|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
Viestiketju tiivistettynä: |
PikkuF on hankkinut Toyota Cruiseri FJ-40 -mallin ja suunnittelee siihen erilaisia muutoksia, kuten kierrejousialustaa, akselien lukkoja ja levyjarruja, sekä moottorin vaihtoa amerikkalaiseen pikkulohkoon. Ketjussa keskustellaan myös jakolaatikon muutoksista ja erilaisista parannuksista, kuten akselien kiinnityksistä, vinssien asentamisesta ja renkaiden valinnasta. Lisäksi keskusteluissa mainitaan erilaisia tapahtumia, kuten maastoajokilpailuja ja suunnistuskisoja, joissa PikkuF:n projekti on osallistunut ja menestynyt. Ketjussa jaetaan myös kokemuksia muun muassa renkaiden suorituskyvystä eri olosuhteissa ja muutoksista, joita on tehty auton rakenteisiin kuten tukivarsiin ja vetariin. PikkuF:n projektiin tehtyjen muutosten ja päivitysten kautta se on kehittynyt vuosien varrella ja osallistunut erilaisiin maastoajotapahtumiin. Kommunitaatiomerkitys on vahvasti läsnä keskusteluissa, joissa jaetaan kokemuksia, vinkkejä ja iloitaan yhdessä harrastuksesta ja saavutuksista. Tärkeäksi nousee myös tuki ja kannustus toisia harrastajia kohtaan. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#26
|
||||
|
||||
Joo ne aksulit ovat kokonaisuudessaan Hodarista peräisin...ja ovat muuten Big-Willys:ltä peräisin...
Miikka sai ainoastaan kerran yhden murroksen hajoamaan...eli testattu on ja todettu "lähes hajoattomiksi"!!!!!<img src=icon_smile_approve.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_approve.gif border=0 align=middle> Kierrejousialusta eli tukivarret,jouset,jousitornit ja panhardit ovat LJ:stä peräisin... Hodarin murros on selvästi muita Toitsun murroksia isompi.Eli jos sellaiset haluaa eteen laittaa,niin pitää vaihtaa myös kääntökuulahärpätin... Hodarin etuperähän on vain 8 tuumainen (Hilu&Läjä kokoa) mutta high-pinnion.... Maastoautojen poikasia kutsutaan mönkkäreiksi... |
#27
|
||||
|
||||
Lainaus:
<center> GRASSHILLRACING</center> <center>team UTSMANZAA</center> |
#28
|
|||
|
|||
Miikka sai ainoastaan kerran yhden murroksen hajoamaan...eli testattu on ja todettu "lähes hajoattomiksi"!!!!!
oon kyll ollu paikalla ku niitä hajos 2 samassa kivikossa ja tais olla viel uudet orkkis toyota murrokset paikassaan sillon <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> cvy |
#29
|
|||
|
|||
Taisi olla Kulmakorpi vuonna 200-?
Note! This message was posted anonymously! |
#30
|
||||
|
||||
Lainaus:
"Suck my dick" -Ron Jeremy Montenegros#10 |
#31
|
|||
|
|||
Taisi olla Kulmakorpi vuonna 200-?
jep cvy |
#32
|
|||
|
|||
Jep, peli taisi olla kyljellään kivikossa ja siitä oikaisua tms...?
menikö molemmat melko lyhyen ajan sisällä,noh, miikka itse muistaa varmaan parhaiten... Note! This message was posted anonymously! |
#33
|
||||
|
||||
Joo onhan tuo Miikka-setäkin noita murroksia rikkonut ihan urakkaluontoisesti....
Oli vaan pakko katsoa että onko palstalaiset hereillä....!! No Reprolle tiedoksi että "kun ei se sovi ja kun ei se mahdu" Vertaappa tässä kuvassa noita Hodarin ja Bertan murrosten kokoja: Maastoautojen poikasia kutsutaan mönkkäreiksi... |
#34
|
||||
|
||||
No mittojahan siulla ei tietysti oo?<img src=icon_smile_clown.gif border=0 align=middle>
Anteeks, mie en vaa luovuta helpolla.<img src=icon_smile_clown.gif border=0 align=middle> (kysy vaikka Kuutvuorelta) Mites noi vetarin boorit, onko samanlaiset? Muutenhan noi näyttäs aika samanpituisilta, vai hämääkö kuva? "Suck my dick" -Ron Jeremy Montenegros#10 |
#35
|
||||
|
||||
Murroksen pituus on sama,boorit näyttivät silmämitalla olevan samanlaiset (en lähtenyt irroittamaan murrosta vetarista) mutta maljan halkaisija on 100mm eli 15mm Bertan/Hojon murroksen maljaa paksumpi. Mittaus on suoritettu rullamitalla,joten +/- x mm heitto sallitaan mittaustulokseen....
Maastoautojen poikasia kutsutaan mönkkäreiksi... |
#36
|
||||
|
||||
Lainaus:
<center> GRASSHILLRACING</center> <center>team UTSMANZAA</center> |
#37
|
||||
|
||||
Näinhän tuo on....Pauli on setä ihan niinkuin meikäläinenkin.Voitaisiin molemmat olla ikämme puolesta Miikalle bioloogisesti faijoja....
Kyllä sitä tuli aikoinaan 17-kesäisenä "urheiltua"...tiedä häntä vaikka jossakinpäin Telluspalloa olisi joku kolmekymppinen "geneettisen perimän omaava" No nämä jutut eivät sitten mitenkään liity maasturiprojekteihin,ei.... ICH LIEBE DICH ICH LIEBE DICH NICHT ICH LIEBE DICH NICHT MEHR |
#38
|
||||
|
||||
Ei liity mitenkään tähän "PikkuF" projektiin,mutta Miikka meni naimisiin.....ONNEA ONNEA VAAN!!!!!
(perässä tulet....heh-hee...) man vill så gärna äta kakan man vill så gärna ha den kvar |
#39
|
||||
|
||||
Rupeekos PikkuF ölee jo koht ajelu kunnossa???
PäHäMa |
#40
|
||||
|
||||
"vaiheessa" ompi vielä,juu....
1. syy: suunnitelmat ovat lisääntyneet projektin edetessä... 2. syy: tuli tuossa hankittua keskimmäiselle pojalle oma Bertta,mikä sitten vähän kiilasi projektijonossa.... 3. syy: juniorin Äffäläinen eli "PikkuF JR" pitäisi myöskin jonossa kiilanneena saataa leimakuntoon ensikesän suunnistuksen orkkisrientoihin.... eli selityksiä löytyy... <img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle> ***Olen joo-joo miäs ja muijan kin miälestä tosi yksin kertainen*** Edited by - PikkuF on 29/11/2007 22:27:07 |
#41
|
||||
|
||||
mitäs pikkuf:lle kuuluu?
---------------------- Ei oo mikhään homma |
#42
|
||||
|
||||
Kummalle?
***alle kolmessa promillessa suomalainen ei tunne sääliä*** |
#43
|
||||
|
||||
PikkuF:iä on nykyään työnalla kaksi kappaletta, joista Junior PikkuF:ä kiilasi jonossa edelle...
________________________ Paino on voimaa, ylipaino on ylivoimaa... |
#44
|
||||
|
||||
Viimeks PikkuF liikkui omin voimin vuonna -03...eli tänään oli historiallinen päivä. Se liikkuu taas lähes 12v tauon jälkeen
__________________
Minäkö muka tyhmä? Nyt en ymmärrä mitään. Viimeksi muokannut PikkuF : 14.03.2015 18:48 |
#45
|
||||
|
||||
PikkuF sai kilvet
Resepti muuttui hiukan matkanvarrella, eli tässä on nyt: -12HT kone -FJ55sesta H41 laatikko jossa 5.3 ykkösvaihde -Välitetty FJn jakis -HJ61 akselit -HDJ80 etutukivarret -LJ70 takatukivarret -Takana toyotan mekaaninen vinssi -Eteen tulossa Warn -6-piste kaaret -37" boggerit
__________________
Paino on voimaa, ylipaino on ylivoimaa! |
#46
|
||||
|
||||
Hyvältä näyttää!
|
#47
|
||||
|
||||
Onnittelut nyt se tuli leimaan hieno.
__________________
.salon seudun OFF ROAD Ry. pari Toyotaa |
#48
|
||||
|
||||
Hieno tuli, onnittelit leimasta
__________________
Salon seudun OFF ROAD Ry |
#49
|
||||
|
||||
Komee. Onnittelut kilvistä.
|
#50
|
||||
|
||||
no on hieno
|