|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
||||
|
||||
HDJ 80 x 2 presented by KekkulaOn pitänyt jo pitkään laittaa tälläistä "projekti" kertomusta esille mutta aina vaan jäänyt tekemättä. Tämä touhu alkoi kun appi ukko kyllästyi Koppi Hj:n jatkuvaan hitsaamiseen yms. korjailu hommiin. Sitten vielä sattui niin että Ulvilan suunnalta tuli kuvalla viestiä että olis henkilömallin HDJ 80 myynnissä. Hetken tuumailtiin ja katseltiin kuvia. Se taisi olla lokakuuta 2012 kun kaupat sovittiin. Ihan vakio autoa ei appi ukko halunnut eikä sitten sellaista ostanutkaan. Tähän oli tehy jo muutamia parannuksia ja korjauksia: -kk laakerit vaihdettu -Kytkin vaihdettu -Emu alusta +50mm -Korinkorotus +50mm -Etuperä remontoitu + Long Field 30 booriset vetarit plus tikut -33/12,5 Uudehkot Mud terrainit Ja oli kait tässä jotain muita pikku juttuja valmiina. HDJ tuli hoitamaan appi ukolle käyttöauton virkaa ja hyvin on hoitanutkin. Polttoainetta on vienyt kaasu jalasta 9,4-18,5L/100km Meidän naisilla on hiukan tuollaista hevos toimintaakin niin HDJ on siihen touhuun oivallinen kopin veturi, tosin on tällä vedelty vaikka mitä trailreita aika paljonkin. Ensimmäisen talven liukastelun jälkeen alle tuli Hakkapeliitta LT2 ja oliskohan koko 265/70R16. Ja saa ajaa kun kesällä. Mun Portto HJ:ta on vedelty kanssa, aika vähän kuitenkin. Heinä hommiinkin käytetty paremman puutteessa. Vinssiä ei syystä tai toisesta otettu mukaan auton hankinta hetkellä. Myöhemmin sitten hankittiin toyotan oma alumiininen mekaaninen vinssi ja kardaani. Nämä olivat palasina laatikossa. Vinssille perusteellinen huolto ja kardaaniin vaihdettiin kaikki laakerit ja ristikot. Taisi talven vinssi hommat odotella aikaa kunnes keksittiin lähteä HDJ:llä tutkimus retkelle Lapland Trophyyn. Vinssin asennus muuttui siten kiire hommaksi,peti keulalle, yllätys että näyttää itse tehdyltä. Taidettiin tehdä myös pohja panssari 3-4mm hardox:sta samaan aikaan. Takalukon rikkinäinen moottori korvattiin paineilma sylinterillä ja Viar laitettiin taka tilaan. Ennen lähtöä soviteltiin 35" boggereitakin huonolla menestyksellä, väärä et vanteissa. Reissussa saavutettiin tavoitteet, eli kuljettajalle maasto ajo kokemusta. Puoli vakio auton rajat löytyivät helposti. Kuljettaja ylitti rajansa useaan kertaan ja reissu opetti. Viimeisenä päivänä saatiin tehdä vähän maasto remonttiakin, auto ei startannut enää. Salamarauta ei toimi=> vika löytyi takavalon johtosarjasta, tarkemmin pakkivalon johdot rikki ja mittariston sulake palanut. Kotimatkalla sitten mietittiin miten autoa jatko jalostetaan. Ideoita olivat mm. : -isommat renkaat, vähintään 37" -jakolaatikon välitys -vinssi sähköiseksi ja naru -kuljettajalle enemmän harjoittelua Aika kului taas muissa projekteissa ja tämä hoiti sitä käyttöauton/koppi veturin virkaa, hyllyyn ilmestyi Marks4wd välitys rattaat odottamaan,puolasta saapui ala-plast isot levikkeet, vara akselit hankittiin, purettiin,hiekkapuhallettiin ja maalattiin valmiiksi. Taka jarrukilvethän ovat tämän auto mallin murheellisin paikka, vara akseleiden kilpiä on yritetty korjailla mutta paremmat on hankinta listalla. Jossain vaiheessa kyllästyttiin hieman huojuvaan maantie käytökseen, amerikasta casterin korjaus palikat tilaten ja auto pukille. Lähtötilanne oli tälläinen: Perä nenällään, jousi myös hiukan mutkalla. Caster setti asennettu, samalla maalattin jouset, akseli putkeen uudet jousi pedit, tukivarsiin maali ja uudet puslat. Jarru satulat vaihdettin huollettuihin. Ajo käytös muuttuis tällä korjauksella todella hyväksi, mukava päästellä 100km/h vauhdissa uraisellakin teillä. Trailerin veto rauhoittui myös. Tämä oli mielestämme melko ruoste vapaa yksilö, mutta pikku hiljaa alkoi 25v ja 500tkm näkyä. Auto käytiin katsastamassa, läpi pienten huomautuksien kanssa. Siinä sattui sitten meikällä olemaan talvi lomaa niin päätettiin tehdä se 500tkm pelti remontti heti. Auto purettiin tunti hyväksytyn katsastus päätöksen jälkeen Ruostetta löytyi eniten etusiivestä, sisältä ja ulkoa. Hiekkapuhallusta yritettiin ite tehdä = turhaa kun ilma ei vaan riitä. Levikkeet saatiin sovitettua pienellä hieromisella. Kun ruosteet saatiin korjattua kiikutettiin auto paikalliseen maalaamoon jossa suoritettiin ylimaalaus. Maalin kuivuttua alkoi levypuskurien valmistus: Pahvi mallit muuttumassa levyksi. Samalla syssyyn tehtiin uusi taka puskurikin, nurkkaan istutettiin swing away tolppa tulevaisuutta varten. Puskurit käytettiin pulveri maalauksessa. Ikkunat saivat miedon tummeskalvon. Päivä ajovalot asennettiin. Tämän vuoden Lapland Trophyyn HDJ lähti siihen missä se parhaimmillaan on eli veturiksi Hiluxille. Pikkuisen avasin syöttöruuvia ja reissun n.1500km traileri perässä meni n.14litran kulutuksella. Nyt HDJ on pysynyt hetken ilman suuria muutoksia, vaijeri vaihtunut naruun ja lisävalot pultattu keulaan. Tallin pöydällä odottaa "uusi" vaihdelaatikko, jakikseen nyt ne välitys rattaat. Paikallaan oleva laatikko jumittaa jo välillä 1-:n ja 2.-:n Kytkin saattaa vaihtua samalla suurempaan. Nyt auto on niin hienossa kunnossa että appi ukko alkoi tuntea hieman sääliä tätä kohtaan. Esitin sitten kysymyksen "Mutta milläs sitten sinne maastoon mennään? " Tätä asiaa jäimme pohtimaan noin kuukausi sitten.
__________________
PäHäMa MMC Slck Viimeksi muokannut _kekkula_ : 12.11.2015 11:20 |
#2
|
||||
|
||||
Niin se milläs sinne maastoon sitten mennään?
-Toyota maasto autolla tietenkin. Millä? -Täytyy ostaa joku valmiiksi rakennettu,iso toyota. Selvä. Muutama viikko pohdittiin, sitten viime lauantaina klo 04.30 lähti HDJ traileri perässä itä suomea kohti. Perille päästiin ja siellä oli vastassa valkoinen iso toyota, paljon maastoa nähnyt HDJ volvo akseleilla. Hetken verran tuumailtiin jonka jälkeen pakattiin iso veli kyytiin. Kotiin päästiin takaisin ilman ongelmia, jyväskylän kautta kun tultiin polttoainetta paloi 17l/100km. Ehkä litran-pari olisi pienemmällä tullut jos olisi vedättänyt 5.-vaihteella enemmän. Nyt tultiin ainoastaan 4.-vaihteella. Pakollinen kiipeä kivelle tehtävä: Tämäkin on vm-90, 9-henkilöauto, ajettu maastossa paljon, mittarissa 570tkm. Yllättävän hyvässä kunnossa. Suunnitelmana on vain hieman tehdä siistimis hommaa, etsiä ja korjata ruoste kohtia, ylimaalaus toyota valkoisella,yms hommia. Takaveto maasto uralla jo pikkuisen käytiin kokeilemassa, tuntuu hyvältä, ehkä tuo tehtaan tekemä vakio kierre alusta sen tunteen aiheuttaa. Päivitellään tätäkin kun jotain tehdään. BJ-45 on edelleen etu sijalla, porttoHDJ:n katsastus ikkuna aukeaa vasta keväällä niin sen aikaa saadaan sitä nysväillä rauhasa kuntoon.
__________________
PäHäMa MMC Slck |
#3
|
||||
|
||||
jaahas, tota laitetta tosiaan tarvii tulla kans tarkastelemaan kuhan tästä lj ehostamiselta kerkiän
__________________
-MMC- Suzuki Jimny -02 Suzuki sj 413 Ex Toyota Lj -89 Ex Suzuki sj 413i Ex Suzuki sj 410 |
#4
|
||||
|
||||
Työ ootta kyl iha kajahtaneita ...mut lelut on komeita
__________________
Yhtään en tiiä mitä tapahtu :O |
#5
|
||||
|
||||
Samaa mieltä bluevanin kanssa:-):-)teillä rupee olemaan melko hieno kokoelma:-):-)
__________________
.salon seudun OFF ROAD Ry. pari Toyotaa |
#6
|
||||
|
||||
Komeeta !!!
__________________
- Levannon We(l)ho - |
#7
|
|||
|
|||
Toi ite tehty etupuskuri on jotain ihan käsittämättömän hienoa!
__________________
100% hiilineutraali vuoteen 2086 mennessä |
#8
|
||||
|
||||
IHK -xxx olen ohi mennen seuraillut. Ollut muistin mukaan palstalaisilla jo vuosia. Olikos tämä muutama vuosi sitten Oulun suunnilla?
|
#9
|
||||
|
||||
Ainakin jostain sieltä suunnalta tää tuli simpalle volvolaiset alla mutta kesken. Simppa teki tän volvolaisilla kulkevaksi ja ajeli jokusen vuoden ja myi jonnekiin keskisuomeen?
|
#10
|
||||
|
||||
Ajoneuvon tiedot trafi 7€
Tee uusi kysely Avaa PDF Avaa Kuitti Tulosta
Kyselyn tiedotAikajana Ajoneuvon IHK-528 kaikki tiedot Huom. Määräaikaiskatsastus suorittamatta Huom. Liikenteestä poisto (alkaen 23.07.2014) Huom. Viretieto (alkaen 10.11.2015) Tietoja ajoneuvosta Ajoneuvo: Toyota 5D LAND CRUISER GX-HDJ80L-GNMNXW-4X4/285 Ajoneuvolaji: Henkilöauto Väri: Valkoinen Istumapaikkojen lkm: 8 Valmistenumero: JT111TJ8007000144 Valmistenumeron sijainti: - Meistoksen varmennus: Ei Rakennettu ajoneuvo: Ei Yksittäin Suomessa valmistettu: Ei Käyttöönotettu: 12.09.1990 Ensirekisteröity: 12.09.1990 Käyttö: Yksityinen Vakuutusyhtiö: LähiTapiola, alkaen: 14.05.2014 Maahantuonti Yksittäin maahantuotu: Ei Tietoja katsastuksista Seuraava katsastus: 12.05.2014 - 12.09.2014 Määräaikaiskatsastettu: 16.09.2013 Rekisteröintitodistus Rekisteriotteen 1. osan tulostus pvm: 10.11.2015 Rekisteriotteen 1. osan järjestys nro: 26 Rekisteriotteen 2. osan tulostus pvm: 10.11.2015 Rekisteriotteen 2. osan järjestys nro: 22 Omistushistoria 1.omistaja 08.05.2014 alkaen: Eskelinen, Ville-Veikko Ahdintie 2 A 8, 74200 VIEREMÄ 1.omistaja 01.12.2012 - 08.05.2014: Vitikainen, Tuomas Petteri Sydänmaantie 93, 52520 SYVÄSMÄKI 1.omistaja 14.11.2006 - 01.12.2012: Yksityishenkilö. Entinen omistaja 19.08.2006 - 14.11.2006: Yksityishenkilö. Entinen omistaja 02.02.2006 - 19.08.2006: Yksityishenkilö. Entinen omistaja 02.10.2003 - 02.02.2006: Yksityishenkilö. Entinen omistaja 24.06.2003 - 02.10.2003: KÄYTTÖAUTO OY, Telekuja 3, 63300 ALAVUS Entinen omistaja 23.06.2003 - 24.06.2003: AUTOMYYNTI TIMO YLÄ-KAARRE, Ahvenkuja 6, 63300 ALAVUS Entinen omistaja 16.06.2003 - 23.06.2003: OY MAAKUNNAN AUTO AB, PL 13, 60101 SEINÄJOKI Entinen haltija 29.03.1994 alkaen: Yksityishenkilö. Entinen omistaja 29.03.1994 - 16.06.2003: MATTI TAMSI OY, Komulantie 72, 64770 ÄYSTÖ Entinen omistaja 11.03.1994 - 29.03.1994: OY SCAN-AUTO AB, PL 13, 60101 SEINÄJOKI Entinen omistaja 31.01.1994 - 11.03.1994: HEMMINGIN AUTOKESKUS OY, Pajantie 10, 60510 HYLLYKALLIO Entinen haltija 12.09.1990 alkaen: MARKKINOINTI MATTI LAITINEN KY, PL 13, 40321 JYVÄSKYLÄ Entinen omistaja 12.09.1990 - 31.01.1994: KANSALLISRAHOITUS OY, Eteläesplanadi 20, 00130 HELSINKI Katsastushistoria Päivämäärä Katsastuslaji Tila 16.09.2013 Määräaikaiskatsastus hyväksytty 04.02.2013 Teknisten tietojen korjaus hyväksytty 01.02.2013 Muutoskatsastus hyväksytty 01.02.2013 Määräaikaiskatsastus hyväksytty 24.04.2008 Määräaikaiskatsastus hyväksytty 12.10.2006 Määräaikaiskatsastus hyväksytty 11.09.2006 Määräaikaiskatsastus hylätty 13.12.2005 Määräaikaiskatsastus hyväksytty Tunnushistoria Tunnus FY-9612, alkaen: 26.12.2012 CZ-5320, alkaen: 07.12.2008 IHK-528, alkaen: 12.09.1990 Poistettu liikenteestä/rekisteristä Aika Poiston syy 23.07.2014 - Tavallinen poisto 17.03.2014 - 16.04.2014 Tavallinen poisto 25.05.2009 - 06.12.2012 Tavallinen poisto Moottori Moottorin tunnus: - Moottorin numero: - Moottorin iskutilavuus: 4160 cm3 Käyttövoima: Dieselöljy Suurin nettoteho: 123.0 kW Ahdin: Kyllä Sylinterien lukumäärä: 6 Huippunopeus: - Melu paikallaan - Melu ohiajossa: - Joutokäyntinopeus: - Suurin pyörintänopeus: - Päästötaso - Pakokaasunpuhdistuslaitteet Ei saatavilla. Päästöt Ei saatavilla. Kulutus Ei saatavilla. Rakenne Vaihteisto: - Vaihteiden lukumäärä: - Valmistajan ilmoittama kilven sijainti: - Kilven malli EU-kilpi auton matala Ovien lukumäärä: 5 Ovien sijainti: 2 V, 2 O, takaovi Tehostettu ohjaus: Ei Ajovakauden hallinta: Ei Polttoainesäiliön tilavuus: 95.0 l Polttoainesäiliön materiaali: - Lisäsäiliö: Ei Kori ja jarrut Korityyppi: - Istumapaikkojen lukumäärä: 8 Ohjaamotyyppi: Umpiohjaamo Istuimia kuljettajan vieressä: 2 Jarrujen tehostamistapa Nestetoim. alipaineteh.j + ALB Massa ja mitat Kattokuorma: 200 kg Oma massa: 2370 kg Tekninen suurin sallittu massa: 2960 kg Liikenteessä suurin sallittu massa: 2960 kg Modulin kokonaismassa: - Takaylitys: 1120 mm Leveys: 1830 cm Korkeus: 2040 cm Kokonaispituus: 4780 cm Kokonaisleveys: - Akselit ja renkaat Akseli #1 Edessä Ohjaava: Kyllä Vetävä: Kyllä Paripyörät: Ei Liikenteessä suurin sallittu massa: 1290 kg Tekninen suurin sallittu massa: 1500 kg Rengas Offset: Kuormitus- ja nopeusluokka: 93 Rengaskoko: 31X10.5R15 Vannekoko: Rengas Offset: Kuormitus- ja nopeusluokka: 93 Rengaskoko: 295/45R20 Vannekoko: Akseli #2 Takana Ohjaava: Ei Vetävä: Kyllä Paripyörät: Ei Liikenteessä suurin sallittu massa: 1670 kg Tekninen suurin sallittu massa: 1850 kg Rengas Offset: Kuormitus- ja nopeusluokka: 102 Rengaskoko: 31X10.5R15 Vannekoko: Rengas Offset: Kuormitus- ja nopeusluokka: 102 Rengaskoko: 295/45R20 Vannekoko: Akselivälit 1 - 2 2850 cm Turvavarusteet Ei saatavilla. Yhdistelmä Suurin massa yhdistelmälle: - Kevyen massa: - Massa jarruitta: 750 kg Massa jarruin: 3360 kg Valmistajan sallima massa jarruitta: 750 kg Valmistajan sallima massa jarruin: 3500 kg Tietojen puuttuminen tai vajavaisuus johtuu tietojen tarjoajan Trafin tietokannasta, ei Autorekisteri.fi palvelusta. Tietojen lähde: ajoneuvoliikennerekisteri, Trafi
__________________
PäHäMa MMC Slck |
#11
|
||||
|
||||
Päivitellääs tännekin hiukan vaikkei vielä hirveästi ole tehtykään vaikka pitkä Bj poistettiinkin tallista Hodareitten tieltä, osia on tilailtu ja ne on tulossa.
Kuten joku saattoikin huomata hommasimme vihdoin viimein oman trailerin kun maasturi määrä on kasvanut ja siten trailerilla siirrotkin. Veturi HDJ kaipaa täten huoltoa ja korjausta enemmän tekniikan puolelle jotta veto hommiin voitaisiin lähteä huolettomammin. Ainakin seuraavat korjaukset/huollot tehdään ennen kesän Lappland Trophyä: - Taka akseli putken vaihto ja korjaus(Uudet jarrut,laakerit,hitsaus) - Jarrupaineen säätimen uusinta/taakse jarru putket - Taka tukivarsien ja panhard puslat - Vaihteiston vaihto (Jakis jo välitetty ja laakeroitu) - Kytkimen tarkastus - Kolmas akku jonnekin auton takaosaan (Hupi ja trailerin vinssille) - Paineilma vehkeet myös jonnekin taka osastolle - 13-napainen kärry pistorasia (valojen kytkentä muutos/lisäys) - Öljyt nyt melkein joka paikkaan jo vaihtuu korjauksissa mut loput tarvii kanssa vaihtaa Nämä kun ensin tekee niin voidaan tehdä Porttaali HDJ:lle kanssa huoltoa ja korjausta jotta se olisi myös valmis kesän ajohin. Sen lista onkin sen verran lyhyempi ettei tarvitse muistiin kirjoittaakaan, ehkä. Joitain kuvia on tullut räpsittyä jo tehdyistä puuhasteluista: Hyvinkäällä oli tyhjä J80 hytti tarjolla nouto hintaan niin se haettiin sen "pahan päivän" varalle. Runkoakin oli pätkä tallella. Lumien lähdettyä testailtiin trailerin vinssin sekä HDJ:n vetokykyjä kone vammaisen vanin kanssa. Ihmeissään oli mini Runva 4500 mutta voittaa se silti käsi vinssin. Sitten viime viikolla hain hiekkapuhalletun ja pohjamaalatun taka akselin putken varastosta tallin puolelle ja aloittelin korjaus hommia. Päälle päin näyttää hyvältä mutta tarkempi tutkiskelu paljastai panhardin kiinnikkeen olevan tiensä päässä. Ei paljon vanhaa jäänyt. Taka jarrukilvethän on näitten akseleiden se se arka paikka, uusia saa mutta ei oikein huvittanut ostaa, käytettyjä ulkomailta mutta tahtovat olla tiukassa nekin. Jóten puhalletaan vanhat ja korjataan mikäli mahdollista. Tässä jo muutamat palat hitsailtu kiinni, muutaman pala tuli vielä lisää ja maalia päälle. Täytyy vielä jotain kotelo suoja mössöä sutia ja suihkia riittävästi. Pienen kypärän hitsailin myös suojaamaan lautaspyörää, sitten mustaa normaduria päälle ja kovaa osien odottelua. Tällä hetkellä alla oleva putki on jo aika happamassa kunnossa, varsinkin panhardin kiinni arvelluttaa, varsinkin kun vara akselissa se paljastui sisä puolelta syöpyneeksi. Porttaali HDJ:llä on satunnaisesti huristeltu täsä pihapiirissä ettei vallan jumiudu. Ainoastaan parilla ajopäivällä on ehditty pyörähtämään tässä lähellä. Päivitellään taas kun tapahtuu.
__________________
PäHäMa MMC Slck |
#12
|
||||
|
||||
No juu, pikkuisen siinä puuhasteltiin porukalla veturi HDJ:n kanssa.
Hirveitä yllätyksiä ei löytynyt, no ehkä rungon pehmeys yllätti, vaikka tiedän että neljännes vuosisata suolan seassa on liikaa. Ainakin seuraavat korjaukset/huollot tehdään ennen kesän Lappland Trophyä: - Taka akseli putken vaihto ja korjaus(Uudet jarrut,laakerit,hitsaus) OK - Jarrupaineen säätimen uusinta/taakse jarru putket OK - Taka tukivarsien ja panhard puslat OK - Vaihteiston vaihto (Jakis jo välitetty ja laakeroitu) OK - Kytkimen tarkastus UUSITTU - Kolmas akku jonnekin auton takaosaan (Hupi ja trailerin vinssille) Kesken - Paineilma vehkeet myös jonnekin taka osastolle Kesken - 13-napainen kärry pistorasia (valojen kytkentä muutos/lisäys) Kesken - Öljyt nyt melkein joka paikkaan jo vaihtuu korjauksissa mut loput tarvii kanssa vaihtaa MOOTTORI öljyt vaihtamatta Räspyjä Olihan toinen taka jousikin poikki. Laitettiin uudet samanlaiset +50mm omet Kytkin oli luisuteltu jo aika loppuun, ehkä huonot ykkösen synkrot kulutti levyn viä normaalia nopeammin. Tän kertainen remontti meni nyt lappu korjauksilla, pitää nyt aktivoitua ja viedä "varaosa runko" hiekka kylpyyn ja korjailla valmiiksi. Vanha säädin oli aika paha jo, nyt luulis jarruja löytyvän ihan erilailla. Rungosta nysvättiin vähä ruosteita pois ja maalia päälle, Tänään saatiin jarrut ilmattua ja ajeltua koe ajoja, liikkuu ja pysähtyy, laatikko toimii. Välityksen huomaa selkeästi. Ajoin heti portto HDJ:n talliin odottamaan remonttia sekä huoltoa. Kiire tulee vielä ennen lappland trophyä.
__________________
PäHäMa MMC Slck Viimeksi muokannut _kekkula_ : 13.06.2016 21:53 |
#13
|
||||
|
||||
Jaa niin, veturi HDJ käytettiin katsastuksessa, siellä ei ollut huomautettavaa joten onnistunut remontti.
Uusia jakiksen välityksiä ei sen kummemmin o maastossa kokeiltu, mutta nyt mennään jo pienellä puolellakin hiljaa. Kaikkia videoitakin kuvasin ennen ja jälkeen jakisksen vaihdon, oliskohan ny suurin piirtein niin että vakiona kymmeneen renkaan kierrokseen kuluis n.33sek ja nyt noilla Marks4wd rattailla samaan matkaan kuluu n.50sek. Talli tuntuu väliin vähä pieneltä tai sit nää autot on vaan isoja. Ruoste korjausta oli ensimmäiseksi, taka helmaan pelliä. Samalla vilkuiltiin miten saadaan takavalot suojattua. Viimen kun oltiin ajamassa, seurattiin metsässä KatiskaBj:tä niin oli sen verran ahdasta reittiä että ajatus jonkinlaisista helmapalkeista. Jonkun verran jo menneet kasaan samoin kuin ovetkin. Helmaa auki ja suunnittelemaan: 80x80x3 oli sopiva koko, sovitettuna. Puoli valmis, palkin päähän tuollaiset kiilat joista saa putken kivasti. Pääty laput teen siten että niistä voi lähteä putkella kiertämään pyörän kaaria. Sitten kun huvittaa.
__________________
PäHäMa MMC Slck |
#14
|
||||
|
||||
tuollako tulette lappiin?
__________________
.salon seudun OFF ROAD Ry. pari Toyotaa |
#15
|
||||
|
||||
Juu ja ei. Ollaan suunniteltu että tuo porttaali HDJ lähtis reissuun, sitten Valkoinen Hilux ja vielä Musta Hilux
__________________
PäHäMa MMC Slck Viimeksi muokannut _kekkula_ : 18.06.2016 11:25 |
#16
|
||||
|
||||
LapLand Trophyyn valmistautumista
Pikkusen tulee viiveellä päivitystä mutta mutta pääasia että tulee.
Palkki helmat sain tehtyä molemmin puolin, taka kulmiin yritin tekaista takavaloille hiukan suojaa. Aika hassun näköiset putket väänneltiin, ehkei nyt joka risu revi valoa kappaleiksi. Runkoon ekaks pieni pätkä: Tuumailun jälkeen kaarta: Takakaariin suunniteltiin ja jopa taivutettiin levike/suojaus putket. Mutta ne ei nyt vielä miellyttänyt silmää joten lattialle jäivät. Helmat, pyörän kaaret,puskurit ja vähä runkoa maalattiin mustalla Normadurilla uudestaan. Mustat osat rajattiin teipillä ja loppu osa ylimaalattiin valkoisella normadurilla, perus ulkona tuulessa maali pinnnasta olisi tullut hyvä mutta sade kuuro yllätti maalaajat Jossain välissä maalikin kuivui ja pitä lähteä katsastus konttorille, no onneksi löytyin jo pihassa tuo puhki kulunut jarru putki. Katsastuksesta selvittiin yllättävän vähällä. Nyt voi sitten tämänkin pakata Lapland trophy reissuun matkaan. Siitä uudesta kirkkaasta maalista ei näköjään ollut vielä kuvia, no eiköhän niitäkin tule otettua. Tässä autossa on ollut pientä murhetta akkujen kanssa, tai oikeastaan niiden tyhjenimisen kanssa. Ostaessa paikallaan oollet euroglobet kuolivat totaalisesti ja nyt kun hankittiin uudet akut aloin tutkimaan mihin sähkö hukkuu. Eipä siinä kauaa mennyt kun vika paikallistettiin laturiin. Diodit rikki? Ei, vaan johtasarja tai ainakin laturin liitin joskus katkennut ja se korvattu abiko liittimillä jotka tietty menneet väärään järjestykseen. S ja IG ristissä joten laturi on magnetoinut 24/7 jos akun kengät jääneet kiinni. No niin tehtiinhän tähän perus öljyjen vaihdot periin, pokseihin ja laatikoihin. -Akut uusittiin -Repsikan ikkaunan sähkömoottori purettu/puhditettu/rasvattu/korjattu. -Repsikan ovea oiottu -Pari reikää lattiassa Meinasin unohtaa, takavinssistä puuttuu moottori. Ugly jo yhden antoi mutta siinä on liian lyhyt moottorin akseli. Tämän näköinen: Tietääkö joku mitkä vinssi tämä on? Moottoria kellään? Illalla mittailen akselin pituuden yms. Väli hommina huollettiin porukalla valkoinen Hilux LT kuntoon ja katsastettiin. Perus jarru palat,yks jarru letku,öljyt,valot, vinssin huolto ja joitain muita hommia. TSL alkoi viime kesänä vuotamaan ja se korjautetiin heti seuraavana kesänä, vanha paikka oli irronnut ja kumikorjaamo liimasi uuden paikan. Saa nähdä kuinka taas pysyy. Tuntuu olevan nihkeää täälläpäin tuo paistamalla paikkaaminen. Kasassa ja katsastus malatestat alla Pakollinen vinssin jarrun testaus-> Ei pidä jarru. Apuja/hyvät neuvot tarpeen?
__________________
PäHäMa MMC Slck |
#17
|
||||
|
||||
Eilen saatiin valmistelut hyvään malliin. On Laa puhelin, alipaine mittaria yms höpö juttuja. Silestone Thompsonit ruuvattiin alle ja heitettiin parin kympin maantie testi. Tiivistettynä OK fiilis jäi. Mitä nyt voimaton ohjaus, pompottavat renkaat.
Pari kuvatusta nyt kun on vielä suht kiva maalipinta:
__________________
PäHäMa MMC Slck |
#18
|
||||
|
||||
Pertkeles kun on unohtunut tämä kirjoittelu.
Tiivistetään melkolailla paljon. Lapland trophyssä ajeltiin,mahtava reissu mutta ongelmiakin oli. Kaks tai kolme kertaa vetotanko poikki, etu panhard puslat lähti => ohjaus huono(pitkä sektori varsi), taka panhard puslat hajosi,välitykset liika pitkät kumminkin, vinssi liian pieni, naru huonokuntoinen, renkaat jo aika loppu, moottorin yli kulkevassa johtosarjassa jotain poikki, salamarauta hajosi myös, ja jotain muuta pieniä juttui. Reissun jälkeen pesut ja hallin päähän odottolemaan. Joku ajopäivä/lenkki on ajeltu heinäkuun ja tämän hetken välillä. Jossain loppu kesän aikana vaihtelin panhardien puslat ja lyhyemmän sektori varren. Enkä saanut vanhaa ehjänä irti, no se oli Hj:n varsi joita lyötyy. Taas kului joitakin kuukausia kunnes jollain "käydään äkkiä kokeilemassa" maasto tumpulointi lenkillä toinen akku meni oikosulkuun vinssaus tilanteessa ja samalla lähti lataus, narukin taisi mennä poikki. Onneksi(?) tähän oli vaihdettu Belaruksen(?) salamarauta jossa on sulakkeet akkujen välillä joten mahdolliselta sähköpalolta vältyttiin. No remonttia tuli kerrasta sen verran että taas sai auto odotella hallin päässä. Talvella oli keikkaa helsingin suunnilla ja paluu matkalla muistin tämän auton vinssi asian. Nopea lenkki Hämeen Autosähköön ja DV-15000 Come Up radio ohjaimella mukaan. Vinssin vaihtoon siis, helppoa, vanha pois ja uusi tilalle. No ei. Koko ero on kohtuullinen ns. pieni ja iso runkoisen välillä. Onneksi puskurin tekijällä (Simppa) oli käynyt varmaankin mitta virhe ja melko pienellä lumpsahti puskurin sisään. Painaa muuten tuollainen iso Come up 40kg Noo joo, välijäähdytintä joutu pikkuisen nostamaan, sekin onnistui ilman putkien muokkaamista, klemmareita ja letkuja pyörittelemällä pääsi. Mukavasti meni, ei oikeastaan mikään muu kuin vetoteho muuttui ja narun pituus sekä sen väri Cf-line toimitti 3kpl uusia 11mm naruja sopivasti. Vanha etuvinssi muutti takavinssiksi, uusi naru laitettiin siihenkin. Keulasta tuli uudella vinssillä noin 20kg painavampi ja releboksi radioineen asettui repsikan puoleiseen akkukoteloon, uusi salamarauta taas kuskin puolen akkukoteloon, saivat uudet akut siirron kolmannelle penkki riville. Sinne tehtiin alumiinistä kotelo ja kaapelit vedettiin ohjaamon poikki konehuoneeseen. Akuiksi tarjouksessa olleet Exide EK1050 AGM 105AH/950A. Kaapelointi on vähintäänkin mielenkiintoinen tälläisessä 12V autossa jossa 24V startti. Tai no 50mm2 kaapelia menee vaan enemmän kuin normaalisti Pieniä valo päityksiä tuli myös sekäs sisälle että ulos. Nyt tämä on taas peli kunnossa,loppukuusta olisi ajoja.
__________________
PäHäMa MMC Slck |
#19
|
||||
|
||||
Näitä valkoisia HDJ autojahan on kaksi tässä topikissa. On kärryn veto autollekin jotain nysväilty. Jonkun ajan takaa ne nämäkin muistelot tulee.
Muistaakseni marjastus aikaan anoppi se oli marjassa metsässä ja kotio kun ilta hämärissä kun starttaili kotio kohti jymästi virtalukko jumiin. Seuraavaksi aamuksi auto oli varattu hevoskoppi veturiksi joten ei auttanut kuin remontin teko maastossa. Onneksi pihassa oli tuo porttoHDJ josta sai varaosa lukon, yllätävän helposti sain "murrettua" jumineen lukon pois. Meillähän on autotrailerissa pieni sähkövinssi ja en halunnut kärryyn omaa akkua. Siispä veturin alustaan asennettiin kolmas akku erotus releen kautta, samaan syssyyn alustaan tarttui paineilmasäiliö, Viar meni repsikan takakyljen sisään painekatkaisioineen. Perävaunuja kun aikas paljon vetelee tämä auto niin olin jo täysin kyllästynyt vanhan mallin 7-napaiseen valopistokkeeseen joten rakentelin vetokoukku sähköt uusiksi. Nyt on sitten molemmat Ja olihan traileriin tarkoitus peruutus/lastaus valoja laittaa. Heikko tehoiset ajovalot häiritsivät taas syksyn pimeydessä, uudet täytyisi ostaa mutta ensi avuksi asensin biilteemaasta löytyneet valmiin "rele johtosarjan" ja uudet polttimot. Sarja parantava vaikutus on selvä ja todettavissa silmällä sekä jännitteen mittauksella. Ennen ja jälkeen: Lyhyet: 13,3v -> 14,2v Pitkät: 12,6v -> 14,0v Laturi kaipaisi uutta säädin/hiilipakettia koska lataus jännite nyt vain 14,2-14,4v Lj autoon asensin samaisen "relejohto sarjan" ja tulokset jopa paremmat. Snorkkelikin saatiin asennettua ilman ylimääräisiä reikiä. Kärryllä 2. varaosa HDJ On tässä tullut huomattua melko rajua polttoaineen kulutuksen vaihtelua, varsinkin trailerin vedossa. 12-17l/100km. Aika paljon vaikkutaa onko laidat vai ei. Seuraavaksi tästä autosta aloitetaan etsimään vikaa keskitasauspyörästön lukon toimimattomuudesta. Sieltä on joko moottori jumissa tai kasasin siirtohaarukan väärään päähän koska mittaritaulussa jännitemittari laskee nappia painaessa. Olihan tätä tekstiä taas tässäkin.
__________________
PäHäMa MMC Slck |
Luokat |
hdj80, porttaaliakselit |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Ostettu hdj-80 | VEX | O/M/V Ajoneuvot | 4 | 27.08.2013 23:02 |
Myyty hdj 80 | make764 | O/M/V Ajoneuvot | 2 | 25.06.2013 10:45 |
Myyty Hdj-80 | jukjamse | O/M/V Ajoneuvot | 4 | 06.04.2013 07:19 |
Myydään HDJ 80 | inseneer | O/M/V Ajoneuvot | 3 | 28.04.2011 13:07 |
HDJ-80 | Rekisteröimätön | Tekniikka & Jutustelu | 9 | 02.04.2009 21:38 |