki varsienvaihdot oli jomseenkin mielenkiintoisia ainakin dieselissä kun olisi pitänyt moottoria nostaa tai jotain että olisi saanut tukivarsien pultit vaihdettua
|
#16
|
||||
|
||||
Lainaus:
Kalliimissa motonetin varsissa tuli uudet mutta niissä halvemmissa ei edes ollut uusia pultteja. Ja käsijarru pitää yleensä eteenpäin mutta ei taaksepäin.
__________________
################# Tää on ihan helpporeitti. ################# |
#17
|
||||
|
||||
Käsijarru on toiminu Mk1 70:ssä meillä kokoajan?? Pitää molempiin suuntiin, eikä jumittele, mikä lie valmistusvikainen...
Etupään niveliä menee, mutta tämä on suoraan verrannollinen talven pakkaslukemiin.
__________________
Range Rover P38A, bi-fuel. Bensa/CNG. RRC 3,9SE -90. Valkoinen. Jaguar S-Type 3.0 Sport -01, RHD, Lontoossa Rover P6 3500efi -72, "pikkuauto" Jaguar XJ-S V12, series II -89, "kisu" Range Rover P38A -95, purkuraato Volvo C303, muutti pois. |
#18
|
||||
|
||||
Juu sitä ekaa sarjaa tääkin on eli 98.
Tänään tinailin apsi poksia niin toimi ainakin koeajon jälkeen. Teki aikaisemmin semmoista että kun konehuone lämpeni niin lakkas apsi toimimasta ja sytytti häiriö valon. Lämmitin kolvilla kaikkia sähköliittimen nastoja piirilevyn puolelta senverran että tina sulaa . Pitää vaan varovasti halkaista poksin kuoret ensin.
__________________
################# Tää on ihan helpporeitti. ################# |
#19
|
||||
|
||||
Kakspyöräseen säädetty venttiilinvälykset ja jakoketjun kiristys. (Hondan Twin CX500)
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! http://www.roverfriends.fi/ 3 Amigos-never travel alone |
#20
|
|||
|
|||
Jeeppiin uusi syylari ja moniurahihna.
__________________
Näin kerran unta, ettei vi#u##anut yhtään! Toyotalla ei saa toosaa! |
#21
|
||||
|
||||
Käyttiksestä VOLVO V70 Diesel lähti ruiskupumpun hammashihnasta kotimatkalla hampaat niin tuli laitettua vanha varallaollut hihna tilalle.
Tainnut kiristäjä antautua niin laitoin senkin tilalle vanhan. Pitää huomenna mennä varaosakaupoille.
__________________
################# Tää on ihan helpporeitti. ################# |
#22
|
||||
|
||||
Paljonkos ehti ajella hihnalla? Oma kyseenalainen ennätys vahingossa 93tkm, ei poikhinut mutta hampaat oli jo puoliksi irti.
__________________
Range Rover P38A, bi-fuel. Bensa/CNG. RRC 3,9SE -90. Valkoinen. Jaguar S-Type 3.0 Sport -01, RHD, Lontoossa Rover P6 3500efi -72, "pikkuauto" Jaguar XJ-S V12, series II -89, "kisu" Range Rover P38A -95, purkuraato Volvo C303, muutti pois. |
#23
|
||||
|
||||
Lainaus:
Pitääköhän vaihtaa kohta jakoremmikin kun vaihdoin ne viimeksi yhtä aikaa.
__________________
################# Tää on ihan helpporeitti. ################# Viimeksi muokannut Tojo4wd : 18.08.2017 20:23 |
#24
|
||||
|
||||
Jakopää näissä tuntuu kestävän ihan ok sen vaihtovälinsä, jos vaan on tehty niinkuin pitää. Toi pikkuhihna on vähän surkea esitys, jotkut sanoo että se kestäis paremmin kun vaihtais paljon ajetuista ne hammaspyörätkin jossain vaiheessa. Tosin eihän näillä paljoa yleensä oo ajettu...
__________________
Range Rover P38A, bi-fuel. Bensa/CNG. RRC 3,9SE -90. Valkoinen. Jaguar S-Type 3.0 Sport -01, RHD, Lontoossa Rover P6 3500efi -72, "pikkuauto" Jaguar XJ-S V12, series II -89, "kisu" Range Rover P38A -95, purkuraato Volvo C303, muutti pois. |
#25
|
||||
|
||||
Mazda 6 vaihdoin öljyjä,Niin 10litran maaliämpäri tuli piripintaan.
Vähän juottanut dieseliä sekaan. Katoin ohjekirjasta oikean määrän,Niin 4.7litraa suodattimen kanssa... Öljytikussa on x-merkki 5cm ylämerkistä ylöspäin,ohjekirja käskee kaatamaan lisää öljyä,kun x-merkki saavutettu. (koneen päällä lukee englanniksi,Että kun x-merkki on saavutettu,Niin vaihda öljyt). Vähän vissiin mennyt suomennukset vituiksi... |
Luokat |
korjata, ongelma |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Kysy mitä vaan, vastataan ku jaksetaan 2017 | Nikuzai | Chit-Chat | 680 | 31.12.2017 23:06 |
Mitä korjasit tänään 2016 | hj 60/61 | Chit-Chat | 132 | 24.12.2016 13:43 |
Mitä korjasit tänään? 2015 | artsi777 | Chit-Chat | 300 | 26.12.2015 19:11 |
Mitä korjasit tänään? 2014 | Reetu | Chit-Chat | 365 | 31.12.2014 19:32 |
Mitä korjasit tänään? | tonikki | Chit-Chat | 974 | 02.01.2014 05:54 |