![]() |
|
|
|||||||
| Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
|||
|
|||
VaimennustaTilasin kokeilumielessä Powersetistä Vibroplast -paketin samaan nippuun kaiutintilauksen kanssa. Vibro on noin parin mm:n paksuista bitumimattoon verrattuna melkoisen kevyttä tavaraa ja tarttuu hyvin lämmittämättä auton pelteihin. Laitoin Hiluxin oviin sekä Xtra-cabin takaosaan, joka alue tuntuu melko vaimentamattomalta tehtaan jäljiltä. Yllätys oli melkoinen kun sain homman valmiiksi. Kumahtelevat ovet muuttuivat kokonaan toiseen soundiin. Nyt niitä sulkee ihan mielikseen. Tavara tietysti maksaa, mutta en kyllä laita enää vanhan ajan bitumimattoja autoon. Myös asennuksen miellyttävyys, hajuttomuus sekä se ettei ovien saranoihin ala kohdistumaan lisää vääntöä painavat vaakakupin toisella puolella. Mä tein ns. kevytasennuksen. Vain pari levyä (tosin moneksi palaksi leikeltynä) per ovi, mutta senkin vaikutus oli melko lailla suupieliä nostattava. Hiluxin ovissa on isot aukot sisäpellissä ja ne pitäisi varmasti ensin peittää ennen kuin alkaa odottamaan ihan Mersun oven ääniä. Nyt vaimensin vain resonoivat pellit vähän kuriin ja lopputulos oli niin positiivinen että luulen että homma riittää mulle. Powerset ei ole mulle mikään best-kauppa. Mainitsin vain nimen kun sieltä olen tilaillut. Itse asiassa tilasin sieltä viime viikolla yhden vahvistimen ja pari refleksiputkea ja sovin hinnat annetun tarjouksen perusteella Eloranta -nimisen kaverin kanssa. Pari päivää jälkenepäin soitti Pasi Kalliojärvi -niminen mies ja alkoi hinaamaan hintaa ylemmäs sillä perusteella että toinen myyjä oli laskenut mukaan vain yhden putken. Tarkistin tiedot mitkä olin saanut ja kyllä siinä eka hommassa oli kaikki vermeet mukana. Tuo Kalliojärvi vain yritti hinata hintaa ylemmäs. Eli melkoset miinukset toiminnasta tälle firmalle....eli seuraavan kerran tilaan tavaraa jostain muualta. Mutta Vibroplast toimii.
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Mie laitoin Dynamat Xtremeä takalattiaan ja etuoviin (ovipahvin alle, pellissä tietty olis ollu parempi, muttaku nii vaikeeta saaha sinne ja kotelosuojatkin olis pitäny pestä aluks pois), takasivuihin tungin jotain Bilteman paksua mattoo, missä kuminen välikerros.. Ei kovin suurta vaikutusta mihinkään, ilmeisesti äänet sisälle tulee enemmänki jostain etupyöränkotelosta/rintapellistä. Muutama biitti vielä jäljellä tota Dynamattia, pitää yrittää saada liimailtua jonnekkin etujalkatilan pyöränkoteloihin.
Toi on samanlaista ku muutki tällaset parimilliset, helppo asentaa ja tarttuu ku tauti ku vähän taputtelee. Dynamattia tilailin joskus taannon eBaystä jenkeistä, sai n. 1,5-kertaisen annoksen verrattuna Suomen hintoihin.
|
|
#3
|
||||
|
||||
|
Yleensä kannattaa äänieristys aloittaa siitä että laittaa kaikkiin pystypilareihin jotain mikä "tukkii" äänen jatkumisen kattoon, katosta ääni saattaa levitä koko autoon. Tuttu pakettiautojen varustelijafirma käyttää äänieristyksenä vuorivillaa (todettu todella hyväksi "imemään" ääniä.
|
|
#4
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Saattaapa tulla ylläreitä myöhemmin kun sisäkautta ruostuu suoralta pelliltä puhki. Pellin sisäpuolellehan tiivistyy kosteutta tolla pelin.
|
|
#5
|
||||
|
||||
|
Ne tosin liimataan tiiviiksi ruiskutettavalla liimalla , ei kuulema kerää vettä pitkäksi aikaa ku vuorivillasta se haihtuu helposti!
|
|
#6
|
|||
|
|||
|
Kyllä pystypilareissa ja koteloissa pitää varmistua siitä, että ilma pääsee yhä kiertämään. Muuten iske ruoste.
Vaikka sitten tukkoon laittaisikin, mutta reikiä pitää olla vaikka palkkien sivuissa. TT |
|
#7
|
|||
|
|||
äänieristys rangeen tulossa
eli teen äänieristystä rangeen...
plääni: "rintapeltiin" sisäpuolelle tulee ensin ns. "bitumimatto" peltiä vasten liimalla (tehokasta rakennusliimaa joka on joustavaa), pelti tietenkin maalataan ensin. mattona käytän "räystäskaistaa", tuttua kattohommista. tuohon päälle liimaan "perus" äänieristemattoa, jota löytyy joka piltemasta tms! lattiaan joko samaa bitumia uuden maalin päälle tai sitten "juoksu tartania", sellasta noin 1 cm paksua joustavaa ns. kumia, liimaamalla taas. oviin jotain kevyttä, ehkä tuota hifistien käyttää viroplasti mattoo. alustaan jokin äänenvaimennusmassa tai sitten vaan ihan sudilla massaa jonka päälle vielä roiskasu painapullosta... konetilaan aattelin laittaa konepellin alle bitumia ja äänieristettä ja rintapeltiin jne jotain kuumuuden kestävää mattoa liimaamalla! tietty kaikki saumat meen joustavalla tiivistemassa läpi jo ennen tuota maalausta katto harkinnassajos otan verhoilun ees pois eiköhän tuolla toteutuksella 10 db putoo pois kajuutasta ja sekin ois jo paljon... nyt vain kajuutassa pelkkää peltiä!!!
__________________
Mihin vain... |
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
| Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
| Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Blazerin äänieristys | Piippuparta | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 17.04.2010 14:30 |
| Äänieristys | milsim | Tekniikka & Jutustelu | 11 | 16.07.2008 09:12 |