![]() |
|
|
|||||||
| Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#126
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
Aika kylmää oli silloin yöllä, puhuivat tietävämmät -22 - -25 lukemista. Meillä oli onneksi sellainen alue, ettei varsinaisia kiinteitä vahtipassipaikkoja ollut, vaan halutessaan saattoi kävellä pitkin reittiä aina jonkun tiimin perässä suoritusta seuraten ja siinä pysyy juuri sopivasti lämpimänä varpaita myöten, eikä silti tule hiki puseroon. Valkoisella kaappiVolvolla kisannut tiimi kehui ajokkiaan saunaksi, joten ainakin lämmityslaite oli kondiksessa. Mitään isompia havereita ei meidän alueella (Onkimaantie/Kärpänen) sattunut. Yksi G-mersu haukkasi ilmat oja-upotus-rastilla sopivasti ojaan laskeutuessa, joten jäi akkujen ja vinssin voiman varaan ylös pääseminen. Pelkkä vinssi ei ihan riittänyt, kun oli kanto hankalasti takapyörän edessä, joten tuli salkkutaljalle käyttöä. Mekaanisella vinssillä olisikin ollut astetta hankalampi rasti saada mese kuiville. Tiimi sai hieman hierottuaan koneen ilmattua ja matka jatkui. Toinen haveri oli semmoinen, kun Jeepistä petti takapinioni, perä jumiin ja piti hinata pois uralta. Lainaus:
Kiitos kilpailijoille siististä maaston käyttämisestä ja juttelemassa/evästauolla käymisestä. Koitettiin pitää tulia hyvin yllä että pääsee lämmittelemään. Hyvin näytti keskinäinen avunantokin tiimien välillä hankalissa paikoissa toimivan. Offipalsta.com - sinne ne webwheelerit menneet on |
|
#127
|
||||
|
||||
|
Siitä löytyneestä kattotelineestä vielä:
Mä löin yhen sellasen hankeen pystyyn (Jangrenin mailla muistaakseni) runsaan metrin päähän urasta, ei ollut mielekästä kuskata mukana ! Löytyi keskeltä uraa kaarelle taipuneen puun alta, luulis et sellasen irtoamisen/putoamisen kuulee ja huomaa... !!! Ja silloin vois kyllä kerätä romunsa mukaan, vink vink !!! <img src=icon_smile_evil.gif border=0 align=middle> -pee- ...ei se satu... <img src=/smiley/coolgleam.gif border=0 align=middle> Pees hevi Gees <img src=/smiley/coolgleam.gif border=0 align=middle> jatila offroad ry rover ystävät ry #235 slck ry pähäma ry team UTZ MAN ZAA |
|
#128
|
||||
|
||||
|
Olipa muuten hiton kivaa <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>!!!
Ensimmäiseksi suurensuuret kiitokset maanomistajille, kilpailun järjestäjille ja kaikille toimitsijoille, kaikki toimi sujuvasti ja touhusta jäi tosi hyvä mieli. Ison työn olette tehneet (ja taitaa työt vielä jatkuakin). Kerronpa tässä vähän taustaa, eli kuinka kaikki alkoi. Kerhon pikkujouluissa kaveri tuli juttelemaan: "Kuulkaash Pekka ja Liishi, mulla on vishio, lähdetään volvolla talviekshytykseen ja minä tulen lavalle kyytiin ishtumaan". Siitä se ajatus sitten lähti, rupesi ottamaan tulta alleen ja lopulta konkretisoitui sanoista teoiksi. Hauskaa oli koko rahalla, ajamista oli kerrankin tarpeekseen ja naama kuumottaa vieläkin vapaiden happiradikaalien hyökkäyksen jäljiltä. La-aamulla kun tultiin paikalle ei volvo käynnistynyt kun startista kärähti solenoidi. Varastartti löytyi huoltoautosta joten Pekka rupesi pulttaamaan sitä paikalleen ja me Jounin kanssa mentiin kahvion lämpöön naputtelemaan koordinaatteja koneelle. Aikaa oli reilusti kun auto oli katsastettu jo perjantai-iltana. Päätettiin lähteä itään, onneksi sattui ekoiksi alueiksi sellaisia jossa rastit olivat suht. helppoja niin että tuli pehmeä lasku ja saatiin opetella hommaa rauhassa. Me kun ei Pekan kanssa olla edes käyty kertaakaan katsomassa tätä suunnistustouhua joten oltiin ihan aloittelijoita, Jouni oli meidän asiantuntija. Toinen pikku tekninen ongelma oli illansuussa kun rastilta 380 ylöspäin tullessa etuvinssistä paukkui rikki, no, en nyt tiedä nimeä mutta joku (valu?)rautainen pyörä jonka kautta vaijeri kulkee. Pojat saivat kikkailtua siihen pylpyrästä varaosan joka toimi loppukisan ajan. Tähän remppaan tuhrautui sen verran aikaa ettei tuolta alueelta keretty montaakaan rastia noukkimaan kun päätettiin lähteä suunnistamaan kohti Super Special Stagea. Oikeastaan nuo pitkät siirtymät olivat ankeinta koko kisassa, Volvon suuntavakaa ja pehmoisen unettava rymistely yli 50 km/h vauhdissa 25 asteen pakkasessa puoliavomallina...no joo<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle>. SSS:lle tultiin ajoissa ja ennen sitä paistettiin notskilla kisan ekat ja ainoat makkarat. SSS:n rastit naputeltiin läppäriin (n. 20 min.) ja saatiin niitä sieltä sitten poimittua 32 kpl. Minä henk.koht. en tykännyt tuosta alueesta, tuossa vaiheessa iltaa rupesi kai jo suurin innostus hiipumaan ja tuollainen kiireinen ryysääminen tuntui liian hurjalta. SSS:n jälkeen mentiin viereiselle aika vaikealle alueelle, monta rastia löydettiin mutta nyt oltiin jo hyväksytty se että kaikkia ei todellakaan kannata väkisin käydä hakemassa ja jätettiin sellaiset väliin. Nuo jäiset rinteet olivat aika mielenkiintoisia <img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle> Aamuyöllä palattiin kilpailukeskukseen ja käytiin syömässä ja kahvilla. Omat termarikahvit oli jostain ihmeen syystä jo aika haaleita. Paussin jälkeen jatkettiin matkaa pohjoiseen. Tässä oli kanssa hyvä tuuri aluevalinnoissa, tuli taas vaihteeksi helppoja rasteja niin että päästiin vauhtiin, piristyttiin ja saatiin niitä niin tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Aamun valjetessa olimme vaeltaneet viimeiselle käymättömälle alueelle pohjoiseen, ja siellä oli jälleen vaikeita ja haastavia rasteja. Råttan kommer ja ainakin yksi PuuhaPete selvitettiin (oliko niitä useampia) mutta sitten rupesi paukut hiipumaan ja joka toinen lause taisi olla että "joko lähdetään?". Saattoi olla jo lähellä ettei meidän vinssiapina tehnyt kapinaa. Oikeasti Jouni teki sen suurimman työn, oikein Tosimiehen työn tuon vuorokauden aikana. Kaikki kunnia hänelle!! Se surullisen kuuluisa "viimeinen nopea" rasti jätettiin ottamatta ja lähdettiin ajoissa takaisin kisakeskukseen. Kamerana meillä oli pari vuotta vanha Canon Powershot A75 ja ei mitään valittamista. Vähän jänskätti että toimiiko se kun pudotin kameran ennen joulua niin että kuori vääntyi zoominappulan alapuolelta ja Pekka ihan omin pikku kätösin korjasi sen reippaasti ruuvimeisselillä runttaamalla. Vähän kamera hidasteli ja zoomi takerteli aamuyön 25 asteen pakkasessa, mutta vain vähän. Pidin kameraa koko ajan povitaskussa niin ettei jäätynyt, joskus oli sitten taskuun laittaessa säätönappula kiertynyt johonkin väärään säätöön niin että seuraava kuva meni pieleen ilman salamaa tms. Akkuparistot oli Vartan ladattavat ja yksillä samoilla mentiin koko kisa (168 kuvaa, 101 rastia), akut hyytyivät kotona illalla kun olin saanut kuvat siirrettyä läppärille. Vara-akut ja vinot pinot paristoja oli mukana mutta niitä ei ihme kyllä tarvittu, Jouni taisi kerran vaihtaa paristot otsalamppuun ja kerran käsigepsuun. Nuo otsalamput on loistava keksintö, taskulamppujakin oli mukana mutta ei niitä tarvittu käytännössä yhtään. Kuvaamista jännäsin vähän minäkin ja se pyrittiin tekemään aika huolellisesti. On tietysti kaikkien osapuolien etu että kuvasta saa selvää ilman ihmettelemistä ja arpomista. Kun miettii miten monia kuvia tuomarit joutuvat käymään läpi niin toki selkeät kuvat nopeuttavat hommaa aika tavalla. Tulokset saadaan nopeammin selville, ja olisi se kyllä aika harmi jos epäselvän kuvan takia jäisi saamatta rastin pisteet, etenkin 20-25 pinnaa rastilla jossa töitä piti tehdä tosissaan että sinne pääsi ja sieltä pois. Meillä oli useimmista rasteista vähintään kaksi, monista useampikin kuva. Joka kuvan tarkistin kameran esikatselun näytöltä zoomaamalla yksityiskohdat tarkemmiksi, eihän niitä tuosta pikkukuvasta muuten välttämättä edes erotakaan. Opin aika pian yöllä pidättämään hengitystä ettei tullut usvaa kuvaan, ja autokin piti joskus sammuttaa kun pakokaasut tulvi kuvaa pilaamaan. Kuvia tuli siis paljon kun en uskaltanut poistaa yhtäkään hukkakuvaa (ohjaajakokouksessa taidettiin suositella ettei kuvia poistella). Tarvittaessa tuli kuskikin mukaan pitelemään oksia pois tieltä tai muuten vaan lorvailemaan: ![]() ![]() Rodeo Drive pelasi hienosti, kiitoksia vaan edelleen Japelle että on tuollaisen jaksanut väsätä ja vielä laittanut ilmaiseksi jakoon. Siinä on kaikki mitä tarvitsee mutta ei mitään turhaa ylimääräistä. Vähän kömpelöä on tuo pikkuläppärin tappihiirellä työskentely, auto piti aina käytännössä stopata jos piti jotain hiirellä tehdä. Ei mulla ole mitään käsitystä tai kokemusta toisista suunnistusohjelmista ja tämän perusteella ei ole tarvettakaan niihin tutustua. Käsigps oli mukana sekä varalaitteena jos läppäri pettäisi, että myös käytössäkin kun joitain rasteja etsiskeltiin jalkaisin. Oikein toimiva yhdistelmä siis. Rastikoordinaattien siirto suoraan Rodeo Drivelta tuohon Magellaniin ei onnistu mutta hoitui pienen mutkan kautta siirto-ohjelmalla sekin ihan nopeasti ja kivuttomasti. Näitä asioita opiskeltiin ja harjoiteltiin jonkin verran etukäteen ja se kannatti. Itse olin iloisesti yllättynyt siitä että tietotekniikka jaksoi pelittää tuolla kovassa pakkasessa ja koko kisan ajan. Onneksi oli kuivaa. Ja Jarelle: ei, minä EN todellakaan koskenut vinssiin enkä vaijereihin, sitä varten meillä oli Jouni mukana. No, kerran taisin vaijerin irroitella jossain mäessä... Tuossa AVRO:n kuvassa näkyy mitä tein: rastille tullessa etsin mukavan istumapaikan ja jäin pitkästyneenä odottamaan että pääsis kuvia otteleen <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> ____________________________________ Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. |
|
#129
|
||||
|
||||
|
Lost´n Frost Tulokset
Ei onnistunu hyperlinkki,sorry ko on pitkä - - - - - - - - - - - - - #perillepääsy ei ole itsetarkoitus vaan matkanteko# SLCK Member #51 kayttaja"at"offipalsta.com http://www.4x4cup.com/ www.slck.net ![]() Edited by - Käyttäjä on 12/02/2007 22:42:02 Edited by - Käyttäjä on 12/02/2007 22:43:09 Edited by - Käyttäjä on 13/02/2007 15:51:58 |
|
#130
|
||||
|
||||
|
No halvattu, eihän tuo niin huonosti mennytkään
![]() ![]() Halvatun suuri kiitos kartturi jussille, kun jaksoi kiskoa vaijeria pitkin mettää, äijä teki miehen työn.. Niin ja kiitokset Team gaz:lle liinan lainasta, saatiin auto puuhun kiinni vinssinsokan vaihdon ajaksi. Niin ja tietysti iso käsi meikäläisen pääsponsorille Ipefixille... Edited by - BJ40 on 12/02/2007 22:59:43 |
|
#131
|
||||
|
||||
|
meilläki näky menneen tosi hyvin ku 8. sija protossa ja kilpailuaika 10.27..
hyvähän se on jossitella mutta jos olis kestäny..... millo se MAASTO alakaa? |
|
#132
|
||||
|
||||
|
Osaako joku järjestäjistä tai miks ei kilpailijoistakin sanoa paljon oli max. pisteet mitä olisi pstynyt luokittain keräämään?
Kukaanhan ei ilmeisesti hakenut kaikkia rasteja? Muistitko käyttää <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/search.asp |
|
#133
|
||||
|
||||
|
Kyllä oli kivaa olla serehvinäkin (Koppimäki&Haukkakallio) ja katsella kilvanajajien suorituksia.Jyvät erottuivat akanoista...
Nimiä mainitsematta "vanhat"konkarit näyttivät jälleen kerran mistä se kana pissii... Tosin kyllä erään Kouvola-Lappeenranta välillä sijaitsevan tosi-offismiesten-tiiminkin junioriosasto näytti että Arskan ja Aapelin & co opit olivat menneet perille...<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle> Yleisö-ystävällisellä nuotiollamme kuuli kaikenlaisia kivoja "juttuja" aiheseen liittyen...(Vellulle maistui korpuksi jäätynyt smörgari ja Jarella oli juice med icebitar , pieninä esimerkkeinä...Arskalle kelpasi uudelleen lämmitetty porokahvikin...) Kaikenkaikkiaan onnistunut sessio.Huulet rohtuivat yön -25 C pakkasessa,mutta en valita... Marras-tammikuun viikonloput eivät menneet hukkaan kisatalkoissa puuhastellessa... Suurin kiitos kaikesta huseeramisesta kuuluu kuitenkin Pornaisten kahdelle tosi kovalle K:lle eli Kirsille ja Kenzulle!!! ![]() ![]() Ilman heitä ei olisi Lost`n Frost:ia Maastoautojen poikasia kutsutaan mönkkäreiksi Edited by - PikkuF on 13/02/2007 00:14:16 |
|
#134
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
---------------------------- The House of Flying Spanners Kuvei reissuist |
|
#135
|
|||
|
|||
|
m19 kettukuatro saapunut kotiin viimesen pikkurykäsyn jälkeen. vituiks meni mutta eiköhän tuo murroksen vaihto ala sujua joo. kiitoksia crawfordin jampalle jolta löyty korjuu apua ja löytikselle joka org. jeepillä nyppäs murrosvikasen bj ojasta + kaikille muille myös. saldoa: n400l tiisseliä, 1kpl turboahdin, 2kpl murroksia, n9l öljyä (siis vuotanutta sehän on tojota...) 1kpl trailerin rengas, 1kpl kannettava tietokone... hauskaa oli
Ystävyys,Läheisyys,Poikarakkaus |
|
#136
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
ja pisteet näytti olevan 730p. Meiltäkään ei Stanuissa jääny hakematta kuin 5 normirastia ja 9 sss-alueen rastia, lisäksi muutama rastikuva ei ilmeisesti ole läpäissyt "räpylä" suodatinta kun omien laskujemme mukaan parikymmentä pojoa jäi saamatta...? Mutta ei taida tuo ny haitata ku sijoitus oli mielestäni kohtuullinen suoritettuun valvomiseen ja ryskämiseen nähden <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> Alko jo huolestuttaa aikataulullisesti ehtiminenkin kun sss:n jälkeen se viereinen sipoonjoki alue oli todella ruuhkainen välillä, reilu neljä tuntia meni 18 rastin kanssa... mutta näkihän siellä komeita suorituksia ja kenttäkorjaamoita... <img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle> Kiitoksia järjestäjille hienosti hoidetusta kisasta ja maanomistajille puitteista ! Eri rasti eri luokille oli musta tosi hyvä juttu josta voisi muutkin kisat ottaa mallia, muutamilla alueilla ekojen joukossa alko tarvita jo suunnistustaitoakin.. vielä enemmän sitä tarbvis kesäkelillä ! Ja vielä kiitoksia kanssakilpailijoille hyvästä hengestä ja taivaan isälle hienosta kelistä ![]() S10 kartturi *press play on the tape* http://www.peeveli.com/offiforum |
|
#137
|
||||
|
||||
|
Kisapäivä alkoi kyllä lupaavasti. Lähtö kotoa Riihimäeltä oli kuudelta aamulla, kun halusin päästä ajoissa syöttämään rastipisteitä. Parin kilometrin päästä nousivät lämmöt koneessa punaiselle, ja jäähdytysnesteen hyytyminen paljastui tosiasiaksi. Puolitoista tuntia meni sitten autoa sulatellessa, ennen kuin pääsin toden teolla matkaan, jonka matkan aikana tuli lämppäristä vain viiltävän kylmää ilmaa, mikä aiheutti silmittömän stressin, kun mietin tulevaa vuorokautta. Kaksi tuntia tyhjäkäyntiä kisakeskuksen pihassa sulatti kuitenkin lämppärin kennon ja saatiin kabiiniin kesäkeli.
Aamun viivästymisestä johtuen oli rastipisteiden hakkaussessio aika kouristuksenomainen. Autoon oli väsätty iPAQ- ja OziCE-alustainen navigointisysteemi, joka vaatii reittipistetiedon asteina ja asteen osina. Kilpailijat saivat koordinaatit asteina, minuutteina ja minuutin osina. Konversioprosessi meni iPAQin ehdoilla siten, että ensin syötin koordinaatit excel-taulukkoon jossa muunsin ne asteiksi ja asteen osiksi. Taulukon tallensin sarkaimella erotelluksi tekstitiedostoksi. Editoin tästä Wordillä turhat roskat ja tabuloinnit pois, vaihdoin desimaalipilkut pisteiksi, ja tallensin tekstitiedostona. Tämän tiedoston jouduin vielä aukaisemaan Notepadilla ja tallentamaan .wpt-loppuisena tekstitiedostona, koska Notepad ei ymmärtänyt Excelin käsitystä tekstitiedostosta, eikä Wordllä saanut tallennettua reittipistetiedostoa, jonka OziCE olisi ymmärtänyt. Tämä sadan reittipisteen konversiosessio oli todellisuudessa ehkä kilpailun kovin fyysinen ponnistus. Emmekä kyllä löysäilleet rasteillakaan yhtään. Ehdittiin kumminkin ajoissa lähtöön ja tarkoitus oli tasoittaa pahin ylilataus ensin parilla helpolla rastilla. Tässä tarkoituksessa lähdettiin kisakeskuksesta koilliseen, Polvenkalliolle. Päätimme aloittaa pitkällä vinssauksella jyrkkään ylämäkeen, matkalla yksi rasti ja rinteen päällä pari lisää. Pääsimme kahden metrin päähän ensimmäisestä rastista, kun vinssi teki temput: välillä se suostui kelaamaan sisään, välillä ei, välillä se suostui antamaan vaijeria ulos, välillä ei. Taikinoimme tuossa kaksi tuntia ennen kuin pääsimme alas rinteestä vinssin varassa. Ajaen ei uskaltanut. Tuon jälkeen oli selvää, ettemme voi yrittää yhtään rastia, jolla edes SAATTAA joutua vinssaamaan. Seuraavaksi siirryimme vinkin mukaan helpohkolle rastien 223-238 alueelle, joka oli sopivasti Polvenkalliolta seuraava kisakeskukseen päin. Risupinon takaa löytyi ensimmäinen rasti helposti, kun kilpailuaikaa oli kulunut vasta kaksi ja puoli tuntia, mutta poislähtiessä tuuppasin auton kannon nokkaan oikein huolella. Luppakorvalle kiitos tunkkausavusta. Tästä eteenpäin alkoi rytmiikka ja käsiala asettua ja alueen loput rastit haettiin ilman ylimääräistä dramatiikkaa. Jussilan rastialueella alkoi olla jo hauskaa. Alue oli mukavasti kumpuilevaa umpikorpea eikä mitään hakkuuraiskiota. Kymmenen pisteen rastille 206 päästiin helposti ajamalla mutta pois peruuttaessa lipsahti takapää kapealta kallioharjanteelta kuusta vasten nojalleen. Saimme nitkutettua tunkilla etäisyyttä lavan ja kuusen välille sen verran, että jatkoin peruuttamista lipsauttaakseni nyt kabiinin kuusta vasten. Onnekkaasti vinssi toimi tuossa kohdassa, ja saimme kiskaistua keulan irti kuusesta. Tämä alue jouduttiin jättämään sillä erää kesken, että ehtisimme ajoissa supererikoiskokeeseen. Lähdimme tarkoituksella ajoissa pitkälle siirtymätaipaleelle, ja jouduimme odottamaan vähän aikaa jakson alkua. Päätin sitten sammuttaa koneen odotusajaksi, ensimmäistä kertaa aamulämmittelyjen jälkeen – eli kahteentoista tuntiin. Kun sitten vihdoin päästiin ensimmäiselle rastille, nousee konehuoneesta paksu höyrypilvi ja huomaan lämpömittarin olevan taas punaisella: olin unohtanut käynnistää jäähdyttimen sähköflektin erikoiskokeelle lähtiessä. Kone ei jäähdy flektinkään kanssa, ja muutaman höyryisen rastikuvan jälkeen lähdemme nuotiolle ihmettelemään tilannetta. Siellä paljastuu, että alavesiletku on pullahtanut irti kokonaan ja klemmarikin on hukassa. Ylävesiletku sai luovuttaa klemmarin alakerran naapurille. Hölläsimme vielä paisarin korkkia (paine oli varmaan pullauttanut letkun irti), ja tyhjensimme sitten kaikki eväsvesipullot ja termarit jäähdyttimeen ja kävimme nuotiolle sulattamaan lunta pakissa. Onneksi saimme erikoiskokeelta palaavilta kilpailijoilta kanisterin pakkasnestettä ja uuden klemmarin. Lämmin kiitos niistä Huovisen Jannelle ja Antti Karhulle. Näillä erikoiskokeen tulilla opimme yleisesti luovuudesta auton korjauksessa ja erityisesti Roverin koneen jäähdytyksestä. Kiitoksemme viisautta jakaneille tulistelijoille. Tässä välissä piipahdimme Järvenpäässä tankkaamassa ja hakemassa varoiksi lisää pakkasnestettä. Nesteelle tulikin hetikohta tarvetta, kun lämpötila alkoi taas kohota ja kone höyrytä heti Paippisten rastien alussa. Appari-Jannelle respektiä, kun hän huomasi, että olin, pöljä, kiristänyt ylävesiletkun klemmarin huonosti ja vettä hukkui nyt sieltä kautta. Paippisten alue oli paria rastia lukuunottamatta meille liian hankala ja pitkä nousu Sipoonjoen ylityksen jälkeen silkka mahdottomuus. Seuraava rasti olikin sitten virkistäytymnen kisakeskuksessa. Ei mennyt tuokaan aivan nappiin, koska vaikutus oli aivan päinvastainen ja into aika lailla hakusessa, kun lähdimme kolmen aikoihin jatkamaan Jussilan rasteja. Metsässä tunnelma jälleen koheni, ja rastisaldo kehittyi tasaista tahtia. Olisiko ollut vain yksi selvä vinssausrasti, jonka jouduimme jättämään tuolla väliin. Kuudelta olimme taas kisakeskuksessa, tällä kertaa oikeasti virkistymässä puolentoista tunnin unilla. Kylmällä ja vetoisella lattialla ilman patjaa ja peittoa nukkumisessa on se hyvä puoli, että vähempikin uni tuntuu riittävän aivan hyvin. Aamukahdeksalta lähdimme sitten vielä Terrisuonojan rasteja 260 – 278 hakemaan. Alue meni aivan nappiin, mutta tuossa vaiheessa oli selvää, ettemme ehtisi Koppimäen rasteille, joten päätimme kilpailun hyvissä ajoin ja sangen hyvillä mielin. Illalla nukumaan mennessä kulkivat silmissä vielä kuvat ajomaastoista, ja maanataiaamuna siviiliautolla töihin lähtiessä halusivat kädet veivata vimmatusti rattia ja jalat sotkea polkimilla. Nauratti oikein. Järjestäjille iso käsi vaikuttavan ammattitaitoisesti hoidetusta tapahtumasta. Joukkue Seek & Destroy antaa erityistunnustuksen rastikuvauksissa paikka paikoin esiintyneelle mikrorunoudelle, tyyliin ”Näre kinkamalla”. Ensi vuoteen, joukkue Seek&Destroy:n p:sta - p ----------------------------------- There are no stupid questions - just a lot of inquisitive idiots. ----------------------------------- |
|
#138
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
Ois pitänyt kysellä vielä siitä rastin 200 puista. Sinne oli melko helppo reitti, mut cruiserilla se pois tulo ois kyllä teettänyt aikamoisen ongelman. Siinä rinteen alla oli pienehköjä puita ja muutaman sellaisen kumoon ajamalla olisi päässyt poiskin sieltä. Tiedä sitten mitä reittiä porukka käytti siinä rastilla? Lyhyemmällä mallilla ois varmaan mahtunut hyvin kääntyyn siinä ja samaa reittiä takas, mut tuolla valaalla ei kyllä ois ollut mitään toivoa._______________________________________________ Citymaasturi Toyota Land-Cruiser HJ-60, Old Man Emu, Kumho MT 33x12.50R15 Nerd-O |
|
#139
|
||||
|
||||
|
Missä meni vikaan???
Laskettiin itse omat pisteet ja saatiin tulokseksi 480 pistettä. Tuloksissa vain 145 pistettä. Taitaa kuski (eli minä) joutua valokuvaus kouluun, jos vika oli kuvissa. Tuntuu vain hiukan kohtuuttomalta moinen pistemenetys. Kuitenkin rasteilla käytiin ja kuvissa näkyy varmasti auto, rasti ja kädet. Vain maine kulkee edellä... |
|
#140
|
||||
|
||||
|
Ja toiset pitää emittiä paskana systeeminä??
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.-- Kuvia matkan varrelta |
|
#141
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
S 10 kuski joker nyybeilee Note! This message was posted anonymously! |
|
#142
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
Onneksi rastikuvat odottelevat vielä kortilla ja saadaan selviteltyä kunniallisesti ansaittu pistemäärä. Älä nyt Antti vielä varaa luontovalokuvauskurssia tähän kevään kiireisiin. Koitetaan edelleen keskittyä olennaiseen - hyvin sä filmaat !! Sanoi, Appari Tuumaniemeltä (S21) P.S. Vaviskaa kympin sakki <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> |
|
#143
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Juu, lisää selvyyttä tuli kun soitin Ketsulle. Homma hoitunee kun kuvat löytyvät. <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> Vain maine kulkee edellä... |
|
#144
|
||||
|
||||
|
Mitäs tiimille P11 (Ojala) oli tapahtunut, kun noin aikasin maaliin?
Entäs tiimille P10 (Kilpeläinen)? -74 Range, 215cid V8 #4x4@ircnet |
|
#145
|
|||
|
|||
|
Tuleeko SSS "tulokset" julkisiks, eli minkä verran rasteja otettiin luokittain? Sehän oli vähän niinkuin pieni kisa kisan sisällä ja oikeasti ihan mukava juttu.
__________________________________________________ _ HJ61 -89 HDJ80 -94 LJ70 -88 SLCK #68 http://www.maplehill.fi/ |
|
#146
|
||||
|
||||
|
No hemmetin hemmetti. Kuljetusliikeyrittäjä Pornaisista meinaa ruveta ryppyilemään, eikä ainakaan suoraan tunnusta, että hänessä olisi ollut mitään vikaa, kun me kolaroitin siinä pikkutiellä kilpailun loppumetreillä. Kolarin tapahduttua todettiin, että kolhuja tuli sen verran vähän, ettei vakuutusyhtiötä kannata asiaan sotkea. Tänään minä sitten tarjosin, että peltivaurioista ei tarvitse välittää, mutta ohjausvarsi ja raidetango ovat vähän vääntyneet, että ne pitäisi uusia. Ohjauskulmien säätökin olisi ollut kiva osien uusimisen päätteeksi. Nyt kuljetusurakoitsija sanoo, ettei hän korvaa edes noita. Hän väittää, ettei kuorma-auton peräkärry voi tulla keula edellä meitä päin. Vetoautohan oli ihan oikealla puolella, ja jos hän olisi tullut liian kovaa, niin peräkärrystä olisi peräosa tullut meidän puolelle tietä. Eli kun peräkärryn etuosa osui meihin, niin se olikin me, jotka osuttiin häneen kylki edellä, mutta hän on niin ystävällinen, että hoitaa omat korjauksensa eikä veloita meitä siitä mitään. Tunteeko kukaan hyvin kuorma-autojen peräkärryjen liikkeitä jarrutettaessa liukkaalla? Onko asia oikeasti noin, että yleensä peräkärryn lähtiessä liukumaan niin se tulee aina perä edellä? Nythän tosiaan autojen vauhdit olivat tosi pieniä, ja kuski ehti siirtää vetoautonsa hyvin omalle puolelle, mutta peräkärry puski meidän päälle. Kyseessähän on aikalaila pikkuasia, kun mitään isompaa ei käynyt. Asia harmittaa kuitenkin jonkin verran ja olisi ollut aika mukavaa, jos asia olisi voitu hoitaa ystävällisissä merkeissä, ja syyllinen olisi maksanut vaadittavat pikku korjaukset. Nyt tuntuu tyhmältä alkaa riitelemään pikkuasiasta. No ensi kerralla osaan sitten vaatia syyllisyyden tunnustusta allekirjoittamalla vahinkoilmoitus, tai sitten otetaan poliisit paikalle. |
|
#147
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
|
|
#148
|
||||
|
||||
|
Myö napattiin SSS:ltä 45 rastia , ainakin yhdelle oli niin perkeleenmoinen ruuhka ja muutama jätettiin suosiolla ja lähdettiin vartin ajoissa pois.
Kamerana meillä oli joku Geswaksen Sony merkkinen, akku siinä oli eikä ladattu kertaakaan eikä akku edes tainnut mihinkään kulua? Yksi kuva meiltä hylättiin ja sekin oli 10 p rasti, kun ei näkynyt rastin numero<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> Tulosluetteloa kun katselee niin ei olisi tarvinnut montaakaan rastia etsiä kun olisi jo mahdollisesti päässyt palkintosijoille. T:S03 "Suck my dick" -Ron Jeremy Montenegros#10 Edited by - Repro on 13/02/2007 11:27:55 |
|
#149
|
|||
|
|||
|
Kiitos tuloslistoista, selkeästi järjestetty ja vieläpä helposti html muodossa. Millonkas valitusaika loppuu ja tulokset on lopullisia?
************** Jussi ja Suzuki |
|
#150
|
|||
|
|||
|
Lainaus:
P10 Kilpeläinen -> kaato Note! This message was posted anonymously! |
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Talvieksytys 2008 kuvat by: Morjenz | Morjenz | Tapahtumat | 21 | 05.12.2018 22:00 |
| Warn Trophy -06 kuvat ja kommentit | LaaLaa | Tapahtumat | 317 | 16.12.2006 12:00 |
| Talvieksytys II | JERKKU | Tapahtumat | 0 | 01.04.2006 16:11 |
| Talvieksytys 2006 ? | pee | Tapahtumat | 214 | 28.01.2006 20:58 |